Vapaapäivä. Laitoin keskellä päivää saunan lämmitä ja sitä odotellessani pitkästä aikaa ehdin tännekin.

Pipo- ja sukkaputken pistin nyt vähäksi aikaa poikki, kun on tuo toinen iso työ eli maton huovutus työn alla. Ihmettelen vieläkin, miten minulla nyt kärsivällisyys riittää noihin kutomisiin ja tikuttamisiin. Ehkä olen vähän kehittynyt tällä alueella *ryhdistäytyy ja näyttää hieman omahyväiseltä, taas*. 

Tämä viikko on mennyt hirveän nopeasti vaikka fiilikset on olleet jotenkin alavireiset. Ehkä tämä syystalvi alkaa kuitenkin vaatia veroaan. Ja verottajakin, a propos, muisti 3800 €  lisäveroilla. Joulu on peruutettu.

Viikolla liikkuminen jää näin työviikolla pimeän aikaan ihan olemattomaksi, inhoan nimittäin  pimeässä kävelyllä käyntiä. Siinä ei tunnu olevan mitään mieltä, kun ei näe mitään. Sunnuntaina onneksi sain talutettua itseni  lenkille vaikka se nyt jäikin vähän nysäksi. Hautausmaalla oli niin kaunista kun kaikilla haudoilla oli kynttilöitä pyhäinpäivän takia, että tulinkin jääneeksi sinne kiertelemään ja palasin sitten kotiin. Siitä ei tullut paria kilometriä pitempää.

Silti tuntui hyvältä liikkua edes vähän. Pakko aloittaa taas uimahallissa käynnit kun tiedän että talvella ulkoilut jäävät minun osaltani ovelta autoon ja takaisin -tyyppisiksi. Tosin pakko on väärä sana sellaiselle mikä on pelkästään mukavaa ja mieluista - se tahtoo vain unohtua.