Aurinko ja lämmin päivä ilahduttivat tänään mieltä. Olen ollut niin kyllästynyt jo tähän räkätautiin ja aika väsynytkin, joten kesäisen päivän tuoma piristys teki oikein hyvää. Otin kuvia takapihan kukkaloistosta, oli niin kirkasta että ne ihan ylivalottuivat.

Nuo kärhöt on minusta ihan hurjia, ei kai noin isoja kukkia ole olemassakaan. Kun olin viikon poissa, niin piha oli vaihtanut väriä sillä aikaa. Kaikki violetit kukat olivat ruvenneet kukkimaan yhtä aikaa: kärhöt, orvokit, saksankurjenmiekka, joka on akileijan ohella varmaan erikoisimman mallisia kukkia minkä tiedän. Violetti syreenipuu kukkii, lupiinit, sammalleimu vaalean lilana.

Kevät kukkii meillä ensin sinisenä: idän sinililjat, kevätähdet, helmililjat, posliinihyasintissakin on vaaleansiniset raidat. Sitten tulee vaaleanpunainen alkukesä kevätpikkusydämen ja vuorenkilven kukinnoilla. Nyt näyttää tosiaan kaikki olevan violettia ja sen jälkeen tulee punaista: korallikeijunkukka, palavarakkaus, tiikerinliljat ja keisarinkruunut. Ja ketoneilikka ja harjaneilikka. Sitten keltaiset tarha-alpit ja valtikkanauhukset. Siniset ukonhatut ja vuorikaunokit kukkivat siinä välissä, ja kaiken väriset akileijat.

Syysleimu hävisi melkein kokonaan viime talvena. Mitä ihmettä sille oikein tapahtui? Se on vain kertakaikkiaan kadonnut, isot pehkot. Loput ruusut menehtyivät myös vaan niitä ei montaa enää ollutkaan. Uudet lellikkini pionit tekevät edelleen vasta juuria ja lehtiä, ei tule kukkia vielä tällekään kesälle. Kaikki kolme ovat kuitenkin elossa.

Päivällä menin töitten jälkeen hakemaan kuopusta antikvariaatista ja löysin sieltä aarteita. Walleniuksen "Makreeta, merensoutajan vaimo", josta olen kuullut äitini monta kertaa puhuvan sekä useamman sir Walter Scottin teoksen, mm. 1880 Oulussa painetun "Talismaanin", "Ivanhoen" ja "Rob Royn". Nyt on lomalle lukemista.