Jostain syystä en saa kommentteja läpi tässä omassa blogissa, parina pv olen yrittänyt. Onko tämä sivu alkanut oikuttelemaan ja hakemaan huomiota kun ei ole tarpeeksi ahkerasti kirjoitettu? Ehkä. Jostain syystä en myöskään kuvia tänne, linkki- ja kuvanlisäyskohta on hävinnyt jonnekin. Mikähän tätä nyt riivaa?

Puikot on tosiaan kilisseet niin ahkeraan tahtiin että pää ei käänny enää mihinkään suuntaan - niskat on ihan jumissa. Aina pitää mennä liiallisuuksiin... Nyt täytyy siirtyä sukkiin kun jokaisella on uusi pipo. Tai itselläni kaksikin, kun keskimmäinen ei huoli minun tekemää, hän haluaa tehdä itse omat piponsa.

Tänään kävelyllä jo testasin ensimmäisen pipon ja hyvin toimi. Niin hyvin, että tulin kävelleeksi yli kaksi tuntia reipasta vauhtia eli yli kymmenen kilometriä *näyttää itseensä tyytyväiseltä* harjumaastossa.

Ja jos ette vielä tiedä miltä omakehu haisee niin nyt nenä tarkkana. Eilen illalla tein täksi päiväksi parhaan lasagnen ikinä, ja heti lenkiltä palattuani ihanaa kookosmarengilla päällystettyä omenapiirakkaa. Murotaikinapohja, omenahilloketta ja marenki päälle. Syötiin koko piirakka yhdeltä istumalta, yksi vieras oli apuna.

Perjantai-iltana harrastettiin vähän kulttuuriakin etten ihan silmukoihin kompastu. Käytiin Jukka Nousiaisen näyttelyn avajaisissa Galleria Hopassa. Ihastuin Tourujoen maisemiin ja Jyväskylän kaupunkinäkymiin. Kaikki työt on maalattu ulkona yhdeltä istumalta, ja taitavan tekijän tarkka silmä ja käsi on vanginnut hienosti hetken, tilan, valon ja tunnelman. Kannattaa käydä katsomassa.

Istuttiin vielä iltaa kapakassa, olin kuskina eli selvinpäin ja ilman tupakkaa (jo viikon!) ja seuraavana päivänä oli ihan krapulainen olo. Liika hyveellisyys on pahasta.