Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto.

Poika pääsi tänään kotiin ja on ihan hyvissä voimissa, mittojen mukaan kaulaan lämpömuovattu kauluri haittaa lähinnä öisin. Minä luulin ettei sitä saa ottaa koko aikana pois niinkuin kipsiä, mutta sen saakin ottaa suihkussa käynnin ajaksi ja myöhemmin vaikka yöksikin pois. 

Kun ajoin sairaalaan päivällä, vastaan tuli ensin ambulanssi ja sitten ruumisauto. Ensimmäisen kerran tuli silloin kyyneleet silmiin kun ajattelin, että olen menossa omalla autolla keskimmäistä hakemaan ja hän saa kävellä autoon omin jaloin. En ole kovin sentimentaalisuuteen taipuvainen enkä kauhisteluun tai suurenteluun, mutta kyllä eilen ja tänään jonkinlaiset järkytyksen jälkimainingit on tuntuneet: en ole osannut tehdä oikein mitään.

Paitsi kaksi mustikkapiirakkaa. Eilen iltapäivällä kävin sairaalasta kotona ja miehen kanssa hilpaistiin metsään poimureitten kanssa, saatiin puoli ämpärillistä puolessa tunnissa. Oli IHANAA olla metsässä, tunsin oikein pakonomaista tarvetta päästä sinne. Tällä hetkellä elättelen unelmaa pohjoisen hillasoista, aah. Olen haaveillut niistä koko ikäni. Keskiviikko, torstai, perjantai, lauantai...jos lapsukaiseni pysyy kunnossa, aion lähteä Lappiin. Mutta jos on aihetta, jään suosiolla kotiin ja muistan, että Lappi luultavasti pysyy paikoillaan ensi kesään asti. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä että reissuunlähtö onnistuu, välillä se tuntui hyvinkin epävarmalta.

Tänään lisäjännitystä elämään toi poliisiautojen parveileminen täällä lintukodossa. Kaupan kassalta kuulin, että tämän rauhallisen omakotialueemme tienhaarassa oli ammuttu, enempää en sitten tiedäkään. Mies soitti, että pankaa ovet lukkoon, täällä maallahan ovet ovat auki jos ei ole erityistä syytä pitää lukossa. Huomenna varmaan lehdestä nähdään mitä on tapahtunut.

Mulle riittäis nyt jännitys vähäksi aikaa ja rauhallista luontoelämystä olis tilauksessa.