Uskomatonta kuinka paljon lomalla voi nukkua! Köllähdän puoli kahden maissa, herään kahdeltatoista, menen päiväunille kuudesta kahdeksaan ja taas muutaman tunnin päästä nukkumaan. Ihanaa.

Olen aivan hullaantunut uudelleen Incredible String Bandiin vaikka jo parikin vuotta tässä on  ollut henkilökohtainen revival meneillään. Olen hankkinut alkuaikojen levyjä ja Juutuubiinklin on nyt vuoden aikana tullut paljon materiaalia, jostain syystä vielä viime kesänä ei ollut paljon mitään. Mm. A half-remarkable question oli ilmestynyt sinne hiljattain. Miten nuoria ja suloisia ne onkaan tuossa! Tykkään ihan älyttömästi Robin Williamsonin kappaleista ja laulutavasta. Sen sanoitukset ovat henkisesti hyvin pitkällä olevan ihmisen, ja siinä iässä! Olisi hienoa kuulla häntäkin joskus livenä, hän kun keikkailee aktiivisesti myös. Ja on tehnyt yli neljäkymmentä soololevyä joista en ole tiennyt mitään!

http://www.furious.com/perfect/graphics/robinwilliamson.jpg

Vaan livenäkin musiikkia riittää täällä kotopuolessakin. Paitsi että  kotonakin soi koko ajan, niin käytiin äsken miehen kanssa kuuntelemassa JKL Kesän tapahtumateltassa Tuomari Nurmiota joka oli hyvä ja Polka Madrea, joka oli minusta ihan sekoa. En jaksanut kuunnella! Lähdettiin kesken kotiin, joka on minuksi melko harvinaista.

Samaa tuskin tapahtuu loppukuusta, kun Keitelejazz kutsuu. Tällä kertaa on tarkoitus mennä rock-osastolle eli torstaina 23.7. soittavat

Chris Farlowe & Norman Beaker Band (GB)
Animals and Friends featuring Spencer Davis (GB)
Procol Harum (GB).

Jazz-tarjonta on kyllä vielä parempaa: John Abercrombie parin muun huippumuusikon kanssa ja Larry Coryell samoin kahden muun huippumuusikon kimpassa. Coryellia onnistuin Keitelejazzissa jokunen vuosi sitten kuulemaankin, kun hän oli Billy Cobhamin kanssa rimpsalla. Silloisesta kokoonpanosta jäi parhaiten mieleen ihan älyttömän hyvä basisti, aiemmin Weather Reportissa soittanut mutta nimeä en muista. -Victor Bailey, katsoin netistä.

Samana päivänä silloin soitti yksi nuoruuden suosikkini basisti Miroslav Vitous, joka oli nuorena aika söötti hänkin vai mitä?

http://www.obrasocialcaixanova.com/images/uploads/Miroslav_Vitous_2.jpg

Nyt peti kutsuu. Somasti jo raukaisee kun on päivällä ensin mökkisaunottu kavereittten kanssa, syöty hyvää itsesavustettua lohta ja salaatteja ja jokunen siiderikin tässä on päivän ja illan mittaan mennyt. Hyvää ötyä.