Tänään on esikoisen synttärit,

onnea 23-vuotiaalle! 

Kesä on mennyt niin sutjakkaasti etten ole ehtinyt tännekään pukahtamaan mitään näemmä yli kuukauteen. No, ei tarvi kuitenkaan säikähtää, en aio selostaa ihan tarkkaan jokaisen päivän kulkua.

Olen nauttinut tästä hellekesästä täysin siemauksin, tämä on ollut minulle oikea unelmakesä.  Aurinkoa ja lämpöä kerrankin riittävästi! On ollut ihanaa uida, nauttia paahteesta, veneillä, retkeillä.

Vietin mieluisan päivän Vaasassa rakkaan ystävän kanssa heinäkuussa. Sille päivälle oli ennustettu sadetta, mutta aurinko se vaan paistoi. Suunniteltu meriretki Valassaarille sensijaan peruuntui kovan tuulen takia, mutta ehkä ne saaret pysyvät paikoillaan vielä jonkin aikaa. Vaasassa näin talon, jonka muistin edellisen käynniltäni 10-vuotiaana:

Kaupunki yllätti kauneudellaan ja monipuolisuudellaan. Uudestaan!

Elokuun eka viikko oli ensimmäinen laatuaan minun elämässäni: rinkkavaellus Noeijoon kanssa Ruotsin ja Norjan Lapissa. Huh, fyysisesti varmaan kymmenen kertaa rankempaa kuin mikään muu mitä tähän mennessä olen elämässäni tehnyt. Tai ehkä 20-30 kertaa rankempaa. Rinkat meillä molemmilla oli 18 kg luokkaa ja 1½ l vettä lisäksi. Minulla on vain muutama kuva parilta eka päivältä, sitten loppui puhelimesta akku kun innostuin yhtä putousta videoimaan. Onneksi Eikalla oli kamera mukana, toivottavasti saadaan kunnon vaelluskertomus kuvineen.

Ensimmäinen päivä oli kohtalaista nousua, 100 m nousua kilometriä kohden. Jotain kertonee se, että ensimmäistä kolmea kilometriä taivallettiin kolme tuntia. Osa ajasta kului kyllä siihen, kun minun piti jäädä ihmettelemään ja filmaamaan jokaista uutta kasvia, jonka näin. Olihan se ihmeellistä, kun yhtäkkiä aina muutaman metrin päässä tulee vastaan kukka jota ei ole koskaan ennen nähnyt!

Olisi hienoa liikkua joskus hyvä kamera ja mikrolinssi mukana.

Erämaahan pääsy viivästyi myöhäiseen iltapäivään minun ihan pikkupikkupikku mokauksen johdosta: huomasin Kilpisjärvelle päästyämme, että takki on unohtunut kotiin. Onneksi siellä oli kauppa, josta ostin Fjällrävenin hyvän takia ja olin lopulta tyytyväinen koko unohdukseen: olisin hikoillut itseni pelkäksi tunturilätäköksi vanhassa hiostavassa halpistakissani.

Toisena päivänä tultiin ensimmäisen ylängön päälle, josta avautuvat maisemat korvasivat hyvin rankan nousun vaivat. Kuvat eivät tee mitään oikeutta maiseman jylhyydelle ja vaikuttavuudelle, valitettavasti.

Koska päästiin perille Pältsastuganille niin nopeasti toisena päivänä, retkeilin illalla vielä läheiselle putoukselle ja jouduin sillä reissulla PÄLTSAN LUMOIHIN. 

Putous oli suurin ja kaunein näkemäni.

Jälleen kerran: kuva ei tee oikeutta paikan kauneudelle eikä komeudelle. Pudotus on 20 metriä ja jyly mahtava. Seuraavana aamuna mentiin sinne yhdessä vielä uudestaan vaikka oli pitkä päivämatka edessä.

Putouksen niskan takana vartioivan Pältsatunturin terävä huippu ja tasainen laki seurasivat meitä koko kolmannen päivän, kunnes Paras- eli Barras-tunturi otti meidät huomaansa.  Vuoria nuo kyllä minusta ovat eivätkä mitään tuntureita.

Toinen päivä oli jo enimmäkseen aurinkoinen ja kolmas ihan kokonaan, ihanan lämmintä ja vähän tuulista. Yhdellä hiekkapohjaisella purolla innostuin jopa uimaan vaikka vesi oli jääkylmää, kuinkas muuten kun se kerran jäätiköltä tulee. Minusta tuntuikin ihmeelliseltä se, että olin lähellä Pohjois-Euroopan viime jääkauden viimeisiä jäänteitä, jotka eivät siis ole yli 100 000 vuoteen sulaneet, mikäli olen oikein ymmärtänyt.  Vaikken oikein ymmärrä sitä.

Kivissäkin riitti ihailtavaa, ja niitähän siellä riitti. Poluilla myös. Polku oli pitkä, kivinen ja kaita, ja olikin oikeastaan ihme ettei sattunut kompastumisia eikä muita haavereita. Ihme oli sekin, että meidän kummankin jalat ja selkä kesti hyvin, tai ainakin kesti. Eka iltana oikean jalan kantapää huusi kyllä ääneen, mutta onneksi E. oli kertonut minulle B_uranan olevan vaeltajan paras ystävä ja sitä oli mukana sitten riittävästi. Aamiaiseksi kahvia, näkkileipää ja B-uranaa, lounaaksi lämmin kuppi, näkkileipää ja B_uranaa, ja illalliseksi pasta-ateria, näkkileipää ja B_uranaa. Ja raikasta vettä.

Nyt pitää lähteä nukkumaan kesken tarinan, kun huomenna on taas työpäivä. Työvirettä ei ole oikein löytynyt, kun olin päässyt niin perusteelliseen lomavireeseen. Myös vaelluksen jälkeinen väsymys on ollut aikamoinen, vielä en ole jaksanut kävellä uimarantaa kauemmas, muutaman sata metriä siis. Ja paino ei pudonnut muuten vaelluksella grammaakaan ja se on epistä!!!