Pitkä hiljaisuus ollut tällä sivulla, sori. Tulee huono omatunto kun ei päivitä vaikka turhaa kai se on, eihän tämä mikään velvollisuus ole vaan ilo.

Maanantaina tein tuttavuutta uuden materiaalin, hopeasaven kanssa. Olin luullut että meillä on käsityökoulussa nyt ensimmäinen jakso taontaa ja olin jo etukäteen päättänyt jättää sen välistä. Vaan perjantaina kävin ostamassa villoja kässäkoululta ja samalla minulle selvisi karmaiseva erehdykseni: ei mitään taontaa vaan keramiikkaa ja hopeasavea jota olin itse toivonut! Onneksi vielä kolme kertaa oli jäljellä eli ehdin vielä mukaan.

Hopeasavi on hienonhienoksi jauhettua hopeaa, jossa on sideainetta niin että sitä voi muovailla kuin muovailusavea tai liettää veteen ja maalata. Kun työ poltetaan, jäljelle jä pelkkä 99,9% hopea. Toisin sanoen voi itse tehdä hopeasta ihan mitä vain ilman työkaluja ja ilman erityisiä oppeja. Ihan mieletön materiaali siis. Kallis tietenkin, mutta elämä on.

Jaa, että mitäkö tein? Nappasin nurkassa olevasta kissuksesta kolme kaunista lehteä ja maalasin ne hopealietteellä muutamaan kertaan. Ens kerralla saan ne varmaan poltettua. Idea ei ole omani vaan nappasin sen netistä.

Tämäntapaisia niistä pitäisi tulla. Odotan jo kesää, jolloin on koivunlehtiä, pieniä vaahteran lehtiä, villiviinin pikkulehtiä...kaikkia tekisi mieli kokeilla. Yksi pullo hopealietettä maksoi 22 € ja sillä tekee 3-4 pientä lehteä eli koko kasvioppia en taida käydä läpi. Tähän voisi jäädä koukkuun.

Kyllä pitäisi vähän miettiä mitä ääneen menee toivomaan. Arvatkaa kenen tietokone lakkasi tänään töissä toimimasta vähän viiden jälkeen?!!

Aivan, eikä tullut kuntoon vaikka miten väänsi. Hiiri ei toiminut ja sen myötä ei mikään muukaan. Melkein puoli tuntia saikkasin sen kanssa ennenkuin muistin: ai niin, tätähän minä pyysin. Pistin koneen napista kiinni vastoin ohjeita ja lähdin veks.

Tänään minulle alkoi kevät: kävin Inkiväärin blogissa ihastumassa japaninakileijaan ja ajauduin sitä myöten nettiin selailemaan perennakuvastoja. Mitä uutta ensi kesänä laittais? Pääsevätköhän pionit jo kasvun alkuun? Joko malttaisin rajoittaa tarha-alpin voittokulkua ja ainakin yrittää samaa rohtosuopayrtin kohdalla?

Tiistaina puolilta päivin töihin ajaessa oli minusta jo ihan keväinen sävy auringonpaisteessa vaikka olikin kylmä.

Ja lisää hullutuksia. Eilen töissä meni taas myöhään vaan kerrankin siitä oli etua: hoitaja tuli kysymään haluaisinko ottaa Botoxia kun jäi ylimääräistä? No enpä ollut koskaan harkinnut kun en ole kovin ryppyinenkään, mutta sanoin että mikäs siinä, kokeillaan tuohon yhteen otsaryppyyn. Sain ilmaiseksi. Nyt kuulun sitten samaan kerhoon Nicole Kidmanin, Madonnan ja muiden vanhenevien naistähtien kanssa, vaikka olen aina ajatellut että onneksi en ainakaan yritä kynsin hampain pitää nuoruudesta kiinni vaan iloitsen vanhenemisesta täysin siemauksin.

Uusi viikko jo tiistai-illassa. Nyt on taas sellainen tuntu että aika juoksee kuin asfaltti auton alla tuossa moottoritien pätkällä täältä kaupunkiin.

Viikonloppuna sain vietyä itseni Aalto-Alvariin. Vesijuoksu on kivaa, nerokas liikuntamuoto. Nykyään uimahallissa on niin lämmin vesikin että siinä tarkenee, varmaan monta astetta lämpimämpi kuin joskus takavuosina. Onko kenelläkään tietoa? Lähin uimahalli olisi tuossa kilometrin päässä, mutta tykkään enemmän käydä isossa vaikka olenkin viime käynneillä jättänyt kylpyläpuolen melkein kokonaan väliin.

Sunnuntaina kävin yhdessä porealtaassa lämmittelemässä vähän aikaa. Joku sanoi selän takaa että "terve, akka" kirkkaalla lapsen äänellä. En aluksi huomannut että se oli minulle tarkoitettu ennenkuin käännyin haboja venytellessä siihen suuntaan ja näin kirkkaat silmät katselemassa liukumäen alussa odottaen, vähän haastavina. Noin kuusivuotias tyttö sanoi vielä sovinnaisen "moin" ennenkuin lähti laskettelemaan liukua. Nauratti kun muistin, miten äitini on kertonut minun itseni roikkuneen pikkutyttönä portissa ja huudelleen ohikulkijoille, että "mitä akka, mitä akka?"

