14.05.2008 - 18:19
Töihin mennessä ajattelin, että rankka päivä tulossa, tavallista haasteellisemmat tehtävät ja vielä eilisen paperityöt sähkökatkoksen takia ylimääräisenä. Ja ikävä fiilis oli jo työhön mennessä johtuen siitä, että miehen kanssa tultiin puhuneeksi toissa perjantain ikävistä tapahtumista juuri ennenkuin lähdin töihin.
Onneksi opin eilen Noeijoon blogista uuden viisauden: tunteeseen ei pidä jäädä asumaan. Sain ravisteltua itseni työn pariin.
Ja sitten: hups! tein päivän työt aikataulussa ja tuloksekkaasti sekä kaiken mitä oli rästiin jäänyt eikä siinä mennyt aikaakaan.
Kummallista. Olenkohan minä oppinut jotakin?
Onnistuin myös sujuvasti pitämään kutini, kun kuopus riskasi äsken siitä, etten anna lupaa lähteä perjantaina toiselle paikkakunnalle konserttiin, josta paluu on vasta yhdeltä yöllä. Vaikka kuinka on seurakunnan reissu ja nuoriso-ohjaajat mukana, niin tunnen väkeni sen verran hyvin, että tiedän valvomisen meluisassa rockkonsertissa hälinässä ja hulinassa olevan ainakin tälle 14-vuotiaalle liikaa. Riski on siinä, että väsyneenä hän ei aina enää hallitsekaan omaa käyttäytymistään ja haluan suojella häntä sen seuraamuksilta. Piste.
Tosi vähän enää murrosikäisenä meillä on tarvinnutkaan rajoista kinata. Kotiintuloajoista esimerkiksi ei ole varmaan käyty hyvä jos yhtäkään keskustelua. Kun ei ne käy missään niin myöhään että pitäisi puuttua: perjantaisin seurakunnan nuorten illassa, joka kestää kymmeneen. Esikoinen nyt tietenkin luuhaa yökaudet milloin missäkin, mutta se ei kuulu enää minulle, hänhän on jo 20. Bailatkoon ankarasti ja nauttikoon siitä niin kauan kuin vielä jaksaa. Nykyään hän näyttää aika usein valitsevan vapaaehtoisesti kuskin osan.
***
Tylsää, kun en voi laittaa mitään uusia kuvia. En muista koskaan soittaa Sa/Unalahdelle, että uusi puhelin keskellä yötä ilmoitti, että muistikortti ei toimi, eikä ole sen koommin toiminut. Sen sijaan olen soittanut useita kertoja, että tammikuussa otettuun pojan liittymään kylkiäisenä osamaksulla tulleeseen puhelimeen ei ole vieläkään lähetetty muistikorttia. Vastaus on milloin mikäkin, mutta muistikorttia ei ole tullut.
11.05.2008 - 12:10
Kaikille äideille ja äidinmielisille hyvää äitienpäivää.
Toivottavasti kaikki halukkaat ovat saaneet kahvit sänkyyn ja muuta mukavaa. Minäkin sain.
Miesväki oli noussut aamulla varhain leipomaan kakkua. Esikoinen kertoi sen olevan epätoivon kyynelillä kostutettu, koska kermavaahto meni voiksi. Onneksi olin ihan sattumalta ostanut eilen varastoon koristeiksi sopivia karkkeja, jolla saattoi peittää kreemin. Kakku oli erinomaisen hyvää!
Ja kukat kauneimmat ikinä: valtava strelizia ja kaksi jotain sinistä terttukukkaa, jonka nimeä en tiedä. Hemmetti, kun ei voi ottaa kuvia, puhelimeen tuli joku vika.
Tänä vuonna valitsin itse lahjan etukäteen: tilasin lempiväriäni olevan yöpaidan Hobby Hallista, puna-ailakinpunaista ja yönsinistä, ja annoin sen laskuineen miehen hoideltavaksi.
Tuo lempiväriyhdistelmä on peräisin lapsuuden lempimekostani, vanhasta marimekon kankaasta, jota olen odottanut uustuotantoon.
Olen aina tykännyt myös tuosta kuvasta, koska se on yksi niitä harvoja, jossa näytän tytöltä.
***
Elämä alkaa tässä muutenkin voittaa. Edellisviikon harmit eivät enää pyöri mielessä ja eilen olin pitkästä aikaa jopa touhukas, mikä ei ole tavallista. Kuopuskin sanoi kummastuneena: "äiti, sinähän siivoat". Öh...
Oli mukava puuhata välillä sisällä varjossa, välillä pihassa ihanassa auringonpaisteessa. Joskus aikaisemmin valitinkin, että kaikki kasvaa tässä pihassa ihan liikaa; nyt sain vähän revittyä kaikkein röyhkeimpiä tarha-alpeja, rohtosuopayrttejä ja vuorikaunokkeja sieltä, missä ne meinaavat tukahduttaa ukonhattua, syysleimua ja sormustinkukkaa. Siirtelin vähän verikurjenpolvea otollisempaan kasvupaikkaan ja kurjenmiekkaa myös, vaikka sitä ei kai ennen kukintaa siirrellä.
Tuhatkaunot ovat hävinneet viimeistä myöten: puput asialla. Niitä oli vähintään kymmeniä tai satoja. Tuhatkaunoja siis, ei pupuja. Toivottavasti siemenistä kasvaa jotakin.
***
Tuli lähtö. Anoppi kutsui mökille syömään, täytyy kuulemma pitää kiirettä.
Tsau!
06.05.2008 - 23:01
Tavallista pitempi tauko blogissa on johtunut monesta syystä. Uusi modeemi kai lakkasi toimimasta ja netti oli kolme päivää poikki melkein kokonaan, lyhyen hetkosen vain yhteys toimi välillä. Laitettiin vanha modeemi takaisin ja taas pelittää.
