Että osaa olla maha täynnä. Anoppi kutsui pääsiäis- ja syntymäpäivälounaalle ja oli tavalliseen tapaansa kattanut pöydän notkumaan herkkuja: uunilohta katkaravuilla kuorrutettuna, lampaankyljyksiä herkullisessa kastikkeessa, lihapullia, suppilovahveropiirakkaa, salaattia, lisukkeita montaa sorttia. Ja kahvit ja unelmatorttu jälkkäriksi. Ja joka sortti erinomaisen hyvää. Anoppi on mestarikokki.

Olen muutamaan kertaan sanonut, että yksikin ruokalaji riittäisi, mutta aina siellä on yhtä monipuoliset valikoimat. Se on ihanaa tällaiselle, joka tykkää hyvästä ruoasta, huono puoli on vain se, että tulee syödyksi liikaa.

Onneksi olin sentään eilen reipas tyttö ja kävin kuopuksen kanssa jäällä kävelyllä. Oli ihana keli, aurinko oli niin kirkas kuin vain maaliskuisella jäällä voi olla. Alkoi tehdä mieli hiihtämään. Viime vuosina olen joskus käynyt miehen suksilla ja monoilla hiihtämässä, muutamat ylimääräiset villasukat vain jalkaan. Itselleni en ole senjälkeen viitsinyt ostaa suksia, kun edellisillä tulin hiihtäneeksi vain pari kertaa kymmenessä vuodessa. Nykyisille laduille ei ole enää asiaa sellaisilla leveäsiteisillä suksilla.

Innostuin eilen myös leikkaamaan pensasaidan. Marja-aronia oli kasvanut ainakin nelimetriseksi, kun sitä ei pariin-kolmeen vuoteen oltu leikattu. Marjojen painosta oksat kallistuivat jo melkein maahan asti syksyllä, vaikka onneksi jostain syystä marjoja oli tavallista vähemmän. Harmi, ettei niille ole mitään käyttöä: en tee viiniä enkä pidä aronian mausta esim. mehuna. Ilona on se, että linnut vierailevat pensaissa koko talven, varsinkin sitten kun muut varastot on syöty. Viime talven tässä talvehti mustarastas, nyt ei ole näkynyt. Toivottavasti pariskunta tai useampi ilmestyy taas, pihakuusikosta iltayöstä kaikuva mustarastaan laulu on ollut viime vuodet yksi kesän suuria iloja.