Olin mielenkiintoisessa koulutuksessa viime viikolla, kuuntelemassa kaksi päivää Paul Gilbertia aiheesta Shame - Compassion. Tavoitteena oli opettaa, miten ihmiset saadaan suhtautumaan itseensä myötätuntoisemmin ja miten sisäistä turvallisuudentunnetta voi parantaa. Tosi hyvä koulutus ja rento ja hauska kouluttaja. Minulle oikein täsmäisku, kun juuri noita olen miettinyt omassa työssäni: miten opettaa armeliaisuutta itseä kohtaan. Ihmiset ovat niin hirveän kriittisiä itselleen ja kuvittelevat vaikka mitä, miten pitäisi olla tai ei saa olla ja mikä kaikki on väärin ja ihan kamalaa. Jos on vaikka mokannut. Muistan kun yksi kokenut kollega taannoin sanoi, että virheet pitäisi saada verovähennyskelpoiseksi, koska niistä oppii kaikkein eniten.

tämän näköinen ukkeli, ehkä vähän harmaantunut tuon kuvan jälkeen.

Itsekritiikki aktivoi aivoissa uhkasysteemin ja pitää jatkuvaa varuillaanoloa, fight or flight -systeemiä yllä. Melkoinen stressin lähde. Vaatii paneutumista saada se päänsisäinen moittija ja orjapiiskuri hiljennettyä ja sen tilalle ystävällinen ja hyväksyvä kannustaja ja lohduttaja. Omalla kohdallani meditaatio on ollut siinä hyvä apu: kun fokusoi tarkkaavaisuuden nykyisyyteen vaikka yksinkertaisella hengitysmeditaatiolla niin päänsisäinen höpötys lakkaa ja ihana nautinnollinen rauha valtaa mielen ja kehon.

Vaan minä taidankin olla niin armelias itselleni nykyisin, että tulee jo mieleen että voisiko sitä ruveta taas vaatimaankin itseltään jotakin? Tai pikemminkin alkaa ihan vapaaehtoisesti vähän toimeliaammaksi.