Eilen illalla olin töitten jälkeen jostain syystä ihan poikki vaikka oli ihan tava päivä. Vähän pitkäksi meni niinkuin minulla usein ruukaa. Kotona olin seitsemän jälkeen. Ajattelin hankkia työhuoneeseen heittoistuimen joka viskaisi minut ulos klo 17.  Tai voisikohan tietokoneen ohjelmoida sammumaan klo 17? Noin vain, kesken ajatuspitoisen lau

Vapaapäivä, ihanaa.

Aamulla oli herätys ennen auringonnousua kun kokoonnuttiin laulamaan paljon onnea vaan 18-vuotiaalle. Nyt on tänään!! Noin sanoi päivänsankari kolmivuotiaana silmät loistaen eräänä aamuna, siinä oli oivallus tässä hetkessä elämisestä. Sankari tykkäsi lahjoistaan, mustista mokkaisista karvavuoritennareista ja Calvin Kleinin Truth -tuoksusta. Ja isosta karkkipurkista. Pieniä suklaaleivoksia, kaakaota ja Ben&Jerrys -jäätelöä oli herkkuina. Ja vielä mustista ja vaaleanpunaisista Dominoista muotoiltuna hänen aikaisempi suosikkipehmonsa Jigglypuff. Oli kiva aamu meille kaikille, esikoinenkin oli mukana onnittelemassa. Sitten nuoriso lähti kouluun ja me vanhemmat mentiin takaisin nukkumaan.

Päivällä sain ilon olla tunnin verran yksin kotona. Mietiskelin ja soitin ystävälle. Totesin siinä mietiskellessä, että minulla edelleen päällimmäisenä tunteena elämässä on kiitollisuus. Ja ilo siitä että saan olla olemassa, että juuri nyt on minun aikani. Ja varsinkin että olen jo sen verran ehtinyt elää, että enimmät solmut on auottu eikä tarvitse paljon itseään enää miettiä vaan voi katsoa ympärilleen. Ihmeen tuntu on säilynyt elämässä, muistan sen lapsesta asti. Vaan monta vuotta se oli välillä kateissakin, varmaan ihan silkasta väsymyksestä. Yhtenä päivänä ajattelin, että kotiapulainen olisi pelastanut paljon. Kotiapulaiset takaisin ja kunniaan!

Jaksan iloita jokseenkin päivittäin siitä että lapset ovat jo niin isoja, että huolehtivat itsestään. Minä saan tehdä omia juttujani tai olla tekemättä.

Aamupäivällä herättyäni luin loppuun Finlandiapalkitun "Uunin". Jos olisin lukenut sen aikaisemmin syksyllä, en olisi osannut kuvitella sitä voittajaksi vaikka tykkäsin kirjasta tosi paljon. Ajattelin että vain tällaiselle kuivaniemeläistä sukua olevalle voi aueta kirjan verkkainen ja yksityiskohtainen kerronta. Hyry on isän serkku. Aina välillä katselin uunin kuvaa kirjoittajan vanhemmilleni lähettämästä joulukortista, joka oli minulla kirjanmerkkinä. Ahaa, tuo varvi on nyt menossa.

Minulle jäi kirjan maisemat ja miljööt elävästi mieleen vaikken juuri siinä pihapiirissä tai ympäristössä olekaan käynyt. Kuvaus oli elävää. Ja inhimillisyys: mies miettii pirtin sohvalla maatessa: " mitähän sellainen mies nyt tekisi, jolla olisi uunin muuraus kesken ja hyviä tiiliä pinossa? Varmaan se nyt nousis ja menis tekemään laastia" ja nousee ja menee tekemään laastia. Ei muu auta.

***

Käly soitti tuossa välissä. Miehensä, joka viime viikon maanantaina vielä hiihti 10 km kovassa pakkasessa ilman oireita, sai maanantaina sydäninfarktin, elvytettiin ambulanssissa kahteen kertaan ja sai liuotushoidon ja on tänään onnistuneesti ohitusleikattu. Ihan yllättäin ilman aikaisempia oireita tuli tällainen.

Pistää miettimään vielä uudella tavalla tuota kiitollisuutta siitä, että saan elää.

Ensimmäinen blogipäivitys omalla koneella. Vanhasta tottumuksesta kävin tänäänkin pari kertaa katsomassa onko pc vapaana, en ole vielä oppinut muistamaan tätä ikiomaista suloläppäriäni. Pitäisiköhän tälle antaa nimi?

