Vapaa viikonloppu, hyvä. Suunnitelmissa jotain pientä siivoamista, anoppilan mökillä miehen auttamista (laudoitus perustuksen valamista varten pitää tehdä, kaipa minä osaan pitää lautaa paikoillaan), kaikenlaista pikkupuuhaa.

Eilen oli kiva, kun illalla keskimmäinen tuli juttelemaan tulevaisuudensuunnitelmistaan. Hän rupatteli muutenkin pitkät porinat asioistaan niitä näitä. Se on ollut harvinaista ja tuntui siksi niin mukavalta, oli oikein lahja. Kasvun merkki sekin, että hän tuli vapaaehtoisesti tarjoamaan apua keittiöhommiin, kun kuuli miten hepasin nuorimmalle, kun hän pieneen pyyntöön vastasi: "miksi aina minä?" Sanat, jotka saavat minut näkemään punaista, varsinkin kun tämä koti ei ole tosiaankaan ollut mikään pakkotyölaitos.

Pitäisi hillitä itsensä paremmin, mutta aina ei jaksa.

Vointiin vaikuuttaa tosi paljon se, kun ei pääse ulkoilemaan. Lihakset kipeytyvät tekemättä mitään, on tukkoinen ja turvonnut olo. Tänään teen ainakin pienen lenkin ja kokeilen mitä polvi sanoo siitä.