Kuulkaa kokemuksen ääntä: lasinpuhaltaminen ei ole helppoa!

Eilen ensimmäisenä kurssipäivänä meinasi välillä jo epätoivo iskeä kun en saanut edes otetuksi puikon tai pillin päähän sopivasti lasimassaa. Uunin edessä käsivarret ja kädet kärventyivät, kun 1100-asteinen lasimassa hohkasi uunissa oranssinvalkoisena.  Ainakin kerran jo ajattelin, että en minä tästä oikeastaan niin välitäkään ja viitsiikö täällä olla edes perjantaihin asti. Vaan sitten se rupesi onnistumaan! Tänään otin toiseksi parhaat nahkahanskani työskentelykäsineiksi ja johan alako lyyti kirijottaan: kun ei koko ajan tarvinnut taistella kipua vastaan niin oli paljon helpompi keskittyä siihen mitä tekee. Miten ihmeessä niiden opettajien ja muidenkin lasinpuhaltajien nahka on parkkiintunut kestämään sitä kuumuutta?

Joo. Eilen vielä ajattelin paperipainoista, että ihan turhia esineitä, minä en ainakaan tuollaisia halua tehdä nurkkiin pölyttymään. Vaan miten ylpeä sitten olenkaan ollut niistä palleroista, jotka olen onnistunut saamaan aikaiseksi ja jäähdytysuuniin asti. Oikeastaan paperipainot ovat todella hienoja ja tarpeellisia esineitä...montako haluatte? Tänään tein jo vähän värillistäkin lasia, aivan liikuttavan näköisen "maljakon" ja kohtalaisen sokeriastian. Siihen kokeilin tehdä samanlaiset pikku kuplat kuin lapsuuteni ihmeellisimmissä sokerikossa ja kermakossa. Niissä kuplissa riitti lapsena ihmettelemistä, että miten ihmeessä ne on sinne saatu? Nyt tiedän: pehmeä kuuma lasipallo painetaan valurautamuottiin, jossa on piikit sisään päin, otetaan pois ja siihen päälle otetaan lisää sulaa lasia ja puhalletaan isommaksi. Painaumien kohtaan jää ilmakuplat.

Sen verran raskas päivä oli kahdeksan tuntia lasihytissä, että nukuin melkein kahden tunnin päikkärit sen jälkeen. Huomenna otan kuvia tähänastisista saavutuksistani (älkää sitten naurako itseänne kipeäksi), jos ne ovat pysyneet jäähdytysuunissa ehjänä.