Huomisaamuna on varhainen herätys kun keskimmäisellä on syntymäpäivä. Meillä kuuluu asiaan että kynttiläaamiaisella ja laululla herätetään. Lahjojakin on, vaikka päälahjaa ei voi oikein panna pakettiin: se on ajokortti eli mies opetusluvalla opettaa ajamaan. Nuorukainen täyttää nimittäin 18 vuotta! Se tuntuu jotenkin juhlalliselta ja kummalliselta: äskenhän se oli just kolmivuotias. On ihanaa että hänessä on säilynyt hyvin paljon sitä samaa mitä hänessä on ollut syntymästä saakka: elämäniloa, herkkyyttä, luovuutta, hyväksyvyyttä. Ja musikaalisuutta. Ja tietysti vaikka mitä muuta.

***

Työviikko on vähän ottanut voimille niin viime viikkokin,  tämä keskitalvi on jotenkin kai sellaista aikaa. Onneksi nyt on valoa ja kaunista, eilenkin oli niin hillittömän kaunis talvipäivä että se oli aivan huikeata. Nyt on erityisen kaunis talvi ollut ainakin täällä, pihalamppujenkin päällä on erikoisen komeat lumihatut.

Voisinkohan olla allerginen työlle kun hartioihin nousi eilen pikkunäppyläinen ihottuma, jolle en keksi mitään syytä? Arvelin todennäköisemmäksi syyksi ensin uutta Marimekon yöpaitaa, jota ei oltu vielä pesty, kankaissa kun on usein kuitenkin käsittelyaineita. Pistin yöpuvun pyykkiin ja toivon että oire häviää yhtä salaperäisesti kuin ilmestyikin. En halua ola allerginen. Varsinkaan suklaalle. Onneksi tämä olisi hyvin epätyypillinen ruoka-aineen aiheuttamaksi.

No niin, ottakaapa nokasta kiinni, omakehu rupeaa täällä taas haisemaan.

Mies kysyi aamupäivällä, olisiko minulla kenties tänään aikaa tehdä takan eteen lattiansuoja? Olin kesällä nähnyt tuttavan uudessa talossa sellaisen tehtynä lasista ja hiffasin heti tilaisuuden säästää muutama euro - minullahan on vanhaa paksua näyteikkunalasia autotallissa pari kolmekin neliötä. Kun mies vielä kertoi nuohoojan tulevan ylihuomenna ja oli kuulemma viime vuonna jo huomauttanut asiasta, niin laskin huovutusneulan somasta pikku kätösestäni ja ryhdyin hommiin.

Miesväki haki painavan lasin autotallista, minä leikkasin ja yhdessä miehen kanssa hiottiin reunat pyöreiksi ja himmeiksi. Aikaa meni silti osapuilleen koko päivä, monta tuntia. Vaan nyttempähän on takan edessä parketin suojana tyylikäs lasisuojus, jota ei kyllä huomaa jos ei joku erityisesti sormella osoita.

Ja olen tyytyväinen itseeni. Ja mieheen myös, hän teki hyvää työtä reunojen hiomisessa ja teki sitäpaitsi nyt illalla kolme älyttömän hyvää pitsaa.

Esikoinenkin tuli kotiin, yllättäen. Se on aina mukavaa. Varsinkin nyt kun hän toi minulle ikioman läppärin! Toisin sanoen saan ostaa pilkkahintaan hänen vanhan koneensa kun hän hankki uuden. Tein röyhkeän ja sydämettömän välistävedon: kun hän ennen joulua kertoi aikeestaan myydä se kuopukselle, minä sanoin haluavani sen itselleni. Kerroin tämän tänään kuopukselle, joka totesi ettei hän omaa konetta tarvitsisikaan. Ei minustakaan. Minähän haluan suojella häntä liialliselta koneella istumiselta ja selkävaivoilta ja ja ja...mitä tässä turhia valehtelen? Sokaistuin täysin ajatuksesta, että voisin saada OMAN tietokoneen enkä ajatellut ketään muuta kuin itseäni. MINUN!   TÄHÄN EI SAA KOSKEAKAAN KUKAAN MUU KUIN MINÄ!  Paitsi tietenkin silloin kun tarvitsen apua sen käyttämisessä, eli aika usein.

Eilen olin tyytyväinen siihen että kävin jo toisen kerran tälle vuodelle vesijuoksemassa ja vatsalihastreeni siihen päälle. Kiitos, kiitos, aplodeerauksen voi jo lopettaa. Keksin nyt hyvän tavan vesijuosta siten että sekä jalat, käsivarret että vartalon lihakset saavat hyvän vastuksen vedestä. Vesijumppa on aivan nerokas keksintö, lisää!

Paljon venäläisiä oli uimahallissa, mukavan oloisia ja näköisiä. Samoin ruotsia puhuvia, oli oikein naapurikansainvälinen tunnelma.

Yöpaitapäivä, ihanaa. Jatkoa välipäivien totaalilepojaksolle.

