No niin!

Pienellä viiveellä Lontoon raporttia. On ollut niin mukava vain olla lomalla ja nauttia kesästä, etten ole koneelle aikaisemmin juuri ehtinyt.

Lontoon reissu oli viimeisen päälle onnistunut, kaikin puolin. Keskimmäisen (17 v.) kanssa jutut meni oikein hyvin yksiin eikä yhteentörmäyksiä tullut ensimmäistäkään, ei myöskään mitään vastoinkäymisiä - hyviä sattumia kylläkin.

Lontoo oli yhtä kodikas, eloisa ja monipuolinen kuin ennenkin. Ainakin tuo yksi vanhanaikainen doubledecker bongattiin vaan yhtä herkullisen punaisia olivat uudemmansorttisetkin bussit. Tosin liikuimme kävellen ja tubella, mikä olikin keskimmäisen mielestä hauskinta koko matkassa...

 

Puhelinkopit ja postilaatikot olivat samaa paria bussien kanssa.Tulen heti iloiseksi kun näen tuollaisen puhelinkopin, ei sille mitään voi. Vaan kuka niitä enää käyttää?

Heti ensimmäisenä päivänä ehdittiin kiertää monta tärppiä ja National Gallery kaupan päälle. London Eyessakin käytiin katsomassa maisemia, mutta mukavampi Lontoo on ihan katutasossa.

Tämä näkymä on hotellihuoneemme ikkunasta Sussex Gardensilta, asuttiin pikkuisessa ullakkohuoneessa jonne oli iltaisin kova kiipeäminen, kun oli kävellyt ensin koko päivän. Hissi oli alkuviikon rikki, mistä olin vain iloinen, koska sain siis hyvää harjoitusta tunturiin kapuamista varten.  Eikä sitten käytetty hissiä koko aikana, hyvä minä!

Lontoossa on valtavan paljon puistoja ja bulevardeja, se on tosi vihreä kaupunki. Hyde Parkissa oli aivan ihania ruusuja!

Käveltiin toisena päivänä Hyde Parkin läpi ja mentiin ensin Harrodsille Knightsbridgelle. Ostettiin vain plektroja soitinosastolta, josta olisi saanut myös hyviä flyygeleitä vaan ei nyt sattunut käteistä mukaan ihan niin paljon. Sieltä ihan oikeasti olisi saanut varmasti ihan mitä vain, koska siellä myytiin mm. dinosauruksen munia!

Kuva on niin ylivalottunut, ettei tekstiä erota, mutta siinä niitä on. Hintaa en muista. Fossiileita oli monenlaisia tosi upeita myytävänä, mikä jo sinänsä on ällistyttävää, mutta nuo dinon munat pudottivat minut ihan täysin. Ei voi olla totta!

No sieltä suorinta tietä luonnonhistorialliseen museoon, joka on siinä ihan likellä. Se on upea paikka.

Dinosaurusten luurankoja on siellä joka lähtöön ja kaiken kokoisia. Ei tarvitse miettiä, mistä tarinat ja kuvat lohikäärmeistä ovat saaneet alkunsa. Onhan noita isojen saurusten luurankoja paljastunut maaperästä vanhoinakin aikoina.

Minä ihailin ja kuvasin yhtä paljon itse rakennusta, joka on valtavan kaunis sisältä ja ulkoa. Aivan ihania yksityiskohtia täynnä koko rakennus.

Olen koko ajan yhä ihastuneempi ornamentiikkaan. Voisin alkaa koristetaiteilijaksi, jota en aikaisemmin arvostanut ollenkaan. Vaan enhän nuorena ymmästänyt kukkamaalareittenkaan päälle, nyt en muuta haluaisikaan kuin osata maalata yhtä herkästi kuin luonto - mahdotonta.

Yksi ihana näky siellä oli holvissa oleva vitriini, jossa on kaikki mahdolliset eriväriset timantit, jokainen vielä kunnioitettavan kokoinen.

Alla luki, että yksityinen kokoelma.

No, takaisin normaali-ihmisten elämään. Ostin Time Outin, kuten aina ennenkin katsoakseni mitä keikkoja on viikon aikana. Tällä kertaa tärppäsi! Torstaina oli Incredible String Bandin toisen keskeisen jäsenen Mike Heronin keikka Green Note -klubilla Camden Townissa. Se oli enemmän kuin olisin osannut uneksia! Oli ihana kuulla vanhoja Incrediblen aikaisia Heronin biisejä, joita se esitti kauniin ja lahjakkaan tyttärensä Georgia Seddonin (ei Gloria kuten aluksi kirjoitin) kanssa.

Tuo ISB on skotlantilaislähtöinen bändi, jonka musiikkia on melko vaikea kategorisoida, mutta olkoon vaikka psykedeelistä folkia. Olen juuri erityisesti viimeisen vuoden aikana kuunnellut sitä uudelleen ja tilannut Amazonilta niitä vanhoja levyjä CD:nä. Joten tämä osui ihan nappiin! Jonossa juttelin parin vannoutuneen ISB-fanin kanssa, joista toinen oli kirjoittanut kirjan Incredible String Bandistä. Löysin sen seuraavana päivänä kirjakaupasta ja ostin, sitä on ollut mielenkiintoista lukea.

