Kaksi päivää sairaana töissä saa tuntemaan itsensä työn sankariksi ja samalla kyllä aika jyrän alle jääneeksi. Loppuviikosta on kaksi päivää vapaata, mutta viikonloppuna taas sovittu elämäntaitokurssi, johon täytyy tietenkin valmistautua. Pikkuisen liian tiukalle vetää. Vaan ensi viikolla alkaa loma.

Lasikurssi oli ilmeisesti aika rankka kun sairastuin ensimmäistä kertaa melkein vuoteen. Siitä alkaen kun rupesin syömään D-vitamiinia 50 mikrogrammaa päivässä, en ole saanut yhtään flunssaa ennen tätä. Auttaneeko usko vai vitamiini? Kurssilla oltiin kuitenkin ensin 8 tuntia kuumassa lasihytissä ja illat hiottiin edellisen päivän tuotoksia. Silloin en kyllä tuntenut mitään väsymystä, päinvastoin en olisi millään malttanut lopettaa.

Mihin pääsisi jatkamaan, kun juuri on päässyt alkuun? Suomessa on hirveän vähän paikkoja, joissa voi käydä itse harjoittelemassa.