Ostin maanantaina ruokatunnilla Marimekon alennusmyynnistä joululahjarahoilla (kiitos vuorenrinteen tontulle!) pitkähihaisen raitayökkärin, joka on lämmin ja kaunis. Ihanaa pinkkiä ja purppuraa, minulle entiselle vaaleanpunaisen inhoajalle. Kehitystä voi siis tapahtua tälläkin saralla.

Nyt olen viettänyt koko loppiaisen yöpuvussa, kutonut itselleni toisenkin sukan ja katsonut monta jaksoa ihan reikäpäisiä telkkariohjelmia, kuten kovan onnen kundia ja päätöntä menoa. Sillä aikaa mies on siivonnut keittiön, tehnyt jauhelihapihvejä, lohimedaljonkeja, vihannespaistosta ja basmatiriisiä. Hyvä työnjako, minusta. Keskimmäinen riisui joulukuusen ja söi loput suklaapallot kuusesta, minä söin puolet pienestä suklaarasiasta ja hyvää oli. Laittelin kyntteliköt ja joulusomisteet kaappiin.

Hyvä loppiainen. Suklaat eivät ole vielä loppuneet, mutta enempää en saa menemään.

Sain joululahjaksi ihania levyjä. Keskimmäinen on tutustuttanut minut Kingston Walliin, johon tykästyin enkä voi ymmärtää miten se on tällaiselta progediggarilta voinut aikoinaan mennä ohi. Tai ymmärtäähän sen kun se toimi niihin aikoihin kun itsellä oli pieniä lapsia helmat täynnä. Eihän siinä kovin aktiivisesti ehtinyt musiikkielämää seuraamaan. Murheellista on että se meni niin ohi muiltakin että kitaristi-biisintekijä Petri Walli hyppäsi lopulta Töölön kirkon tornista kun levyt vaiettiin kuoliaaksi. Kolme levyllistä hienoa musiikkia, mahtavalla vimmalla ja taidolla soitettua. Muistuttaa vähän von Hertzen Brothersia, vähän aikaa jälkimmäisessä soittikin Sami Kuoppamäki, joka oli KW:n rumpali, Suomen paras? Pyysin jouluksi oman kappaleen KW II:sta, jolla on mm. hieno Two of a Kind -biisi.

Juuri nyt kuuntelen luureilla Youtubesta Peter Gabrielia, jonka Up -levyn sain pyynnöstäni, ihastuin siihen kun sattumalta tuubista löysin. MIten jonkun ääni voi osua niin sydämeen aina vaan. Yksi mieluisa biisi levyltä on No Way Out . Jos tykkäät ja haluat kuulla lisää niin kuuntele Darkness.

Eilen illalla kuuntelin Peter Hammillia ja Van der Graaf Generatoria, kun kuopus pyysi kanssaan kuuntelen Man-Erg -kappaleen. Lapsukaisen jo mentyä yöpuulle kävin hakemassa hänet takaisin vielä kuuntelemaan Refugeesin kun se on niin myös sydämeenkäypä.

Esikoinen oli imuttanut kaksi levyllistä Incredible String Bandia, joka on minulle aina yhtä tuoretta kuin vastapuristettu appelsiinimehu. On se kummallista miten mieluisasta musiikista saa voimaa niinkuin ravinnosta. Eläisköhän sillä? Ja laihtuis? Kuuntelisi aina ruoka-aikaan pari biisiä jotain hyvää musiikkia ja jälkiruoaksi jonkun kepeän pop-kipaleen ja kupin kahvia.

***

Eilen sain toteutettua koko välipäivien ajan suunnittelemani suurisuuntaisen liikuntaprojektin: kävin uimahallissa. Vesijuoksin kolme varttia ja tein sata vatsalihasliikettä ihan kylmiltään. Ei tehnyt tiukkaakaan mutta olkapäät murisivat illalla niin uhkaavasti että piti ottaa särkylääkettä.

Silti nukuin huonosti, mutta se johtui vain siitä että tänään alkoi työt. Kummasti se vaan stressaa. En tiedä miksi.

Vuosi alkaa juuri hyvällä tavalla. En ole koko päivänä pukeutunut, heräsinkin vasta yhdeltä. Herätessä särki päätä niinkuin uudenvuoden aamuna kuuluu, vaikka join vain yhden blögisiiderin. Ja no, lasillisen kuohuviiniä kavereiden luona.

Mentiinkin eilen kylään kavereille ja laskettiin että ollaan käyty heillä viimeksi viisi vuotta sitten. Hupsista. Ollaan kyllä muuten nähty tässä välillä ja miehet useinkin kun soittavat samassa bändissä, mutta käyminen on aina vain siirtynyt. Talon herra laitteli siellä erinomaiset sushit meille, opin taas itsekin sitä vähän lisää. Ruoan ja juoman äärellä samainen henkilö kysyi mieheltä, kantavatko musiikkiterapeutit aina mukanaan tamburiinia akuutteja tapauksia varten? Paras juttu koko vuonna!