Pääsin vaihtamaan muutaman sanan Mike Heroninkin kanssa, kun se tuli keikan jälkeen viereiseen pöytään istumaan. Onnellisen oloinen, hyväntuulinen mies. Kertoi, että ISB oli ollut 60-luvulla Suomessa keikalla, mitä en tiennyt, kehui tytärtään ja kertoili tämän musiikkiopinnoista. Suloinen tyttö, kun tulee vanhan isukin kanssa keikalle ja auttaa tätä pysymään tahdissa...Jossain vaiheessa en pysynyt enää kärryillä eli en ymmärtänyt ihan kaikkea ja lopetin keskustelun siihen - aina kun joku innostui puhumaan nopeasti ja vähän murteella niin oli heti vaikeampi seurata. Se harmittaa! Päätin harjoitella lopettamalla tekstityksien käytön televisiossa, paitsi ehkä jossain puolalaisessa elokuvassa saatan käyttää.

Perjantaina mentiin taas His Masters Voiceen, jossa pari kertaa oli jo kevennetty lompakkoa: tuotiin yhteensä 21 levyä CD:t ja DVD:t yhteenlaskettuna. ISB:n kaksi ensimmäistä levyä, Fairport Conventionia ja Take That -tupla joka oli vikaostos: liian softrockia minun makuuni. Minulla oli erilainen käsitys siitä. Keskimmäinen osti Red Hot Chili Peppersin levyjä ja sen laulajan Anthony Kiedisin kirjan Scar Tissue sekä yhden Led Zeppelin -kirjan ja pari DVD-boxia Skinsiä ja Little Britainia.

Sitten jatkettiin flipperityyliin pitkin Oxford Streetiä: vaatekauppoja, kirjakauppoja, vaikka mitä kauppoja. Oli alennusmyyntiaika enkä ostanut muuta kuin yhden valkoisen paitulin 11 punnalla. Pelkkiä levyjä ja kirjoja: olenkohan minä mikään nainen ollenkaan? Edellisellä kerralla ostin sentään Selfridgesiltä YSL:n kulmakynän, nyt vain ihmettelin siellä burkha päällä kulkevia naisia. Se sai mietteliääksi: nainen, joka on miehensä omaisuutta. Vuonna 2009.

Oxford Streetin päässä odotti palkinto: British Museum. Vietin onnellista aikaa assyrialaisten kivitaulujen parissa ja ihmettelin niissä olevia siivekkäitä "protective spiritejä".

Ihailin Parthenonin aarteita, joita kreikkalaiset kovasti haluavat takaisin, syystäkin.

Tämä rouva ei ole kai Partenonin temppelistä, mutta antiikin Kreikasta kuitenkin.

Kirjakaupassa menetin taas itsehillintäni ja ostin kolme kirjaa: nuolenpääkirjoituksesta, hieroglyfeistä ja Mesopotamiasta. Olen niistä hyvin iloinen.

Toiseen kerrokseen en jaksanut nousta ollenkaan, olin ihan poikki. Keskimmäinen kävi siellä kun kehotin ja teki yhdeksän minuutin videon kierroksestaan: kuvasi yhdeksän minuuttia jalkojaan, jotka nousevat portaat ja kulkevat ympäriinstä ja yhden sekunnin yhden muumion päätä. Jätkällä taitaa olla taipumusta undergroundtaiteeseen.

Lauantaina olikin taas yksi huippupäivä kun oltiin Hyde Parkissa kuuntelemassa Neil Youngia, se oli tosi mahtava keikka!

Vanha ukko ja aivan täydessä iskussa - yhtä upealta kuulostivat sekä yhden miehen ja kitaran balladit kuten Needle and the damage done kuin kaikkein rokkaavimmat biisit kuten viimeinen Rocking in the free world.

Encorena oli Beatlesin A day in the life, johon puolivälistä Paul McCartney hyppäsi mukaan laulamaan, se oli hienoa - katsokaapa!

Heart of gold ja Old man jo räjäyttivät pankin, mutta tuo viimeinen biisi ja encore saivat ihmiset ihan hullaantumaan. Olipa mukava olla siellä mukana hullaantumassa, kerrankin!

Olihan siellä muitakin bändejä: Pretenders oli ollut jo ennen kuin mentiin, Seasick Steve (minulle ihan tuntematon nimi) veti komeaa bluesia, Ben Harper ja Relentless7 oli hyvä, varsinkin Led Zeppelin cover Good times, bad times. Fleet foxes oli ihan väärässä paikassa, ei sytyttänyt. Mutta Neil Young sytytti!

Mitähän me sunnuntaina tehtiin. Kerron sitten kun muistan, mutta maanantaina ainakin pelkästään chillailtiin: mentiin Kensington Gardensiin ja maattiin puun alla varjossa lukemassa, minä nukuin päikkärit.

Ja sitten kentälle ja kotiin. Hieno matka!