Pitkän blogitauon syynä on konerikko: PC meni pimeäksi, lähti kotoa eikä ole vieläkään palannut. Aina välillä olen päässyt pojan läppärillä vilkaisemaan sähköpostia, mutta blogistelu on nyt jäänyt. Poika on nyt japanintunnilla kaupungissa, mies siivoaa ja kuopus tekee läksyjä: äidin blogivuoro!

Viime viikonloppuna olin lämminhenkisessä tapaamisessa Aslak-porukan kanssa. Oltiin yhden jäsenen "maalla", aivan viimeisen päälle ihanassa paikassa, joka henki historiaa jokaisesta hirrenraosta. Se minulle tosi ylellistä, kun minua puhuttelee kaikki vanha: rakennukset, esineet, koko ympäristö. Savusaunan hirret olivat 1700-luvulta, kiuas luonnonkivistä ladottu ja löyly lempeä. Uitiinkin ja nautittiin ilta-auringosta saunanvieruspenkillä. Oli tosi leppoisaa.

Talon emäntä oli aivan ihmeellinen, yhden ryhmämme jäsenen vaimo siis. Kun itse en ole mikään talousihme niin minun on suorastaan vaikea ymmärtää, että hän iloisena ja hyväntuulisena puuhaili köökissä aamusta iltaan, laittoi meille monta ateriaa ja mahtavan pitopöydän ja kaikki vielä pääasiassa oman maan kasviksista.  Ja siinä välissä lämmitti savusaunan, laittoi kaiken valmiiksi ja huolehti kaikki pienet yksityiskohdatkin. Tunsin itseni tosi hemmotelluksi! Paras herkku olivat paistetut muikut joita ilmestyi keittiöstä tirisevänä aina vain lisää. Miten joku osaa, viitsii ja jaksaa nähdä niin paljon vaivaa? Ihmettelee Meri-joka-söi-tänään-maksalaatikkoa-kylmänä-suoraan-paketista. Tällaisten ihanuuskokemusten avulla jaksaa aina pitkään.

Viikko onkin mennyt työn ja iltaväsyn merkeissä. Eilen oli kuitenkin pakko päästä metsään kun oli lämmin, tuulinen ilta. Kävin tarkistamassa matsutake-paikan, josta ei herunut mitään, mutta suppilovahverot olivat uskollisesti entisillä sijoillaan, niitä tuli monta litraa. Oli ihan kamalaa kun tuli pimeä ja joka puolella oli suppilovahveroita, lopulta oli vain lähdettävä pois, että löysin vielä autolle. Onneksi huomenna on vapaapäivä että pääsen jatkamaan sadonkorjuuta.