Sitten tuli ensin ikäviä uutisia ja sitten ikäviä tapahtumia, joista en halunnut kirjoittaa. Tai kirjoitinkin mutta pyyhin pois. Minulle näemmä blogi ei toimi purkautumiskanavana, olen huomannut sen aikaisemminkin. Kun tulee oikein paha mieli, surua tai ristiriitaa, vetäydyn ennemminkin itseeni ja pystyn yleensä purkamaan jotain vasta kun olen jotenkin päässyt asian kanssa sinuiksi.
Itselle vaikeista ja kipeistä asioista puhuminen ei ole helppoa, mutta olen opin tiellä, tässäkin asiassa.
Vappuaattona tuttavaperheen äiti soitti tavallista rankemman suruviestin 18-vuotiaan poikansa kuolemasta. Kävin vielä samana iltana katsomassa, että selviytyvät seuraavaan päivään ja viemässä surunvalittelut.
Sellaisessa tilanteessa ei oikeastaan ole mitään sellaista sanottavaa, josta voisi kuvitella olevan lohtua. Silloin voi ainakin olla olemassa ja läsnä.
Perjantaina tuli toisenlainen yllättävä ikävyys, mutta huomaan, etten pystykään siitä vielä kirjoittamaan, yritin. Ystävä kohteli niin rumasti, etten meinaa millään päästä siitä yli.
Olen jotenkin hirvittävän hidas tunteissani, en yhtään italialaistyyppinen nopeasti kuohahtava ja leppyvä. Suutun harvoin, en loukkaannu juuri mistään, mutta syvistä haavoista toivun myös äärimmäisen hitaasti.
26.04.2008 - 22:44
Kiitos kuvakehuista. Minullekin oli yllätys, että kännykkäkameralla sai näinkin hyviä kuvia. Varsinkin kun valoa oli melko vähän, esimerkiksi Alhambrassa ollessamme oli suurimman osan ajasta pilvistä.
Alhambra oli ihmeellinen.
En oikein tiennyt mitä odottaa, koska tiesin etukäteen vain, että se on vanha maurilaispalatsi, jossa on rakennuksia ja puutarhoja monelta aikakaudelta. Vanhimmat osat ovat raunioina, mutta selkeästi hahmotettavissa.
Tämä on kylpylä yli tuhannen vuoden takaa.
Ja melkein yhtä vanha sisäpiha suihkulähteineen.
Vanhat okranväriset hiekkakivimuurit olivat kaikessa yksinkertaisuudessaan kauniit. Palatsien sisällä olleen loiston pystyy aistimaan vieläkin. Minusta on ihme, että suuri osa häkellyttävän kauniista ornamenteista, kokonaan koraanin jakeita täyteen kaiverretut seinät ja mestarillisesti sommitellut kaakelit ovat säilyneet. Koko valtava linna on ollut kuitenkin pitkiä aikoja suojelematta ja oman onnensa nojassa.
Islaminuskoiset maurit hallitsivat Espanjasta suurinta osaa n. 700-1400-luvuilla j.a.a. Tuona aikana eri uskontokunnat elivät sovussa keskenään, muslimit, kristityt ja juutalaiset. Katolisten Isabellan ja Ferdinandin valloitettua Espanjan muslimit ja juutalaiset karkoitettiin tai orjuutettiin. Inkvisitio piti huolen lopuista. Eläköön kristinusko, armo ja suvaitsevaisuus.
Alhambrassa ymmärsin islamiin kuuluvan kuvien välttämisen. Kuvista tulee niin helposti palvonnan kohde niinkuin kirkon piirissä ristiinnaulitusta. Asia ja opetus jää toissijaiseksi.
Ja päivän saarna päättyy kaakelitaiteeseen. Yksinkertainen on kaunista.
Melkein tuhannen vuotta nämäkin on tässä pysyneet, vähän rapautuneet.
26.04.2008 - 10:02
Aina välillä joku päivä menee ihan omasta eestään niin, ettei saa oikein mitään mainittavaa aikaiseksi. Eilinen oli sellainen. Vasta illansuussa terhentäydyin sen verran, että raahasin miehen metsään, kävelylle siis. Piste minulle.
Sen sijaan miinuspisteitä runsaasti siitä, että ostin irtokarkkeja ja söin ne. Pitkään aikaan ei ole ollut mitään ihmeempää makeanhimoa enkä tiedä nytkään mikä minuun iski: lapoin pussiin marmelaadia ja suklaata ja lakritsaa ja kotiin tultua lapoin ne suuhun. Kaupassa mukana ollut esikoinen katsoi minua säälivästi ja sanoi, että voi sunkin elämääs.
Tänä aamuna kuopus lähti riparin ennakkoleirille viikonlopuksi. Tuntuu ihanalta kun se on niin innoissaan ja iloinen. Ja hyvin pakkasi tavaransa ja hoiti kaiken tarpeellisen mukaan. Vaatteet olin kylläkin laittanut jo valmiiksi pinoon pakattavaksi.
Kaikki kehitys tuntuu aina mukavalta. Edelleen näyttää olevan niin, että kehitys tapahtuu hyppäyksittäin. Nuorimmasta sen huomaa selvimmin, mutta kyllä isommistakin. Jokin muutos ikäänkuin muhii pitkään ja sitten naksahtaa.
Kuopus, joka on ollut erityisen riippuvainen ja tarvitseva, on nyt alkanut itsenäisesti hoitelemaan aamutoimet ja muutenkin pitämään järjestystä omassa elämässään ja huoneessaan. Ja huomaa keittiössäkin aina välillä, että voisiko tuota tiskipöytää välillä siivota, vaikkei itse asiaan tartukaan.
