Tällainen oli kevätpäivä Tourujoella taidemaalari Jukka Nousiaisen silmin ja käsin.

Käytiin eilen miehen kanssa näyttelyn avajaisissa ja tämä kuva jäi kummittelemaan mielessä niin että se piti käydä tänään lunastamassa. OIkeastaan se ei kummitellut mielessä vaan väikkyi sielussa.  Tuo valo on aivan ihmeellinen.

Lokakuussa kirjoitin Jukka Nousiaisen silloisesta näyttelystä ja silloin jäi oikein kirvelemään, ettei ollut mahdollisuutta ostaa yhtäkään työtä, vaikka ne tekivät valtavan suuren vaikutuksen silloinkin. Kuvista muodostuu sarja koko vuodenkierrosta Tourujoella eli tekijän lapsuuden maisemista.

Nyt oli talven ja kevään kuvia, viime syksynä oli viime kesältä ja syksyltä. Eilen jäin miettimään odotanko vielä kesän kuvia, koska ne ovat minulle mieluisimpia, mutta yöllä alkoi tulla hätä että jos joku ehtii ostaa tuon hienon kevätmaiseman.

Tämä on vielä viime kesältä. Kaikki kuvat on maalattu paikan päällä ja kerralla valmiiksi, mitään ei ole korjattu jälkeenpäin. Minun on vaikea tai mahdoton käsittää, että joku pystyy maalaamaan tällä tavalla. Ja nyt saan yhden näistä kotiini jatkuvaksi ilon aiheekseni!

Vielä yksi talvikuva Kankaan tehtaan tietämiltä. Tässä taulussa oli  niin voimakas syvyysvaikutelma, että siihen olisi vaivattomasti voinut astua sisään. En viitsinyt, kun oli kaunis kesäilta.

***

Olen nauttinut aivan valtavasti tästä äkillisestä kesästä. Eilen kävin ensimmäistä kertaa kaupassa poliisilaitoksen huutokaupasta ostamallani pyörällä ja kiersin luontopolun kautta. Koski kuohui uljaasti kun vesi on niin korkealla. Minulle on tärkeää, että tässä on vettä joka puolella, vaikka ei ihan omasta ikkunasta näykään.

Tästä maisemasta on tullut viime vuosina rakas. Eilen kiipesin pitkästä aikaa Muuramenharjulle, josta näkyy isot järvenselät kumpaankin suuntaan. Tuli hyvin kansallisromanttinen olo siellä auringonpaisteessa niitä ihaillessa. Toisella puolella siinteli Muuratjärvi ja toisella päilyi Päijänne. "Mä oksalla ylimmällä" alkaa soimaan mielessä melkein väistämättä siinä päätä käännellessä vaikkei Kangasalla ollakaan. Käki kukkui, alhaalla lauloi laulurastas. Tai mustarastas, jompikumpi kuitenkin. Eilen muuten kuulin ensimmäisen kerran satakielen laulua omassa kotipihassa ihan läheltä, yhden säkeistön vain kylläkin, kun jokin meluisa ajoneuvo ajoi siitä vierestä heti perään ja laulaja ilmeisesti vaihtoi maisemaa.

 

Pihassa tapahtuu paljon, kun on vuoroin hellettä ja vuoroin sadetta. Kaksi kirjopikarililjaa tuottavat iloa päivittäin, niistä tulee mieleen Mumman piha. Eilen illalla oli ihan Mummanpihafiilikset muutenkin, kun istuin riippumatossa ja kuuntelin suihkukaivon solinaa. Tajusin nyt vasta, miksi olen halunnut tuota riippumattoa!   -Isot koivut, ukonhatut, akileijat ja saippuakukka ovat yhdistäviä tekijöitä Mumman pihaan nekin, ja krassit loppukesästä.

Tänään päivällä ihailin auringonpaisteessa kauniita hämähäkinseittejä räystäässä, siitepöly tuo ne hienosti näkyviin. Mies kysyi vaivihkaa, ihailenko sisällä olevia seittejä yhtä paljon. Kummallinen kysymys, mitä se sellaista kyselee?