On ollut antoisa viikonvaihde.

Torstaina ja perjantaina oli uuden koulutuksen ensimmäinen seminaari. Asiasisältö ei pannut päätä pyörälle, koska se oli minulle jo ennestään tuttua asiaa, mutta tutustua yhtäkkiä kahteenkymmeneenviiteen uuteen ihmiseen! Tietenkin vain pieneen osaan pääsi tutustumaan ollenkaan, mutta tekee mieli yrittää opetella edes nimeltä muistamaan kun kerran seuraavat neljä vuotta pyöritään samassa koulutuksessa.
Huomasin kyllä olevani ihan poikki noiden kahden päivän päivän jälkeen. Onneksi en enää väsy ihmisistä samalla tavalla kuin aikaisemmin, koska monta vuotta oli sellaista aikaa, etten jaksanut olla varsinkaan isommassa porukassa ollenkaan. Nyt olen itsessäni kotona niin eri tavalla, että on helppo olla oikeastaan missä vain. Silti tuollainen ison joukon ensimmäinen tapaaminen sai melko uupuneeksi, ja piti vielä herätä aikaisin aamulla, kamalaa!

Oli ihanaa mennä lauantaina shiatsuhoitoon, jonka olin varannut jo alkuviikosta. Olin ollut jotenkin tukossa ja aikaisempi selkeä sisäinen olo oli jotenkin samentunut. Yhtäkkiä maanantaina tuli vahva sisäinen tuntu: shiatsu! Varasin ajan tutulle hoitajalle.

Aluksi kerroin hänelle kuulumisiani ja tuntui hyvältä kun hän ymmärsi niin hyvin syksyllä kokemani ihmeen, tiesi ihan selvästi mistä puhuin. Hoidon myötä vähitellen keho ensin rentoutui, sitten olin vain täysin rentona hoidettavana, lähes ilman ajatuksia tai edes mielikuvia, vain hoitavat kädet ja taustalla kaunis musiikki merenaaltoineen. Tämä shiatsuhieroja on taitava, välillä helläkätinen, mutta välillä suorastaan kovanäppinen akupisteitä (luulisin ainakin) painellessaan. Hänen käsittelyssään on hyvin turvallista olla.
Lopulta koin olevani täysin aineeton. Se oli ihmeellistä, kuin olisin ollut pelkkää jotain jolle en osaa sanoa kuvausta, energiaa tai kuin kirkasta vettä. Olin kuitenkin ihan läsnä siinä tilanteessa ja tilassa, en mitenkään uneliaan rentoutunut vaan ennemminkin päinvastoin. Se oli todella puhdistavaa ja ihmeellisen hyväätekevää. Erilaista kuin mikään mitä olen kokenut.

Mielenkiintoisella tavalla näiden henkisten kokemusten myötä oma persoonallisuus jää ikäänkuin vähämerkityksemmäksi koko ajan. Ehkä siinä on jotain sellaista, että kun kaiken sen solmujen aukomisen ja oman rakenteen selvittämisen ja "itsensä toteuttamisen" myötä on ensin löytänyt itsensä eikä tarvitse etsiä enää, niin on vapaa kohdistamaan huomionsa muuhun. Olen kyllä jo kauan ajatellut, että olisi vaikea määritellä itseään mitenkään, koska ensinnäkin muuttuu koko ajan ja toisekseen koen olevani samaa kuin mistä olen kiinnostunut, siis koko maailma.

Mutta nyt on nukkumaanmenon aika. Pikakelaus vielä eilisillasta: oltiin miehen kanssa kuuntelemassa Pink Floyd- coverbändiä joka oli aivan huippuhyvä. Paikallisia kolmikymppisiä muusikoita, joista en tuntenut ketään mutta soittivat aivan upeasti. Saattoi oikein hyvin kuvitella olevansa Pink Floydin konsertissa.