Harvinaisen vaikea alkaa kuvailemaan Lapin reissua!

Kaikki meni niin putkeen, ettei sellaista olisi uskaltanut edes unelmoida: sää oli aurinkoinen ja sopivasti hieman tuulinen, ettei tullut liian kuuma eikä itikoista ollut tietoakaan. Kaikkien polvet kestivät eikä mikään muukaan paikka brakannut. Oma selkä meinasi ensimmäisen kiipeämispäivän jälkeen vähän oikutella, mutta asettui Eikan ja Katriinan venyttely- ja kiertoliikeohjeilla parempaan kuntoon kuin vuoteen.  Siskojen kanssa oli rattoisaa ja kotoisaa, tai tarkemmin sanoen aivan älyttömän kivaa. Uudestaan!

Kun tuloiltana kiipesin mökiltämme varsinaiselle majalle suihkuun n. 15 metriä, olin aivan hengästynyt ja kauhuissani: miten ihmeessä pääsen tunturiin, kun henki loppuu jo ensi minuuteilla? Vaan itse kiipeäminen olikin tosi mukavaa, kun vauhti oli sopiva, taukoja tiheästi ja juomaa ja energiapatukoita repussa riittävästi. Välillä heitettiin kanervikkoon pitkäkseen ja juotiin kahvit, sitten taas jaksoi. Eikka oli eräoppaan ominaisuudessa heittänyt jo monen kilometrin lenkin aamulla ja käynyt tarkistamassa reitin ennenkuin minä olin syönyt edes aamiaisen.

Keimiötunturilta oli todella kaunis maisema, kuvassa näkyy Jerisjärvi puurajan tuntumasta.

Toisena päivänä Pallakselle: korkein huippu Taivaskero eli Himmelriiki oli valloitettava!

 Sinne kiivettiin ja onneksi olin hankkinut oikeat vaelluskengät: noissa rakkakivikoissa olisi kyllä tullut lenkkareissa äitiä ikävä. Maisemat huipulla olivat sykähdyttävät, sitä avaruutta ei saa mitenkään kuvissa esille. Tuntui että näkyy maailman rantaan asti. Lännessa siinti hyvin kaukana kolme oikein korkeaa huippua, liekö mahdollista että siellä olisi näkynyt Kebnekaise? Ylläoleva kuva on pohjoiseen, vasemmalla kauempana Ounastunturin huiput.

Jostain syystä alaspäin matka oli paljon nopeampi.

Töppövillaa oli Pallashotellin ympärillä ihan valkoisenaan.

Tunturiluontoon oli ihana tutustua, opin monta uutta kasvia. Vilukko kukki runsaana Pallaksella, en muista koskaan aikaisemmin sitä nähneeni. Ihan uusi tuttavuus oli kurjenkanerva, variksenmarjan näköinen varpu jossa oli aniliininpunainen kukka. Vanamot kukkivat, samoin tunturikissankäpälät.

Porot olivat luku sinänsä. Hauskin oli emä, joka kiipesi polkua pitkin ohitsemme kuin ei olisi nähnyt eikä kuullut mitään, ylempänä se alkoi yhtäkkiä röhkimään kuin porsas ja pieni vasa kipitti määkien sen tissille.

Poroja oli niin tiellä kuin tunturissa. Onneksi oli Eikka, joka osoittautui pohjoismaiden tarkimmaksi porotutkaksi: Eikan silmät erottivat poron tienreunassa suunnilleen kilometrin päästä, ja rinteessä myös. Pallashotellin parkkiksella oli aina porolauma siististi pysäköityneenä märehtimään ja neuvottelemaan varjojensa kanssa, siltä se ainakin näytti. Katriina nimesi alueen Loro-Parkiksi Teneriffan eläinpuiston mukaan, kun porot tietysti lorottivat kukin vuorollaan asfalttiin.

Meidän majapaikkamme oli mukava mökki, joka oli ihan kohtuullisesti varustettu. Siellä oli mm. suloinen vanha Arabian astiasto! Eka päivän ateria oli ylellinen: ennen tunturiin lähtöä Eikka laittoi uuniin hirvipaistin, pottuja ja suppilovahveroita. Kyllä kelpasi tulla nälkäisenä takaisin!

Kolmantena päivänä en kyennyt enää hillitsemään itseäni: oli pakko päästä suolle! Lammen toisella puolella hillat olivat laulelleet vienoja kutsulauluja jo pari päivää. Oli autuasta päästä niitä poimimaan: elämänikäinen haave toteutui eli olin Lapissa hillasuolla! 2-3 litraa sain poimittua, sitten lähdettiin takaisin Pallakselle vielä lämmittelemään edellisen päivän huippukokemusta. Kiivettiin vain poroaidalle tällä kertaa, paitsi Eikkahan oli jo aamulla käynyt patikoimassa Keimiötunturin ympäri...

Mustikoita olisi ollut joka paikassa, isoja ja meheviä, mutta niitä poimittiin vain suoraan suuhun. Aika vaikea oli kävellä niiden marikoiden ohi...ensi kerralla on varattava enemmän aikaa!

Tänään sain kyllä revanssia siitä etten kovin paljon ehtinyt Lapin marjoja poimimaan: käytiin miehen kanssa vattupusikossa ja saatiin parissa tunnissa 7 litraa isoja makeita vadelmia, nam!