No tietysti, en ole itse koskaan muuta epäillytkään. Mutta ihmettelen, että minun, joka en ole koskaan ollut koti-ihminen enkä keittiöihminen, syvimmät lahjatoiveet 50-vuotispäivänä ovat olleet niin kotoisia ja keittiöisiä.
Eilen sain yhden toivelahjan, jota olen himoinnut pitkään: anopilta ison rautapadan! Ja miksi se piti saada? Tietysti siksi, kun äitilläkin on sellainen. Äiti tekee omassa padassaan sörsseleitä, on tehnyt niin kauan kuin muistan. Kaalisörsseli varsinkin oli kodissamme tavallinen ruoka: pataan heitettiin ensin porsasta läskeineen päivineen, sitten kaalta, sipulia, naurista tai lanttua ja mitä nyt sattui kaapissa olemaan. Ja mustaa pippuria yleensä enemmän kuin vähän. Kaikesta tuoreesta äiti lohkaisi aina reilut viipaleet lapsille kouransilimästä nakerreltavaksi, sen tavan otin omakseni.

Vaikken edes tykännyt kaalisörsselistä (koska siinä oli ainekset liian isoina palasina, sen sijaan hyvin tehty kaalilaatikko on ihanaa naminamiruokaa), olen halunnut isoa rautapataa niin kauan kuin muistan. Aion opetella mm. paistamaan lihaa mureaksi. En ole koko elämänikänäni tehnyt yhtään paistia, en ainakaan muista. Rakastan liharuokia, mutten ole kovin taitava valmistamaan niitä. Sitäpaitsi pyörryttää, kun kaupassa katsoo hintoja.

Toisesta elämänikäisestä haaveestani teki viime viikolla totta kummitätini, jolta sain sokeripihdit! Siis sellaiset, joilla otetaan palasokeria, ihanat! Olen niitäkin ihaillut joka päivä, ja olin innoissani, kun eilen appivanhemmat olivat kakkukahvilla ja ottivat sokeripalat kahviin hienoilla sokeripihdeilläni. Voi minkälaiset asiat voivatkaan tehdä ihmisen onnelliseksi! Sen täytyy olla jostain melko varhaisesta vaiheesta kotoisin, tämän toiveen.

Tauko, koneelle on tunkua.

Edit aamulla varhain.
Noihin syntymäpäiviin liittyen moni muukin toiveeni toteutui tänä syksynä. Ja tosiaan omat toiveeni yllättivät minut itseni. Ensimmäinen toive oli Aaltomaljakko, jota aikaisemmin olisin pitänyt jotenkin kovin sovinnaisena lahjatoiveena. Sain ihanan mustikansinisen korkean Aaltovaasin, jossa miehen antamat ruusut komeilevat paraikaa. Toinen toiveeni koski keittiötekstiilejä, ja saamani kauniit Pentikin pyyhkeet tuottavat ilon ailahduksen joka kerta kun näen ne. Muita lahjoja en listaa tähän, ettei arvoisa lukija joudu kateuden valtaan ihan tyystin. Nämä halusin kertoa, kun hämmästyin siis itse toiveitani. Harvoinpa tällaista tilannetta elämässä tulee, jolloin saa esittää toivomuksia kuin hyvälle haltijattarelle. Simsalabim: aaltovaasinne, olkaa hyvä!