Vaan päänsärky tuli kyllä ahkerasta kutomisesta kun välipäivät vietin kutimet käteen kasvaneina. Parit lapaset ja sukat sain aikaiseksi. Nalle marjaretki -langoissa on aivan syötävän kauniita värejä, nyt olen kutonut lakkaa ja mustikkaa. En ole jaksanut kuvata tekeleitäni vaikka olen saanut paljon valmista aikaiseksi, tässä lakka-värityksellä kuva Novitan sivuilta.

Vuoden ensimmäiseksi ruoaksi tein pinaattilasagnea, josta unohtui pois sipuli ja valkosipuli. Se on vähän kuin tekisi lasagnea ilman lasagnelevyjä. Muuten oli hyvää ja näytti maistuvan kansalle. Nuoriso oli tullut kotiin vasta puoli seitsemältä aamulla, näyttivät vähän tavallista kulahtaneemmilta. Mekin valvottiin jonnekin kolmeen, katsottiin rockin klassikkolevyjen sarjaa.

Ruoan jälkeen olen taas vähän huovuttanut ja laittanut uutta lasityötäkin alulle, tuli tilaus. Retuliinia tai pinkkiä pitäis, ja sattuu olemaankin erittäin kaunista purppuraa ja violettia, jotka ovat vain odottaneet työn alle pääsemistä. Vuosi siis alkaa rennosti ja luovasti. Vähän allapäin, jostain syystä, mutta eiköhän se siitä taas valostu.

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2010 KAIKILLE!

MET MENNÄÄN MÖKILLE AINAKIN KÄYMÄÄN, EHKÄ SAUNOMAANKIN. JOS USKALLAN, MENEN AVANTOON. JOS USKALLAN MENNÄ AVANTOON, JUON SIIDERIN!

CHEERS!

Joulu on jo ovella, menossa.

Oli hieno joulu, kaikin puolin onnistunut. Aattona mietinkin, että meillä on aina ollut mukavat joulut. Aina vähän erilainen ja kuitenkin samanlainen, tunnelmallinen ja lämmin.

 Sain hyvät lahjat, levyjä ja kirjoja joista olen erittäin iloinen. Niistä riittää iloa vuosiksi.

Eilen Katriinan klaani oli pitkästä aikaa kokonaisuudessaa meillä kyläilemässä ja se oli erityisen mukavaa. Laitoin vähän muuta murkinaa kuin jouluapetta, ajattelin että tapanina kinkku ja pottuloota alkavat jo maistumaan puulle, niin hyviä kuin ovatkin. Tänään loppuosa kinkusta pääsi pyttipannuun ja kaikki jouluruoat onkin sitä myöten syöty. Kerrankin saatiin kaikki menemään.

Ja ihanasti olen osannut löhötä ensin joulupäivänä ja sitten tänään Monte Criston kreivin ja illalla Zorron parissa. Oli taas niin jännittävää että jouduin kutomaan yhden peukalon kavennukset kolmeen kertaan, onneksi se ei ole iso homma. Illansuussa nukuin päikkärit Antti Hyryn "Uunin" kanssa, se on sopivan rauhoittavaa. Pidän hänen kerronnastaan.

JOULUYÖ, JUHLAYÖ...

Tervehdys joulupuuhien keskeltä. On ollut mukavaa olla vapaalla ja laitella pikkuhiljaa kaikkea jouluun liittyvää. Makuuhuoneen nurkassa on kasa kauniisti käärittyjä paketteja, jouluruoista suurin osa valmisteltuna ja osa syötynäkin...ja punaista ilmestyy huusholliin joka päivä jotain lisää. Ensin joulukukat, sitten kynttilät, nyt on jo tonttujakin.

Ihanaa kun mies siivoaa. Minä olen hoitanut sapuskat, lahjat ja koristelun, mies tekee puhdasta jälkeä. Olen siitä erittäin onnellinen. Minun kontolleni jäävät vain kylppärit ja keittiö.

Vaikka en ole stressannut joulusta niin aamuyön valvoskelu kertoo omaa kieltään siitä, että rauhoittumiselle pitäisi olla vielä enemmän tilaa. Iltaisin olen kyllä istunut ja katsonut televisiota ihan rauhassa kun on tullut hyviä elokuvia. Ben Huria katsoessa kudoin yhden sukan kantapään kolme kertaa kun jouduin aina purkamaan tekeleeni. 

Huomenna kuusenhakuun ja viimeiset ruoka-asiat hoitamaan. Ehkä jokunen lahja vielä?

Tykkään joulun laittamisesta. Se on minulle yhteisöllisyyden, välittämisen ja kodikkuuden aikaa.

RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!

Hello babies!

Sunnuntai on mennyt lökötellessä. Sienipiirakan otin juuri uunista, muuta en ole tehnytkään paitsi nauttinut levosta. Sisällä on lämmintä kun on ollut tuli takassa, uuni päällä ja uusi hieno ilmalämpöpumppu suhisee olohuoneen päädyssä. Ulos en ole edes vilkaissut.