Tärkeintä on kuitenkin se, että hän on alkanut viihtyä ja pärjätä porukassa. Riparivuoden myötä perjantain nuortenilloista on tullut hänelle tärkeitä, siellä kuulemma kaikki osataan vetää porukkaan niin ettei kukaan jää ulkopuolelle. Hieno homma. Lisäksi osa vetäjistä, pappi mukaanluettuna, harrastaa samaa MTG-peliä kuin hänkin eli siinä on ollut yksi yhteinen juttu, jossa hän on pärjännyt.
Aurinko paistaa. Yön aikana kuudesta gladioluksen mukulasta on pistänyt esiin terhakka miekkaliljan alku. Neljä vielä nukkuu. Ne siis eivät paleltuneetkaan, kun unohdin ne pakkaseen eka yöksi, niin kuin pelkäsin.
Jaloleinikistä ei näy vielä mitään, mutta ne haudattiinkin viiden sentin syvyyteen, sieltä on pitkä matka ponnistella maan pinnalle.
Tämä aika on ihanaa kierrellä pihassa katsomassa, kun joka päivä tapahtuu.
Eilen totesin, että nurmikolla leviävä valkovuokko on kymmenillä nupuilla, pari päivää sitten näkyi vasta ensimmäiset lehdenalut.
Niityllä kukki näsiä. Itse en olisi huomannut, mutta lenkillä vastaan tullut tuttavarouva näytti.
Kuvat eivät liity juttuun, ne ovat Alhambrasta.
23.04.2008 - 21:54
Sain Noeijoolta uuden radikaalin idean, että ennen töihin lähtöä voi tehdä jotakin.
Kävin pihassa ja keräsin kukkapenkissä olevia syreenihalkoja koriin. Menin yhdeksi töihin.
Illansuussa kävin linturetkellä, sekin Eikalta saatu idis. Näin yhden joutsenpariskunnan kaukaa ja monta lokkia. Yhdellä pellolla oli harakka.
22.04.2008 - 10:43
Vaihteeksi törppöilyä. Tein eilen ihan tyhmän mokauksen töissä ja se harmittaa. Yölläkin mietin sitä ja valvoin.
Muutenkin ihmetyttää, missä ajatukset oikein haahuilevat: istutin eilen gladioluksen hallanarat mukulat (minusta ne näyttävät kyllä ihan sipuleilta) ruukkuun ja unohdin ne yöksi ulos pakkaseen, pihalammikko on vieläkin jäässä. Taisi olla hyvästit niille kukkasille.
No, johan tässä olikin välillä mukavaa. Nyt on ihan typerä fiilis vaikka aurinkokin paistaa.
19.04.2008 - 21:17
Laitan pihan pikku lumikellosta viimekeväisen kuvan, nyt siinä on kolme kukkaa.
Ja vielä idän sinililja, joka toisinaan puutarhasivuillakin sekoitetaan kevättähteen. Nämäkin ovat viime keväiset kuvat, sinililjat eivät vielä meillä kuki.
Ja kevättähti oli siis tämä seuraava.
Kahdeksan vuotta on tässä asuttu ja nyt viime kesänä siis vasta tajusin, että ne tosiaan ovat eri kasvi niinkuin olin epäillyt.
Se kukista ja mehiläisistä, tänään en olekaan pihatöihin kerennyt vaikka aamulla aioin. Huomasin lehdestä hyvännäköisiä lenkkareita ja muita kenkiä urheilukaupan ilmoituksessa ja sain kaksi nuorukaista mukaani kenkäostoksille: jalat kasvavat, kengät eivät. Toisella tosin isompi haitta oli se, että kantapäiden muovikovikkeet olivat taipuneet hankaamaan jalkaa, koska on liian vaivalloista avata ja laittaa kengännauhoja kiinni. Tässä asiassa koko kasvava sukupolvi taitaa olla samanlainen.
Oikein hyvät kengät löytyivät kummallekin, mutta eri kaupasta ja kalliimmalla. Hyvät kengät ovat kuitenkin välttämättömät eikä 80 € ja 50 € taida olla edes kovin paljon kengistä.
Muistan vieläkin, kun viime tai toissa kesänä ostin ensimmäiset vaimennetut juoksulenkkarit itselleni (elämäni toiset lenkkarit), tuntui kuin jalka olisi päässyt taivaaseen. Innostuin niin, että ostin juoksukengät koko perheelle.
Keskimmäiselle löytyi vielä Micmacin takkikin 50 €.
***
Innostuin matkalla taas hyvästä ruoasta. On ollut taas paljon mukavampi kokata, kun on kipinää. Minusta tuntuu, että olen vuosikausia kiertänyt kaupassa aina saman reitin, ostanut samat aineet, tehnyt samat ruoat ja ollut helevetin kyllästynyt niihin kaikkiin.
Tänään laitoin yhden lempiruoistani nimeltään "Vatsan universaalinen aisti" eli kanaa luumuissa ja oliiveissa Pirkko Arstilan ensimmäisestä keittokirjasta, jonka olen saanut Omenakorilta joskus jurakaudella ja keittänyt melkein puhki.
Maistui ihanalta tumman riisin ja hyvän salaatin kanssa. Kanan marinadissa oliiviöljy, viinietikka, luumut, oliivit, kapris, oregano, valkosipuli, korianteri, fariinisokeri ja valkoviini tekevät ainakin minusta aivan hurmaavan yhdistelmän, jossa esimerkiksi oreganoa ei maista erillisenä ollenkaan vaikka sitä laitetaan kolme ruokalusikallista.
Jos jatkan tätä rataa, keitän meidät perikatoon tuota pikaa.
19.04.2008 - 12:45
Eilinen meni mukavasti pihatöiden ja muiden pikkupuuhien parissa. Istutin jaloleinikkien mukulat ruukkuun, mutta gladiolukset jäivät vielä odottamaan multaa, loppui kesken. Jaloleinikit pääsivätkin hienosti kalliiseen huonekasvimultaan. Komposti oli vielä niin roudassa etten saanut siitä mitään irti. Meillä ei ole mikään oikeaoppinen komposti vaan lautakehikko. jonka sisälle aina kasataan satunnaista leikkuujätettä, lehtiä ym.
