Olipa ihana viikonloppu luonnonhelmassa. Mies yllätti viemällä minut hääpäivää viettämään Päijänteen rannalle niinkuin taisin jo kertoakin. Olin kyllä uhannut ottaa välittömän avioeron, jos hän ei järjestä jotain ikimuistoista eli eihän siinä muu auttanut kuin järjestää...

Oli aivan valtavan nautinnollista päästä luontoon ja järven rannalle. Ilma oli kuin morsian vaikka oli luvattu sadetta: aurinko paistoi ja oli niin lämmintä, että laiturilla saattoi uimisen jälkeen ottaa aurinkoa ja oli kuuma. Perjantai-iltana loimutettiin lohta saunan jälkeen puolenyön maissa, silloinkin oli ihan lämmintä ja leppeää. Ihan kesä.

Rakastan sellaista mökkielämää, että saa olla vain, ihmetellä luonnonilmiöitä, katsella mustikan kukkimista (puolukkakin kukki jo) ja lintujen elämää. Kirjosieppo pesi pöntössä, joutsenet vastarannalla ja käki kukkui ihan hulluna.

Mökki oli korkean kalliojyrkänteen alla, pienellä penkereellä kallion ja veden välissä. Saunasta pääsi suoraan laiturille ja järveen. Minäkin vilukissa kävin järvessä vaikka kuinka monta kertaa, saunasta ja ilman. Laiturin vieressä oli pieni pläntti hiekkapohjaa, sen jälkeen syvyys tipahtaa heti 17 metriin. Muutaman metrin päässä rannasta on 27 m syvää.

Lauantaina kiivettiin kalliolle ja kauemmaskin metsään, siellä oli kaunista. Siroja peuran kavion jälkiä näkyi polulla ja sammalikossa isoja kolmionmuotoisia jälkiä 25 x 20 cm kokoisia suunnilleen. En keksi muuta kuin karhun, joka sellaisia tekee. Täällä kyllä korpea riittää asuttavaksi nallenkin tarpeisiin ja kyllähän niitä aika paljon Keski-Suomessa onkin. Varmuuden vuoksi lauleskelin ääneen, että metsän asukkaat tietää pysyä piilossa. "Jos metsään haluat mennä nyt..."

Tuossa juuri alapuolella oli meidän mökki. Saadaan kuulemma lainata sitä vielä kesälläkin.

Tonttukallion merkintävihkoon laitoin terveiset, kun siellä semmoinen kerta oli.

Lauantaina laitettiin ens töikseen vene ravistumaan, että päästiin soutelemaan. Eihän se yhdessä päivässä ihan kunnolla pitäväksi ehtinyt tulla, mutta käytiin pieni kierros. Mies souti ja minä lapoin ämpärillä vettä järveen. Ei siinä kovin pitkälle tehnyt mieli lähteä. Tervan tuoksu oli ihana!

Oli niinkuin olisi ollut pitemmälläkin lomalla tai ainakin kauempana: todellisuudessa olimme muutaman kilometrin päässä kotoa. Ja aivan kuin eri maailmassa. Tällä kertaa molemmat osasimme pysähtyä olemaan ihan vain itseämme ja toisiamme varten. Se oli tosi romanttista.