Keskimmäinen poikani oli kolmivuotiaana menossa eräänä iltana kylpyyn pikku ammeeseensa ja kokeili jalallaan veden lämpötilaa. Hän katsoi minua syyttävästi ja sanoi painokkaasti: tämä on liian sopivaa!

Eilinen otsikko oli liian sopiva. Se on Aku Ankka -sarjasta, jossa Aku ja pojat osallistuvat tietokilpailuun, ja pojat valitsevat voitettuaan jokainen palkinnoksi rahatynnyrin sijasta kolmipyörän. Lopuksi Aku-setä sekoaa täysin ja valitsee itsekin kolmipyörän.

Ai miten niin liian sopiva otsikko? No, unohdin illalla hakea tuon keskimmäiseni ( nyt 15 v.) taidotreeneistä, jotka loppuivat kaupungissa puoli kymmeneltä. Istuin itse kotona lämpimässä - tietokoneen ääressä tietenkin - ja havahduin, kun kello oli yksitoista. Arvatkaa, miltä tuntui! Tarkistin äkkiä bussiaikataulut - ei tule enää bussia - puhelin ei ole päällä - ajoin kaupunkiin niin lujaa kuin uskalsin (16 km eli ei ihan kävelymatka). Siellä se odotteli parkkiksella ihan hyväntuulisena ja sanoi ajatelleensa, että kyllä sieltä joku ennenpitkää tulee hakemaan. Oli odotellut siis ulkona melkein kaksi tuntia iltayöstä ilman puhelinta ja lompakkoa. Ja ilman takkia. Ei oikein voinut lähteäkään mihinkään, kun odotti koko ajan hakijaa.
Tuntui tosi kammottavalta olla tällainen sekopää-äiti, joka unohtaa lapsensa kaupunkiin.
 Pelottaa.