Ihmettelin eilen jälleen kerran, miten nopeasti keväällä muutos tapahtuu. Maanantaina kaikki oli ihan valkoisen nietoksen peitossa, tiistaina lumi suli pois ja keskiviikkona kukat kukkivat.
Tämä kuva on eiliseltä. Meillä on yksi eteläseinustalla oleva kukkapenkki, joka sulostuttaa joka kevät aikaisella kukinnalla. Minulle pohjoisen kasvatille se on oikea ihme ja aarre.
Siirrettiin nurmikolta pois leikatun marja-aronian rungot ja risut, alta paljastui kukkiva lumikello. Tarkastin ja putsasin sitten kukkapenkkejä: hiekkalaatikossa on tulppaanien nokat jo hyvällä alulla, kevätpikkusydän nousee joka penkissä, tarha-alpi ja rohtosuopayrtti tunkevat punaisia ja elinvoimaisia taimia: ne ovat superleviäjiä.
Onkohan raparperi jo noussut, sehän on aina ihan ensimmäisiä. Talon takaa en vielä ehtinyt tilannetta tarkistaakaan.
Miten se aina tekeekin yhtä hyvää tämä kevään tulo ja elämän merkit!
***
Käsityökoulussa tiistaina aloin tekemään kuvaa yhdestä matkan muistosta eli Alhambrasta. En ole vielä huovuttanut sitä, mutta laitan kuvan keskeneräisestä työstä.
Huovasta on jännä kokeilla tehdä kuvaa.
16.04.2008 - 20:28
Sain Celialta haasteen meemiin blogi- ja nettiasioista.1. Miten monta blogiviestiä olet kirjoittanut blogiisi?Valistunut arvaus on noin kolmesataa. Aloitin reilu vuosi sitten ja useimpina päivinä olen jotain kirjoittanut.2. Miksi aloit kirjoittaa omaa blogia nettiin?Koska molemmat siskot pitivät blogia ja tuntui kivalta olla tätä kautta kartalla heidän arjessaan. Tasapuolisuuden vuoksi aloin kirjoittaa kuulumisia itsekin. Aluksi oli vaikea mieltää kenelle ja miksi blogia oikein kirjoittaa, kun se on kaikille avoin ja kun kirjoittaa nimimerkillä. Vähitellen muutaman vakioblogin seuraaminen tuli tärkeäksi, samoin kommenttikeskustelut, jotka ovat minusta blogistelun suola ja sokeri.3. Millä nettisivuilla käyt, kun olet netissä?Vuodatuksessa ja bloggerissa muutamat vakiosivut, verkkopankki, sähköposti, vaihtelevasti tiedonhakua googlettamalla, aika usein wikipediassa, ammattisivustoilla, google earthissa joskus, youtubessa.4. Onko sinulla omaa kotisivua netissä? (Blogia ei lasketa.)Ei.5. Osaatko puhua muita kieliä kuin äidinkieltäsi? Mitä kieliä?Ainoastaan englannilla pärjään kohtalaisesti ja sitäkin luen sujuvammin kuin puhun. Ruotsi on melko heikko, samoin lyhyenä luettu saksa. Muita kieliä en ole opiskellut, mutta vähän osaan ja sitäkin pontevammin käytän muutamaa sanaani ranskaa tai latinaa. Elekieli ja ymmärtamisen tai ymmärretyksi tulemisen halu ovat tärkeämmät kuin hyvä kielioppi. Sen kun olisi äkännyt jo nuorena! 6. Mitkä ohjelmat seuraat tv:stä?En mitään, en edes uutisia . Katson satunnaisesti mitä muu perhe sattuu katsomaan, mielelläni englantilaisia huumori- tai dekkarijuttuja, saksalaisia dekkareita, dokumentteja, musiikkiohjelmia. Hyvät elokuvat ja hyvät dokumentit ovat parhaita. Viimeksi Kreetan minolaisen kulttuurin häviämisestä.7. Hissi vai portaat? Hissi. Koska eilen luin tämän kyselyn, valitsin tänään portaat. Kaksi kertaa.8. Onnen- ja epäonnen numerosi ovat?Täh?9. Haasta vielä tähän pienimuotoiseen kyselyhaasteeseen 3 bloggaajaa.
Haastan sinut!
***
Kävin äsken muutaman kilometrin reippaalla kävelyllä, se vasta teki hyvää. Huomaa, että viikon vuoristossa ramppaaminen on tehnyt tehtävänsä eikä pieni ryypiskely siinä ohessa näemmä vienyt sen tehoa.
Vaikka yhtenäkään päivänä matkalla emme varsinaisesti kuntoilleet, tuli kävely- ja kiipeilykilometreja minulle laiskurille moninkertaisesti normaaliviikkoon verrattuna.
Kun maasto on tällaista
tulee aina ylämäkeä, kun jossain käy, joko mennessä tai tullessa.
Tämä kuva on Frigilianasta, joka on valittu Euroopan kauneimmaksi kyläksi. Hyvällä syyllä, siellä oli silmiä hivelevän kaunista. Silti se on ihan oikea elävä kylä luutamummoineen.
Jossakin päin maailman sitä voi kasvattaa huonekasvit ulkona ympäri vuoden. Ja katukiveyksetkin ovat taidetta.
Hohtavan valkoisissa seinissä siniset ovet näyttävät minusta aina yhtä herkullisilta.
Frigilianassa kävimme syömässä ja kiertelemässä viimeisenä päivänä. Kun oli ensin pakattu ja siivottu, käyty köysiradalla yhdellä vuorella ja kiivetty sen huipulle. Vielä ehdittiin Nerjan tippukiviluolaankin ennen koneen lähtöä.