Aamupäivällä heräsin yhdeltätoista, kävin juomassa kupin kahvia voileivän kera ja menin takaisin nukkumaan - kuorsasin autuaasti kahteen asti. Ihanaa. Olen ollut väsynyt, niinkuin tähän aikaan vuodesta usein. Kirkasvalostakin huolimatta tämä pimeä aika väsyttää. Varsinkin kun ulkoilu jää niin vähäksi. Eilen sentään kävin yli tunnin lenkillä (kävelysellaisella), tuntui jo että on pakko päästä ulos. Otin repun selkään ja ajattelin kävellä mutkan kautta viinakauppaan kun oltiin illalla menossa juhliin, vaan päädyinkin lenkin päätteeksi ihan tavalliseen kauppaan ostamaan sipulia ja olutta.  Se tuntui arkiselta, mutta oikeastaan sopi ihan hyvin siihen illan tilaisuuteen: slaavilaiseen lauluiltaan jonka ystävät järjestivät ja me avustimme. Yritin olla viekas ja ostin itselleni juomaksi olutta - ajattelin ettei ainakaan tule juotua kovin paljon kun en nimittäin tykkää oluesta. Enkä tykännytkään: yhden tölkillisen tsekkiläistä sain tunnissa alas, loput lahjoittelin paremmille oluen ystäville. Onneksi yksi hyväntahtoinen herrasmies oli tuonut hyvää punaviiniä yhteiseen käyttöön ettei tarvinnut ihan kuivin suin laulella.

Ilta oli onnistunut, perjantaina porukalla tehty yli 25 litraa bortskeittoa maistui ihmisille ja lisukkeet myös. Leipää, suolakurkkua, kasvis- ja sienipiirakkaa, ja jälkiruoaksi kahvin kanssa yhden ystävän tekemä Charlotte Russe. Hyvää oli.

Kaikille oli monistettu laulujen sanat ja nuotit, olisipa saanut vielä vähän lisää äänialuetta kun omani on niin kapea. Ja matala. Onneksi miehissäkin oli yksi basso etten ollut ainoa.

Minulle mieluisimmat laulut olivat Matuska, jonka Jim Pembroke aikoinaan lauloi englanniksi ja Kaj Chydeniuksen Natalia, joka nyt sai mennä slaavilaisesta laulusta. Ne jäivät mieleen soimaan.

Vaan taidan olla ihan pysyvästi muuttunut sen sorttiseksi etten kovin pitkään viihdy enkä jaksa olla isommassa ihmisjoukossa. Vaikka nytkin oli hyviä ystäviä, itselleni  mieluisia ihmisiä ympärillä.

Tahtoo retriittiin.

What say you?

Nuo jalassa ei voi sanoa muuta kuin että mistä näitä senttejä oikein tulee?

Huhuu, täälä minu on, Helsingissä! Tällä hetkellä rakkaan ystävän hoteissa, kahden koulutuksen välissä.

Perjantaina olin Finlandiatalolla koulutustilaisuudessa ja iltajuhlassa, johon kävin pikapikaa kaupungista ostamassa itselleni aivan ihanat juhlanilkkurit.  Niissä on mustaa, turkoosia ja violettia mokkaa ja kymmensenttiset piikkikorot! Täysin kävelykelvottomat ja aivan jumalaisen kauniit! Laitan kuvan kunhan ehdin kotiin joskus loppuviikosta. Jokainen askel oli kuin olisi puukon terälle astunut - nautin joka hetkestä. Kyllä 52-vuotispäivän kunniaksi voi jo hankkia ensimmäiset piikkarit jos ei ole aikaisemmin ehtinyt. Myyjä kyllä sanoi, että olishan sitä voinut aloittaa jostain hieman matalammasta.

Vaan kun ei voinut.

Ja taas menin yöllä hotellissa vaahtokylpyyn, meillä kun ei ole kylpyammetta. Sen jälkeen oli ihanaa kääriytyä lämpimiin peittoihin ja satiinilakanoihin. Joskus pienet ylellisyydet ovat paikallaan.

Lauantaina kiertelin Kamppia kunnes serkkupoika pääsi töistä, sitten suunnattiin bussilla heille. Siellä heidän kotonaan on taas toisella tavalla ylellistä, kun koskaan missään en ole tavannut yhtä omaperäisen luovaa henkilöä kuin serkun vaimo ja serkku itsekin. Kumpikin niin oman tien kulkijoita että on ylellistä olla sellaisten ihmisten seurassa. Mieskin tuli sinne studioreissultaan yöpymään ja joutui ihmispolo aamuviideltä takaisin tien päälle lähtemään. Oli päässyt kotiin perille sentään.

