Tämä on ollut minulle ihmeiden syksy, mutta tänään yllätin itseni jälleen jollakin, mihin edes mielikuvitukseni ei olisi riittänyt. Nousin aamulla ylös ja lähdin juoksulenkille sateeseen. Vau! Jotain mitä en olisi ikinä voinut kuvitella tekeväni!
En ole juossut yli vuoteen, mutta aika pitkälle pötkin ennen siirtymistä reippaaseen kävelyyn. Sain miehen kaveriksi, ja ihan märkinä mutta hyvällä mielellä tultiin syksyn tuoksuisesta metsästä kotiin.
Laittaiduin sitten kaupungille tapaamaan Katriinaa, jonka kanssa emme ole ehtineet tavata koko syksynä. Käytiin syömässä lounas Zaharassa (Katriina tarjosi, kiitos!) ja paljon olikin puhuttavaa. Tämä syksy on ollut minulle niin vahvaa henkisen ja hengellisen kokemisen ja kasvun aikaa, että halusinkin jo kertoa siitä siskolle, joka sentään on elämäni tärkeimpiä ihmisiä.
Täällä blogissa en ole paljoa kuvaillut kokemuksiani, koska se on tuntunut niin suurelta ja henkilökohtaiselta asialta. Lyhyesti kuitenkin: olen kokenut voimakkaan jonkinlaisen rakkauden ja tietoisuuden ulottuvuuden avautumisen, jotain mistä minulla ei ole ollut minkäänlaista aavistusta. Se on käsittämättömän suuri lahja ja armo, joka tekee hyvin nöyräksi. Silti se tuntuu sellaiselta ulottuvuudelta, joka on jokaisessa ihmisessä, ei mikään saavutus tai korkeampi taso tai jotain erikoista vaan sellainen ominaisuus, joka on meissä kaikissa. Sitä ei vain tajua ennenkuin tajuaa.
Olen vierastanut kirkkoa koko aikuisikäni hyvin vahvasti, mutta nyt ymmärrän uskontojen sanoman, joka tuntuu olevan pohjimmiltaan kaikissa sama: maallinen on katoavaista ja elämään kuuluu myös kärsimys, mutta kuolematon jumalallinen sielu etsiytyy kohti alkuperäänsä Jumalaa tai Taoa. Ja suurin voima on luonnoltaan rakkautta. Jo 2500 vuotta sitten Buddha oivalsi sen, sitten tuli Jeesus, sitten Muhammed. Jokohan ihmiskunta olisi valmis omaksumaan rakkauden ja tietoisuuden laajemmin? Ennen loppuräjähdystä?
No, Katriinan kanssa me suuntasimme kuitenkin lounaalta Kotiteollisuusmuseoon, jossa oli upea tekstiilitaidenäyttely. Tilkkutyö on näistä liian vaatimaton nimitys. Tuo ylimpänä oleva "Villiviini" (en muista tekijää) on yksi suosikeista. Seuraava "Suomalaiset koirat" on myös raikas, hyvä sommittelu.
Muista kuvani olivat epätarkkoja, toivottavasti Katriina laittaa niitä lisää.
Hyvä päivä.
Kommentit