Sitruunapuun alla tässä syötiin ja nautittiin näkymistä.
Jotka eivät olleet hassummat kumpaankaan suuntaan.
***
Lupasin Noeijoolle laittaa matkalta kuvan itsestäni arvioitavaksi, onko läskiä vai ei.
No?
14.04.2008 - 18:35
Kotona ollaan ja tajuntakin alkaa palailla pikkuhiljaa perässä. Eilinen meni pääasiassa nukkuessa koko yön matkustamisen jälkeen.
Sielun silmien edessä on vieläkin ihanat maisemat vuorilta merelle, kukkivat ja hedelmää kantavat puut ja ikivanhat kaupungit kirkkoineen ja linnoineen.
Matka oli kertakaikkisen ihana ja onnistunut omalta osaltani. Edes neljän päivän sateet eivät paljonkaan hauskuutta ja kokemuksia vähentäneet, ainoastaan Alhambrassa harmitti se, että kylmyyden takia piti loppuosa mennä melkein juoksemalla läpi. Olisin halunnut viipyillä ja oikein imeä itseeni kaikkea vanhaa ja kaunista.
Meitä oli reissussa kolmen pariskunnan porukka, joista yhdet ovat majailleet pari kertaa aikeminkin siinä samassa huoneistossa, missä nytkin olimme ja muutenkin ovat reissunneet tosi paljon. Niinpä he osasivat kokemuksen perusteella poimia meille parhaat päältä niin retkikohteista kuin ravintoloista ja kaupan hyllyiltä. Ja kyllä hyvin syötiinkin ja juotiin myös. Silti illalla mentiin kymmeneltä nukkumaan ja aamulla noustiin aikaisin lähtemään milloin mihinkin ilmansuuntaan. Viikossa ehtii paljon kun sattuu noin ehtiväiseen porukkaan!
Ensimmäinen päivä oli onneksi ihanan lämmin ja aurinkoinen. Valo ja lämpö hellivät kun syötiin parvekkeella aamiaista - joinakin aamuina tarvitsi villapuseron päälle. Kävelimme ylös Benalmadena Pueblon kylään, jossa syötiin lounas tuon ylimpänä näkyvän appelsiinipuun alla.
Puistosta oli ihanat näkymät.
Useimpina päivinä kävelimme tosi paljon. Jos tuli syödyksi niin kyllä tuli liikutuksikin moninkertaisesti kotioloihin verrattuna.
Maanantaina ajettiin Marbellaan, jossa kierreltiin vanhaa kaupunkia. Satoi aika reippaasti, mikä lyhensi sitä reissua, mutta ennen sadetta ehsittiin juoda hyvät kahvit ja omanapiirakat appelsiinipuiden aukiolla.
Iltapäivällä kun sade vain yltyi, tultiin menneeksi kalliiseen ravintolaan, jossa söin kanipataa ja mies lohisalaatin ja kasvispaistoksen. Lasilliset punaviiniä päälle ja lasku oli 71 €. Muissa ravintoloissa syötiin parempaa ruokaa huomattavasti halvemmalla.
Myös kämpille ostettiin hyvät ruoka-aineet ja monena päivänä laitettiin varsinkin hyviä salaatteja, kalaa ja kasvispaistoksia. Monella tapaa onkin ihana tunne koko kehossa ja mielessä siitä, että on saanut nauttia oikein sydämen kyllyydestä kaikkien aistien osalta.
Tiistaina ajettiin aamulla aikaisin ensin Cueva de Piletas -luolalle, josta kirjoitin ennen matkaa. Tuntui ihmeelliseltä nähdä 30 000 vuotta vanhoja merkkejä ja kuvia luolan seinässä. Kauneimmat esittävät kuvat eivät olleet maallikoille sallitun reitin varrella, mutta olennaista olikin se, että näki jotain, jonka joku hyvin kaltaiseni ihminen on tehnyt niin valtavan kauan sitten. Aikana, jolloin ihmisen kulttuuria ei vielä ollut juuri lainkaan.
Ostin kolme kirjaa, joista yhden Piletas-luolasta, yhden Alhambrasta ja yhden Nerjan luolalta, "Mind in the Caves". siinäpä minulle siis iltalukemista vähäksi aikaa.
Puolilta päivin olimme jo Rondassa, joka oli uskomattoman kaunis sateessa ja tuulessakin. Siellä oli yksi matkan parhaista ravintoloista, Don Miguel Puente Nuevon ( "Uusi silta eli vasta 1700-luvulla valmistunut) kyljessä ihan kaupungin halkaisevan rotkon reunalla. Ensimmäiseksi piti tilata brandyt, jotta vähän lämpenisi - lasit olivat melkein kylpyammeen kokoiset.
Jatkan illalla tai huomenna, nyt täytyy mennä.
04.04.2008 - 13:26
Kommentit eivät nyt vuodatuksessa tunnu menevän läpi vaan häipyvät jäljettömiin.
Kiitos matkatoivotuksista. Espanjaan luvataan koko viikoksi oikein koleaa ja sateista säätä. Huokaus. Onneksi matkaseura on hauskaa ja innostunut muustakin kuin rantaelämästä eli varmaan ei ihan itkuksi mene koko loma. Toivottavasti ei tule lunta!
Minähän voisin muuttaa luolaan pitämään sadetta vaikka koko ajaksi. Ihmettelisin taskulampun valossa noita muinaisia piirroksia ja olisin ihan kalpea ja pöllähtänyt kun tulen takaisin. Eli sellainen kuin muulloinkin.
Luolissa kun on kylmä kesät talvet eikä näy päivänvaloa niin olisi ihan sama minkalainen sää on ulkona.
03.04.2008 - 21:57
Tulevan matkan tarkoitus onkin saanut minulle ihan uuden merkityksen. Tähän asti olen ajatellut vain, että kiva lähteä miehen ja hyvien ystävien kanssa mukavaan ja lämpimään paikkaan lomailemaan ryyppäämään lomailemaan ryyppäämään lomailemaan.