Ja ystäväni tuli minut hakemaan ja on hellinyt täällä Pekingin ankalla, sushilla ja muilla herkuilla, kaikki itse tehtynä. Eniten hän hellii kyllä lämpimällä katseellaan. Hänessä yksin on enemmän sydäntä kuin koko Suomen eduskunnassa.  Mielenkiintoista on, että olemme opiskelleet ihan täysin eri aloja ja tällä hetkellä teemme aika samantyyppistä työtä ja luemme samoja aihepiirejä käsitteleviä kirjoja. Ja kummankin kokemuksen mukaan ymmärrämme toisiamme. Sydänystäväni kolmekymmentäyhdeksän vuotta.

Huominen on vapaapäivä. Se on hyvä, koska tiistai ja keskiviikko tulevat kai olemaan aika intensiivisiä päiviä. Tänäänkin relasin kyllä aika tehokkaasti, olin nukahtaa sohvalle ruoan jälkeen. Lasi viiniä aterialla ja meikäläinen on heti pois pelistä. Miten siitä päivällä väsähtää mutta illalla sen kun piristyy?

Viinistäpä tulikin mieleen että mitenkähän ne Vicki Li:n pirskeet meni ja joko pää on selvinnyt?

Vapaapäivä. Laitoin keskellä päivää saunan lämmitä ja sitä odotellessani pitkästä aikaa ehdin tännekin.

Pipo- ja sukkaputken pistin nyt vähäksi aikaa poikki, kun on tuo toinen iso työ eli maton huovutus työn alla. Ihmettelen vieläkin, miten minulla nyt kärsivällisyys riittää noihin kutomisiin ja tikuttamisiin. Ehkä olen vähän kehittynyt tällä alueella *ryhdistäytyy ja näyttää hieman omahyväiseltä, taas*. 

Tämä viikko on mennyt hirveän nopeasti vaikka fiilikset on olleet jotenkin alavireiset. Ehkä tämä syystalvi alkaa kuitenkin vaatia veroaan. Ja verottajakin, a propos, muisti 3800 €  lisäveroilla. Joulu on peruutettu.

Viikolla liikkuminen jää näin työviikolla pimeän aikaan ihan olemattomaksi, inhoan nimittäin  pimeässä kävelyllä käyntiä. Siinä ei tunnu olevan mitään mieltä, kun ei näe mitään. Sunnuntaina onneksi sain talutettua itseni  lenkille vaikka se nyt jäikin vähän nysäksi. Hautausmaalla oli niin kaunista kun kaikilla haudoilla oli kynttilöitä pyhäinpäivän takia, että tulinkin jääneeksi sinne kiertelemään ja palasin sitten kotiin. Siitä ei tullut paria kilometriä pitempää.

Silti tuntui hyvältä liikkua edes vähän. Pakko aloittaa taas uimahallissa käynnit kun tiedän että talvella ulkoilut jäävät minun osaltani ovelta autoon ja takaisin -tyyppisiksi. Tosin pakko on väärä sana sellaiselle mikä on pelkästään mukavaa ja mieluista - se tahtoo vain unohtua.

Aamupuolella yötä taas - sukkaa pukkaa niin mahdottomasti etten ole ehtinyt koneen ääreen yli viikkoon.

Viime yönä ja tänään tein Puron Iltanuotiosta kuopukselle kaulahuivin, siitä tuli kaunis ja se kuulemma kelpaa saajalle. Tilaamansa ruskean pipon sain eilen myös valmiiksi.

Ja esikoiselle lähti eilen postipaketissa pipo, sukat ja vanttuut ettei tuu kylymä sielä Tampereesa. Iloinen kiitosviesti tuli tänään, olivat kai siis mieluista.

Tunnen itseni ihan mummoksi. Onneksi sentään vielä ei ole lastenlapsia.

Seuraavana onkin vuorossa iso työ, edelleen villaa mutta huovutusta: aion tehdä 200 x 130 kokoisen maton valmiiksi konehuovutetulle pohjalle. Koko ei ole suurin ongelma vaan se, että mielikuvitukselle on taivas rajana tässä työssä. MIelessä pyörii vaihtoehtoja kuvioinnille ja värimaailmalle, tekee mieli tehdä oikein värikylläistä ja pistää ihan kaikki mahdollinen samaan soppaan. Saapa nähdä. Nyt on kuitenkin pakko mennä nukkumaan, kello on puoli kolme ja silmät painuu kiinni.

Syystä, jota tiedä en, on vuodatus alkanut taas toimimaan. Merkillistä. Voikohan se liittyä siihen, että otin esikoisen asentaman ylimääräisen turvajärjestelmän pois käytöstä, kun se esti yliopiston opiskelusivustojen toiminnan. 

Sain pitkästä aikaa oikein varsinaisen sätkyn, kun tajusin että moisen systeemin takia olin tuhlannut pari iltaa yrittäen päästä koulutusseminaarin ennakkoluettaviin käsiksi. Esikoinen sai puhelimessa kuulla kunniansa, valitettavasti. Toivottavasti hän uskaltaa jo hengittää ulos. Täytyykin soittaa ja pyytää vielä uudestaan anteeksi, olin nimittäin tosi käärmeissäni.

