Moo saanu taas tartunna. Mee ossaa ny puhua muuta ku ommaa kieltä elikkä oulua. Tarkemmi sanottuna vanahaa tuiraa. Ja soon taas Pohojalaase syytä niinku monasti ennenki. Heti ko mää käyn lukemasa sen lokia niin mää unohan kiriakielen ihan tottaalisesti ja soon taivahan tosi.

Kai silloli jottai merkitystä silläki ko oltiin venneehausa viikolloppuna Oulusa. Sieloli aiva ihana käyvä taas niinku aina. Tuirasa moon kotonani, minkä sille tekkee. Issää ja äitä oli kumpaaki oikee harvinaisen mukava nähä eikä se johtunu pelekästää siitä että ne anto meille venneesä ihan nuivvaa.

Määki oon niin lapselline vielä ettemmää älynny ees kysyä että palijoko maksaa, riemuittin vaa siitä että pääsev vesille pitkästä aikaa. Vasta ku pitkän ja hittaan körötyksen jäläkeen käännyttiin jo omalle kotitielle, mulle tuli ens kertaa mielee että sehä oli rahallisesti aika arvokas lasti mikä me saatii. Vene ja moottori ja saavilline hyviä siika- ja muikkuverkkoja. Ja kaikki muut tilipehöörit mitä vesiolloon liittyy.

Soittii sitte isälle alakuviikosta ja kyssyi että panneeko se laskun perästä vaa ei se aikonu laittaa. Nyt mää vaan pelekää että tulleeko meille perintöriita Katriinan ja Noeijoon kansa sittekö vanahuksista aika jättää. Tutisevilla käsillä huijotaan keppeillä toisiamma ja valakoset hiukset ja ääni väpättäe huuvetaa että nää sait enemmä! Nääpäs!

Vene o vielä pihasa ko eijjoo ollu aikaa vielä panna sitä vettee. Moon kyllä käyny kattomasa jo paika sille ja selevittäny että siihe saa laittaa omasa ku kahteen kessään siinei oo ollu kenenkään paattia. Vaa sitä meen vielä tiijä että mistä täälä käyvään verkommerkit hakemasa, niitei ainakaa voi tulostaa meijän kirijottimella vaikka kalastusluvat saiski netistä.

Moo ollu kyllä nii väsyny töitten jäläkee iltasi että hyvä vaa ettei mies oo ollu kotona venneevviemistä varte, oonpaha saanu levähtää ja käyvä vaa vähä metäsä hissuksiin kattomasa onko sientä tai marijaa. No marijaa on vaa sienistä ei näy kinttusuontakaa. Paitti haperua ois kaikevväristä vaan niitä mee ossaa poimia, evvaikka nois kuin kolomen pistee sieniä ruottalaisten mielestä. Eilenkää mää en sitte saanu saaliiksi ku yhen kehenäsiene. Soli ku pottu piimävellisä, meleko yksinäisen näköne mun suuresa sienikopasa vajelmien joukosa. No oli ne vajelmat sentää muovisesa pilikkumisa eikä ihan palijaaltaan kopan pohojalla.

Tännään tuli onneksi vähä vettä eli jottain toivua on sienisaaliitten paranemisesta.