Matalapaine tekee inhottavan uniseksi.
Herääminen päiväunesta oli kuin painajaista, koska mies ja kuopus olivat menneet autotalliin soittamaan rumpuja ja kitaraa. Autotalli on makuuhuoneen seinän takana eli rumpujen etäisyys korvistani oli noin metri.
Nyt tiedän miltä tuntuu unihalvaus, koska kehoni ei suostunut millään heräämään, mutta soitto esti tajuntaa pysymästä unessa. Se oli oikeasti kamalaa: tuntui kuin olisi hukkunut yhä uudestaan kun yritti aukaista silmiä ja vetää henkeä mutta elimistö ei totellut. Ja aina kun soitto raukesi, vaivuin uneen ja sama toistui.
Olen itse antanut luvan mennä soittamaan vaikka olisin lepäämässä, koska se ei yleensä haittaa enkä tavallisesti nuku päiväunia. Olen kyllä vetänyt ihan sikeät kun keskimmäisen bändi on treenannut seinän takana. Tämänpäiväisten unihalvaustenkin lomassa ehdin nauttia siitä, että kuopus pysyy tempossa ja on alkanut ottaa rumpusetin haltuun aika mukavasti.
Kohta perustamme perhebändin, teippaamme hymyt naamalle ja alamme esiintyä kuin laulava Trappin perhe! Nyt kaikki mukaan! Yy-kaa-koo: do on alku asteikon, re on Remu serkkujen! Mi on miljoonapalkkiot, fa on fuck the köyhyys, sade ja muu ikävä. Sol on solen shiner inte, la on lallallallallaa. Ti on tiristetty pekoni. Ja siihen se loppuikin.
On melkein keskiyö, nälkä ja uni karissut silmistä päiväunien takia. Lähden seikkailemaan jääkaappiin.
Kommentit