Kun huomasin, että sieltä läheltä löytyy noita luolamaalauksia, en ole muuta pystynyt ajattelemaankaan.
Nämä kaikki ovat luolasta Cuevas de la Piletas, joka on vain muutaman kymmenen kilometrin päässä asuinpaikastamme Benalmadenasta. Juuri tähän luolaan pääsevät vielä tavalliset maallikot, suurimmat eli Altamiran luolat Pohjois-Espanjassa ja Lascaux Ranskan puolella on suljettu yleisöltä. Tuolla lähistöllä on muitakin luolia, joista ainakin osaan myös pääsee.
Radiohiiliajoitusten mukaan vanhimmat merkit ja kuvat ovat 25 000 vuotta vanhoja, uusimmat 8000 vuotta.
Mykistävää.
Nämä ovat vanhimpia merkkejä, mitä ihminen on koskaan missään tehnyt, jotka vielä ovat tallessa. Vanhempia ovat tietenkin kivityökalut, joita on jo pystyihmisen ajoilta, mutta niitä ei ole tehty viestiksi tai kuviksi.
Laitanpa linkin omalle vanhalle sivulleni, jossa näitä ihmiskunnan historian vaiheita tiivistin.
Yhä selkeämmäksi minulle käy se, että ihmiskunnan kehitys on nimenomaan kulttuurin evoluutiota, ja siinä keskeinen merkitys on tiedon ja taidon siirtymisellä ja tallentamisella, joka mahdollistaa sen kertymisen. Kirjoitus on ihmiskunnan tärkein keksintö. Ja nämä ovat kaikkein vanhimpia säilyneitä merkintöjä, tuhansia vuosia kirjoitusta vanhempaa. Osa saattaa olla merkkikieltä, viestejä joka tapauksessa, ja samalla taidetta.
01.04.2008 - 19:51
Reissuunlähtö lähestyy!
Lauantaina ennen puoltapäivää nokka ensin kohti Helsinkiä ja sitten Malagaa. Sieltä on viikoksi talo vuokrattuna kahden ystäväpariskunnan kanssa, joiden kanssa kokemuksen perusteella ei tule kamalan ikävää olemaan. Ennemminkin pelättävissä on vähintäänkin tyrä liiasta nauramisesta ja kenties pieni maksavaurio liiasta juhlimisesta.
Eilen illalla kiertelin ensimmäistä kertaa netissä katsomassa tietoja ympäristöstä ja aloin melkein täristä innostuksesta kun tajusin, että siellähän on paljon tosi vanhaa katsottavaa, jopa kivikauden luolamaalauksia. Se olisi unelmien täyttymys päästä näkemään niitä. Olen lukenut nyt niin paljon vanhaa historiaa ihmiskunnan ja kulttuurin alkuhämäristä.
Muutenkin siellä lähistöllä on paljon vanhoja kyliä ja kaupunkeja, ainakin Ronda on yhtenä matkakohteenamme. Olemme varanneet vuokra-auton, joka tekeekin tosi ison loven budjettiin, koska kuudelle hengelle auto on monta kertaa kalliimpi kuin tavallinen henkilöauto. Jopa kaksi h-autoa viikoksi olisi tullut halvemmaksi kuin tila-auto, mutta otimme nyt kuitenkin sen. Mukavampi reissata porukassa. Sitäpaitsi silloin vain yhden täytyy olla kuskina...
Rahanmeno hirvittää, mutta suhteutan sen siihen, että tämä on ensimmäinen kerta, kun matkustamme miehen kanssa yhdessä ilman lapsia. Eikä kyllä ole paljon matkustettu lasten kanssakaan, kun ei ole ollut rahaa. Ja minulle kun matkustaminen ja maailman näkeminen, uuden kokeminen on elämän tärkeimpiä asioita. Olen ollut suorastaan katkera siitä, etten ole voinut reissata enempää. Olen myös ollut vihainen miehelle siitä, että hän puolestaan inhoaa matkustamista. Minkäpä hän sille voi, että on tässä asiassa erilainen (ehkä se on hyväkin), mutta kokemusten jakaminen on niin tärkeää. Mieluiten jakaisin iloni hänen kanssaan.
Sinänsä en edes tarvitse välttämättä matkakumppania, osaan matkustaa itseksenikin ja nautin omasta seurastani. Enkä pelkää. Ja matkakumppaneita on tähän asti ollut tarjolla, ystäviä, siskoja, lapsia, työkavereita.
Mies tuli kotiin, menenpä tarjoilemaan hänelle kirjolohta ja ratatouillea parsakaalin ja pottujen kera.
Kun kysyin keskimmäiseltä äsken, syökö hän ratatouillea, hän vastasi, että hänellä on muutenkin tarpeeksi ongelmia!
28.03.2008 - 17:42
Solmukohtien Celia haikaili ihanien apteekkilipastojen perään. Minäkin olen sellaisesta haaveillut, varsinkin ihan oikeasta vanhasta apteekin tuhatlaatikkoisesta moisesta. No, niitähän ei tietenkään vastaan tule kovin usein, ja uudistuotantona tehdyt vastaavat ovat hirmuisen kalliita.
Yllättävältä taholta löytyi helpotusta siihen kaipaukseen kolmisen vuotta sitten, kun Citymarketista löytyi tällainen:
Ihan käypänen korvike aidolle, puuta kumminkin ja hyvät metalliset liu´ut laatikoille. Ja hinta oli muistaakseni n. 180 €.
Hirveä kokoaminen siinä kyllä oli. Ohje oli pieni lappunen ja osia miljoona. Hatunnosto miehelle, joka sen pääasiassa kokosi. Kuopus auttoi ja saikin lipaston sitten huoneeseensa.