Varmaan tuohon kärtsähtämiseenkin vaikutti se, että olen ollut poikkeuksellisen väsynyt jo yli viikon. Tupakoimattomuus ei sovi minulle, olen ihan alakuloinen ja nuutunut.  Aloitan uudelleen. Sitten virkistyn ja olen taas iloinen.

Tämä kuva on yksityiskohta Jukka Nousiaisen maalauksesta Tourujoen rannalta, samoin seuraava. Jokunen päivä sitten kerroin, että kävimme näyttelyn avajaisissa, silloin en saanut laitetuksi tänne kuvia.

Aivan mielettömän hienoja minusta.

Jostain syystä en saa kommentteja läpi tässä omassa blogissa, parina pv olen yrittänyt. Onko tämä sivu alkanut oikuttelemaan ja hakemaan huomiota kun ei ole tarpeeksi ahkerasti kirjoitettu? Ehkä. Jostain syystä en myöskään kuvia tänne, linkki- ja kuvanlisäyskohta on hävinnyt jonnekin. Mikähän tätä nyt riivaa?

Puikot on tosiaan kilisseet niin ahkeraan tahtiin että pää ei käänny enää mihinkään suuntaan - niskat on ihan jumissa. Aina pitää mennä liiallisuuksiin... Nyt täytyy siirtyä sukkiin kun jokaisella on uusi pipo. Tai itselläni kaksikin, kun keskimmäinen ei huoli minun tekemää, hän haluaa tehdä itse omat piponsa.

Tänään kävelyllä jo testasin ensimmäisen pipon ja hyvin toimi. Niin hyvin, että tulin kävelleeksi yli kaksi tuntia reipasta vauhtia eli yli kymmenen kilometriä *näyttää itseensä tyytyväiseltä* harjumaastossa.

Ja jos ette vielä tiedä miltä omakehu haisee niin nyt nenä tarkkana. Eilen illalla tein täksi päiväksi parhaan lasagnen ikinä, ja heti lenkiltä palattuani ihanaa kookosmarengilla päällystettyä omenapiirakkaa. Murotaikinapohja, omenahilloketta ja marenki päälle. Syötiin koko piirakka yhdeltä istumalta, yksi vieras oli apuna.

Perjantai-iltana harrastettiin vähän kulttuuriakin etten ihan silmukoihin kompastu. Käytiin Jukka Nousiaisen näyttelyn avajaisissa Galleria Hopassa. Ihastuin Tourujoen maisemiin ja Jyväskylän kaupunkinäkymiin. Kaikki työt on maalattu ulkona yhdeltä istumalta, ja taitavan tekijän tarkka silmä ja käsi on vanginnut hienosti hetken, tilan, valon ja tunnelman. Kannattaa käydä katsomassa.

Istuttiin vielä iltaa kapakassa, olin kuskina eli selvinpäin ja ilman tupakkaa (jo viikon!) ja seuraavana päivänä oli ihan krapulainen olo. Liika hyveellisyys on pahasta.

Minulla näemmä nämä blogitauot senkun pitenee - vähiin käy ennenkuin loppuu kokonaan?

Nyt on syynä ollut kutomisvillitys: kun syksy tulee niin puikot alkavat kilisemään. Pipo valmistuu yhdessä tai kahdessa illassa vähän televisio-ohjelmista riippuen. Nyt on neljä pipoa tehtynä ja mietinnässä, mitä seuraavaksi. Villapuseroihin en tohdi ryhtyä, tuppaavat jäämään ikuisesti kesken. Minun on parempi tehdä sellaista, jonka saa kerralla valmiiksi. Kyllä, olen lyhytjännitteinen. Taidan siirtyä lapasiin.

Toinen aikaa vienyt homma on ollut savipyttyjen kiillotus. Tehtiin kässäkoulussa jollakin vanhanaikaisella tekniikalla saviesineitä, jotka kiillotetaan pinnan kuivahdettua lusikalla ihan kiiltäviksi ja samalla vedenpitäviksi. Tein kolme erikokoista ihan pallonpyöreää maljakkoa, joissa on pieni suuaukko. Niiden kiillotuksessa meni muutaman ilta. Ne sitten ensin raakapoltetaan ja sitten nokipoltetaan mustaksi. En minäkään tiedä miksi. Hauskan näköisiä niistä kuitenkin tulee, jos pysyvät ehjinä.

Näissä käsityöharrastuksissa on tullut pitkästä aikaa katsottua televisiota. Ei sieltä kyllä ihan hirveän paljon hyvää ohjelmaa tule. Eilen haettiin nuorison kanssa Batman ja katsottiin se paremman puutteessa. Tänään on odottamassa Revolutionary Road, en ole nähnyt sitä vielä. Saan sillä neljännen pipon päälaen tehtyä ja ainakin yhden lapasen...