Elossa ollaan vaikka blogissa on ollut hiljaiseloa. Tänä syksynä ei vain ole huvittanut kirjoitella ja on ollut niin paljon muuta.

Heti kun illat alkoivat vähän viilentyä loppukesästä, alkoi taas sukankutomiskausi eli istun kaiket illat keinutuolissa kutomassa sukkia. Se on ihanaa! Viimeisimmäksi sydämeni ovat valloittaneet nämä urugualaiset käsinvärjätyt villat, joista saan taide-elämyksen joka kerta kun katse osuu niihin. Kalliita ovat, yli kympin vyyhti, mutta eipä niitä paljoa yhteen sukanvarteen kulukaan, kun terä pitää kuitenkin neuloa sekoitelangasta.

Äiti kutoi viimeksi Oulussa käydessäni niin kauniita unisukkia siskon perheelle, että varastin heti idean käyttää luonnonvaaleaa 7 veljestä teräosaan.

Sukkia kutomalla kerään rutiinia, jotta uskallan aloittaa villapuseron, johon Rowanin Filted tweed -langat hankin jo Helsingin käsityömessuilta. Samalla kehittelen mallia ja toteutusta päässäni.

Syksy on ollut aika tapahtumarikas, kun joka viikonlopuksi on ollut menoa. Kaksi viikkoa sitten Oulussa herrastelin elämäni toistaiseksi ainoassa iltapukujuhlassa. Vuokrasin tummanpunaisen iltapuvun, jossa oli korsettiyläosa ja leveä helma organzaa. Eikka-sisko käänsi, väänsi ja väkersi tukkaa ja lopuksi suihkutti pari pullollista lakkaa päälle, että se pysyi ylhäällä. Sillä olisi varmaan voinut vetää peräkärryä, niin hyvin kiharat pysyivät koko illan. Siis kiitos, sisko, vielä kerran! Kivaa oli leikkiä hienoa rouvaa yksi ilta, vaan ei siitä kiksejä kovin montaa kertaa saisi. Mukavampaa oli kotona omien kanssa, ja samoin kotoisassa kurssikokouksessa ilman mitään pukeutumiskoodeja.

Oulun reissulla sain siskon mieheltä kotiin tuliaisiksi teeren, josta Katriinan sivulla on taiteellisen makaaberi tulkinta. Minä tulkitsin sitten kotona tirpan luonnetta ja kylvetin hänet uunissa sherryssä ja kermassa herkkutattien ja sipulin kera. Vieläkin tulee vesi kielelle.

Reissusta palattuani mies sairastui myyräkuumeeseen ja oli niin sairas ettei koskaan. Muutaman päivän korkean kuumeen jälkeen vein hänet sairaalaan, kun en uskaltanut enää kotona pitää. Munuaisten vajaatoiminnan ja tutkimusten takia pitivät siellä seuraavaan päivään, sitten hän onneksi pääsi kotiin potemaan. Tosi kova tauti, vasta parina viime päivänä hän on jaksanut olla vähän liikkeellä ja alkanut näyttää taas itseltään, tosin laihtuneelta sellaiselta. Puheäänikin on ollut ihan erilainen, ohut piipitys. Arvelen että toipumisessa menee aikaa.