Tänäänkin olen tehnyt hankintoja. Löysin tiistaina vaatteen, joka on kuin minulle tehty, Anne Linnonmaan mustavalkoisen neuletakin. Se oli ostettava, siitä ei päässyt yli eikä ympäri. Tai pikemminkin tilattava, koska sopiva koko oli lopussa. Tänään se oli tullut ja on nyt minun! Se on just eikä melekeen, minun vaate. Käynpä ottamassa kuvan.
Linnonmaan neuleet pysyvät uuden näköisinä vaikka pitää ja pesee ahkerasti, siispä ne ovat kalliin hintansa väärttejä. En pysty käyttämään villaa, siksi hyvät puuvillaneuleet ovat suosikkejani. Neuleessa on kotoisampi olo kuin bleiserissä.
Tällaisessa kaksinkertaiseksi kudotussa jacquard-neuleessa on minusta jotain ylellistä.
Ja hajuvettäkin. Calvin Kleinin Eternity, jota Katriinalla olen haistellut ja tykännyt siitä. Sokoksen alennusmyynnissä oli sopivan pieni puteli eli 30 ml hintaan 26 €, sen raaskin ostaa.
Mikä teidän politiikkanne on hajuvesien suhteen? Minä en viitsi laittaa enää juuri koskaan, kun ei ikinä tiedä, kuka on allerginen ja saa astmakohtauksen hajuvedestä tai hiuslakasta. Joskus juhliin sitten, hieman.
27.03.2008 - 11:23
Käykö teille muille niin, että taudit ja muut vastoinkäymiset iskevät yleensä yhtäaikaa?
Minulle ainakin tuntuu kasautuvan aina monta vastusta päällekkäin kun niitä on tullakseen.
Kasan alimmaisena on tietysti kuukautiset, joilla on taipumusta kerätä kaikkea muuta harmia ympärilleen, niinkuin nyt sellainen pikku juttu, että tekisi mieli murhata kaikki kilometrin säteellä olevat ihmiset. Pitäisiköhän vaihtaa vahvempiin hormonivalmisteisiin?
Pensasaitaurakasta seurasi selän kipeytyminen, joka on minulle harvinaista, en ole juuri koskaan selkävaivainen. Jokseenkin kaikki muutkin lihakset ilmoittivat äänekkäästi, että urakka oli ylimitoitettu ruumiilliseen työhön harjaantumattomalle kropalleni. Heräsin toissayönä siihen, että absoluuttisesti joka ainoaa lihasta särki vietävästi. Nyt muut lihakset ovat jo rauhoittuneet, mutta selkä vihoittelee edelleen.
Eilen oksetti ja paleli koko päivän, joku virus on asialla. Kaksi pojista on ollut sängyn pohjalla jo pari kolme päivää. Olin varannut eilisen yhteen mielenkiintoiseen koulutukseen, johon en sitten mennyt, mutta eipähän tarvinnut perua töitä.
Tänään kuitenkin menen töihin, eli nyt mars suihkuun. Tsau!
25.03.2008 - 17:41
10 000 kävijää blogisivulla tuli täyteen toissailtana!
Kiitos kaikille kävijöille, 30 € on jo lähtenyt vuohen ostoon jollekin kehitysmaan perheelle. Toivottavasti siitä on heille hyötyä!
***
Eilen oli kumma päivä. Alku oli hyvä: sain raivattua lopun pensasaidasta ja mies viimeisteli lihasvoimalla sen, mihin minut muskelini eivät riittäneet. Sitten nuorensimme vanhaa sireeniä melko rankalla kädellä, se on jo niin korkea, että kukinta menee enimmäkseen linnuille ja taivaan pilville. Aika paksut siinä jo vanhimmat rungot olivatkin, lähes kymmenen senttiä halkaisijaltaan. Ihan kaikkia niitä ei kerralla uskalla ottaa.
Iltapäivällä raivostuin kuopukselle, joka marisi, että on tylsää eikä älynnyt jättää minua rauhaan useammista kehotuksista huolimatta. Olin saanut keskimmäiseltä tietsikan lainaan, kun mies käänsi pöytäkoneella tenttikirjaansa, olisin halunnut kierrellä vähän blogistaniassa ja kirjoittaa. Lopulta kontrolli petti ja aloin karjua perseestä asti nuorimmaisen marinalle, sitä ei olekaan tapahtunut pitkään aikaan. Asiat sovittiin melko pian eikä vahinkoa tapahtunut, mutta en millään meinannut päästä irti vihaisesta mielentilasta, jota jatkui iltaan asti. Olin vihainen kaikille ja kaikelle ja mieluiten olisin vetänyt jotakuta turpiin. Ehkä olisi kannattanut hakata nyrkkeilysäkkiä?
No, nyt täytyy kuitenkin lähteä käsityökouluun. Jatkan illalla jos jaksan. ***
Illemmalla:
Sain kässäkoulussa valmiiksi hopeakorut, joita olen värkännyt neljänä tiistai-iltana.
Mallit keksin itse. Sain nuorena tyttönä mieheltäni kaksi Kalevalasormusta, jotka on tehty tuolla tavalla kierretystä hopealangasta ja käytän niitä vakituisesti vihkisormusten sijasta, ne eivät nimittäin mahdu enää. 70-luvulla muodissa olivat vielä niin kapeat vihkisormukset, että jos niitä kovin venyttää isommaksi niin ne näyttävät lähinnä avaimenrenkaalta.
Nyt tein noille hopeasormuksille kaveriksi rannerenkaat ja korvikset. Pidän eniten patinoituneesta hopeasta, enemmän kuin uutuuttaan kiiltävästä, joten odotan että nuokin vähän ajan kuluessa tummuvat.
