Meillä kävi tänään sähkömies. Oli, oli mieskin kotona. Sähkömies tuli aikaisin aamulla, yhdeltätoista, eli piti nousta ylös vähän tavallista aikaisemmin jo kymmeneltä ja aamiaisen jälkeen tehdä pika-pikasiivous, ettei tarvinnu hävetä silimiä päästään.

Ongelma oli se, ettei esikoisen kattolamppuun ole tullut valoa puoleen vuoteen. Tyylikäs, mutta kelmeävaloinen Harri Koskisen lasitiili (nimeltään Block) on ollut läppärin lisäksi ainoana valonaan.
Oltiin tietysti kokeiltu ensin itse. Vaihdettiin lamppu, sitten lasiputkisulake himmentimeen, sitten koko kattolamppu. Ei apua. Vaihdettiin vielä toinen lasiputkisulake ja toinen lamppu ja tarkistettiin pariin kertaan sähkötaulun sulake. Purettiin katkaisija. Ei löydy vikaa. Aloin epäillä, että hiirulaiset ovat nakerrelleet välikatossa sähköjohdot poikki ja tilasin kaupungista sähkömiehen - joka tuli ja vaihtoi sen saamarin lasiputkisulakkeen. Se oli eri paikassa kuin vanhoissa himmentimissä, me olimme vaihtaneet varasulaketta.
Onneksi ei ollut isompi vika, mutta olihan tuo vähän tyhmä juttu. Vaan vaihdatettiin samalla pari muutakin huonosti käyttäytynyttä himmennin-katkaisijaa, ettei mennyt ihan hukkaan kallis käynti. Tarjosin kahvit ja leivät, kun oli ihan mukava mies ja neuvoi auliisti.

Viime syksynä olin tosi ylpeä itsestäni, kun osasin itse etsiä vian ja vaihtaa muuntajan yhteen toiseen valaisimeen. Meillä usein tuollaiset pikkujutut, jotka toiset hoitavat heti kuntoon, saattavat jäädä roikkumaan vuosiksi niin, että niitä lopulta ei itse edes huomaa.

Koska aurinko paistoi, lähdettiin miehen kanssa lenkille, kummallakin oli vapaapäivä. Kirpakka pikkupakkanen, jossa toppahousuissa ja toppatakissa tarkeni mukavasti. Olin pirteä ja iloinen ulkoilun jälkeen, mutta en silti tullut koko loppupäivänä tehneeksi mitään. Paitsi nukuin päiväunet. Paremman tekemisen puutteessa. No höh.