Kävin treenaamassa nyt toisen kerran afrikkalaista tanssia. Ihan pikkuisen paremmin kunto kesti, mutta koville ottaa. Gambialainen Raky Janha, viikko sitten kehumani muodokas tanssinopettaja, veti puolen tunnin alkulämmittelyn, joka näin vasta-alkajalle oli vaikea. Mutta se ei haittaa, en häpeä vaikken liikkeitä osaakaan, heilun siellä muina naisina osapuilleen tahdissa. Gambialaiskaunotar tanssii upeasti. Miten eri tavalla hän kantaa myös muotonsa, ylpeänä niistä.

Lupauduin käymään huomenna vanhassa työpaikassa, josta jäin pois lähes kolme vuotta sitten työuupumuksen takia. Kunnon ihmisenä irtisanouduin julkisen puolen työpaikasta kahdenkymmenen työvuoden jälkeen, kun en kerran jaksanut sitä, ja jäin yksityiseksi ammatinharjoittajaksi - josta sitten jäin pitkälle sairauslomalle ja sitä myötä kuntoutustuelle muutaman kuukauden päästä. Älkää te tehkö samoin. Siinähän ei ollut mitään järkeä, näin jälkeenpäin ajatellen, jättäytyä omilleen juuri kun tarvitsisi eniten kaikenlaista turvaa, varsinkin sosiaaliturvaa.
Mutta ei minun ollut siitä tarkoitus kertoa. Sain eilen sähköpostia entisen työpaikan toimistosihteeriltä, joka kyseli, vieläkö aion tulla heille töihin, kun siellä on kuulemma vielä tavaroitani huoneessa. Lupasin mennä katsomaan, vaikka arvelen tuoneeni sieltä kaiken pois, lienevät yhden edeltäjäni papereita. On kuitenkin mielenkiintoista mennä katsomaan vanhaa työpaikkaa, kokeilla ahdistaako, kun tein siellä niin pitkään töitä ihan puhkiväsyneenä, vai tuntuuko vain mukavalta käydä ja lähteä? Työkavereita olen kyllä tavannut, viime jouluna  olin heidän pikkujouluissaankin.

Kun taas aloin tehdä töitä, aluksi vähän ja sitten vähän enemmän, olen ollut yksityisenä ammatinharjoittajana ja yllättäin en ole yhtään kaivannut työyhteisöä, ainakaan tähän asti. Arvelen, että jossain vaiheessa tulen kaipaamaan, mutta kun uupumuksen myötä ihmisten seura alkoi tuntua raskaalta ja työläältä, niin työtovereiden väheneminenkin tuntui vain helpotukselta.

Hyvää yötä, aika soutaa Höyhensaarille.