Krääh!

Poden itsesääliä ja laimeaa flunssaa. Aamulla vielä luulin olevani erittäin kipeä ja soitin töihin peruuttaen tämän päivän potilasajat. Jatkoin unia puolille päivin, käänsin kylkeä ja aioin jatkaa nukkumista edelleen. Jostain syystä se ei enää onnistunut vaan piti vääntäytyä aamiaiselle. Nälkä.

Aamiaisen jälkeen menin takaisin sänkyyn ja otin "Tuhat loistavaa aurinkoa" esille. Ei ihan niin loistava kuin olisin luullut kaiken hehkutuksen jälkeen. Voi johtua siitäkin, että kurjuudesta ja hakkaamisesta ja kaltoinkohtelusta ei ole niin mukavaa lukea. Varsinkin kun on SAIRAS.

Päivän mittaan totesin, että olo on surkea ja kurkku on kipeä, mutta kuumetta ei ainakaan enää ole. Lihaksiakin särkee varmaan enemmän liiasta makaamisesta kuin taudista.

Kokemuksesta tiedän, että tämän päivän surkeilu antaa mukavasti vauhtia huomisaamusta alkavalle myllerrykselle, jonka maalina on ne anopin 80-vuotissynttärit lauantaina. Kokeeksi heilutin jo vähän pölyrättiä olohuoneessa, mikä sai miehen kysymään silmät ymmyrkäisinä: "mitä sää oikeen teet?" Viisi pistettä sille, joka arvaa, ruukaanko siivota kotona harvoin vai ei koskaan.

Koska tämä juhla pidetään vain omalle väelle, jota on siunaantunut yhteensä 13 henkilöä, ei edeltävä sirkuskaan ole  mitään valtiovierailuluokkaa.

Isoimman ja vastenmielisimmän homman sain kuitenkin tehtyä tänään alta pois: veroilmoituksen valmistelun. Itseni ei tarvitse edes tehdä koko inhaa ilmoitusta vaan olen alkanut käyttää ammattilaista eli kirjanpitäjää palkkatyöstä poisjäämisen ja privaatin aloittamisen jälkeen. Silti tuo kuittien plaraaminen ja puuttuvien papereiden etsiminen on ikävää puuhaa. Missä on sen yhden koulutuksen ohjelma, josta saisi matkakorvauksen? Missä toisen koulutuksen kuitti? Miksei mistään löydy klemmareita? Missä niittaaja? Niittejä? Milloin pankki on lakannut lähettämästä tiliotteita?

Joskus ajattelin, että olisin parhaimmillani jossain suhteellisen mekaanisessa työssä, vaikka konekirjoittajana. Ilmeisesti toimistotyöt eivät ole kuitenkaan vahvinta alaani.