Vapaapäivä, ihanaa.

Aamulla oli herätys ennen auringonnousua kun kokoonnuttiin laulamaan paljon onnea vaan 18-vuotiaalle. Nyt on tänään!! Noin sanoi päivänsankari kolmivuotiaana silmät loistaen eräänä aamuna, siinä oli oivallus tässä hetkessä elämisestä. Sankari tykkäsi lahjoistaan, mustista mokkaisista karvavuoritennareista ja Calvin Kleinin Truth -tuoksusta. Ja isosta karkkipurkista. Pieniä suklaaleivoksia, kaakaota ja Ben&Jerrys -jäätelöä oli herkkuina. Ja vielä mustista ja vaaleanpunaisista Dominoista muotoiltuna hänen aikaisempi suosikkipehmonsa Jigglypuff. Oli kiva aamu meille kaikille, esikoinenkin oli mukana onnittelemassa. Sitten nuoriso lähti kouluun ja me vanhemmat mentiin takaisin nukkumaan.

Päivällä sain ilon olla tunnin verran yksin kotona. Mietiskelin ja soitin ystävälle. Totesin siinä mietiskellessä, että minulla edelleen päällimmäisenä tunteena elämässä on kiitollisuus. Ja ilo siitä että saan olla olemassa, että juuri nyt on minun aikani. Ja varsinkin että olen jo sen verran ehtinyt elää, että enimmät solmut on auottu eikä tarvitse paljon itseään enää miettiä vaan voi katsoa ympärilleen. Ihmeen tuntu on säilynyt elämässä, muistan sen lapsesta asti. Vaan monta vuotta se oli välillä kateissakin, varmaan ihan silkasta väsymyksestä. Yhtenä päivänä ajattelin, että kotiapulainen olisi pelastanut paljon. Kotiapulaiset takaisin ja kunniaan!

Jaksan iloita jokseenkin päivittäin siitä että lapset ovat jo niin isoja, että huolehtivat itsestään. Minä saan tehdä omia juttujani tai olla tekemättä.

Aamupäivällä herättyäni luin loppuun Finlandiapalkitun "Uunin". Jos olisin lukenut sen aikaisemmin syksyllä, en olisi osannut kuvitella sitä voittajaksi vaikka tykkäsin kirjasta tosi paljon. Ajattelin että vain tällaiselle kuivaniemeläistä sukua olevalle voi aueta kirjan verkkainen ja yksityiskohtainen kerronta. Hyry on isän serkku. Aina välillä katselin uunin kuvaa kirjoittajan vanhemmilleni lähettämästä joulukortista, joka oli minulla kirjanmerkkinä. Ahaa, tuo varvi on nyt menossa.

Minulle jäi kirjan maisemat ja miljööt elävästi mieleen vaikken juuri siinä pihapiirissä tai ympäristössä olekaan käynyt. Kuvaus oli elävää. Ja inhimillisyys: mies miettii pirtin sohvalla maatessa: " mitähän sellainen mies nyt tekisi, jolla olisi uunin muuraus kesken ja hyviä tiiliä pinossa? Varmaan se nyt nousis ja menis tekemään laastia" ja nousee ja menee tekemään laastia. Ei muu auta.

***

Käly soitti tuossa välissä. Miehensä, joka viime viikon maanantaina vielä hiihti 10 km kovassa pakkasessa ilman oireita, sai maanantaina sydäninfarktin, elvytettiin ambulanssissa kahteen kertaan ja sai liuotushoidon ja on tänään onnistuneesti ohitusleikattu. Ihan yllättäin ilman aikaisempia oireita tuli tällainen.

Pistää miettimään vielä uudella tavalla tuota kiitollisuutta siitä, että saan elää.