Oli mielenkiintoista työstää hopeaa, en ole tehnyt sitä aikaisemmin. Liikkeelle lähdin 2 mm vahvuisesta hopealangasta, jota ensin vedin aina vain pienempien teräslevyssä olevien reikien läpi, kunnes se oli mielestäni sopivan vahvuista. Metallin jännitys poistettiin kuumentamalla. Sitten kiersin sen sopivalle kierteelle, jota taas käsiteltiin. Pätkin punoksen, juotin kaksi pätkää yhteen ja tein tuollaiset vähän siistimmät päät litistetyn langan avulla. Ja aina välillä viilattiin ja hiottiin ja ja juotettiin ja keitettiin sitruunahapossa. Toisen rannerenkaan tein yksinkertaisesta punoksesta ja loppupätkästä korvikset. Olen ihan tyytyväinen!
Kuva on vähän epäselvä, niinkuin minulla ruukaa olla.
Ja mielenrauhakin on palautunut.
23.03.2008 - 18:27
Että osaa olla maha täynnä. Anoppi kutsui pääsiäis- ja syntymäpäivälounaalle ja oli tavalliseen tapaansa kattanut pöydän notkumaan herkkuja: uunilohta katkaravuilla kuorrutettuna, lampaankyljyksiä herkullisessa kastikkeessa, lihapullia, suppilovahveropiirakkaa, salaattia, lisukkeita montaa sorttia. Ja kahvit ja unelmatorttu jälkkäriksi. Ja joka sortti erinomaisen hyvää. Anoppi on mestarikokki.
Olen muutamaan kertaan sanonut, että yksikin ruokalaji riittäisi, mutta aina siellä on yhtä monipuoliset valikoimat. Se on ihanaa tällaiselle, joka tykkää hyvästä ruoasta, huono puoli on vain se, että tulee syödyksi liikaa.
Onneksi olin sentään eilen reipas tyttö ja kävin kuopuksen kanssa jäällä kävelyllä. Oli ihana keli, aurinko oli niin kirkas kuin vain maaliskuisella jäällä voi olla. Alkoi tehdä mieli hiihtämään. Viime vuosina olen joskus käynyt miehen suksilla ja monoilla hiihtämässä, muutamat ylimääräiset villasukat vain jalkaan. Itselleni en ole senjälkeen viitsinyt ostaa suksia, kun edellisillä tulin hiihtäneeksi vain pari kertaa kymmenessä vuodessa. Nykyisille laduille ei ole enää asiaa sellaisilla leveäsiteisillä suksilla.
Innostuin eilen myös leikkaamaan pensasaidan. Marja-aronia oli kasvanut ainakin nelimetriseksi, kun sitä ei pariin-kolmeen vuoteen oltu leikattu. Marjojen painosta oksat kallistuivat jo melkein maahan asti syksyllä, vaikka onneksi jostain syystä marjoja oli tavallista vähemmän. Harmi, ettei niille ole mitään käyttöä: en tee viiniä enkä pidä aronian mausta esim. mehuna. Ilona on se, että linnut vierailevat pensaissa koko talven, varsinkin sitten kun muut varastot on syöty. Viime talven tässä talvehti mustarastas, nyt ei ole näkynyt. Toivottavasti pariskunta tai useampi ilmestyy taas, pihakuusikosta iltayöstä kaikuva mustarastaan laulu on ollut viime vuodet yksi kesän suuria iloja.
21.03.2008 - 16:33
Aurinkoinen ja rauhallinen pitkäperjantai.
Syötiin ateriaksi nieriä, joka maksoi omaisuuden, mutta oli hyvä. En ole ennen laittanutkaan. Piti soittaa äitille ja varmistaa valmistusohje, jossa nyt ei tietenkään ollut mitään varmistamista: suolaa, pippuria ja sitruunaa, nippu tilliä mahaan ja uuniin. Ja uunista pois kun on kypsä. Muutama viilto pintaan varmisti sopivan suolautumisen 1-2 h ennen paistamista. Änkesin viiltoihin vähän merisuolaa.
Kalasta tuli erinomainen. Jopa keskimmäinen uskalsi maistaa kuutiomillimetrin verran ja totesi, ettei ole pahaa. Rohkea 16-vuotias.
Salaatille tein pitkästä aikaa sen vanhanaikaisen kastikkeen keitetystä kananmunasta ja kermasta, ajattelin, että se sopii pääsiäiseen. Muuten ihan ok, mutta sinappijauhetta olisi riittänyt varmaan veitsenkärjellinen, se vähän kipristeli päänahassa. On sekin ihme juttu, että väkevä sinappi nostaa tukan pystyyn. Mahdoimme olla hauska näky koko perhe siinä keväisen keltaiselle liinalle katetun pöydän ääressä, tukat pystyssä. Niinkuin rairuoho.
Ja sitruuna-mandariinirahkaa jälkkäriksi. Oltiin niinku oikiat ihimiset ainaki.
Hereillä oleva kilpikonnakin sai pääsiäisherkuksi tammenlehväsalaattia ja vapaakävelyn.
Jääkaapissa odottaa lampaanpaisti sunnuntaita. Toivottavasti ei hirveän suolainen, kun on valmiiksi marinoitu, en tiedä minkälaisia ne ovat.
Ennen ruoanlaittoa kävin sen verran ulkona, että leikkasin syyshortensiat, koska on sen aika. Ja mitä kummaa näinkään, katsokaa!
En ollut uskoa silmiäni. Kevät!
Talon eteläseinustalle on aina ilmestynyt kevään ensimmäiset pälvet ja sinililjojen nokat änkeävät sieltä hillittömällä elämänvoimalla, mutta jotenkin en olisi osannut vielä odottaa tätä näkyä. Punainen verso on rohtosuopayrttiä ja muut idän sinililjaa eli scillaa. Noitten näkeminen on aina yhtä ihanaa.
Oikeastaan sopii hyvin näin pääsiäisen aikaan, konkreettinen talven ja kuoleman voitto, ylösnousemus.
Kuvista tuli mieleen, että mies oli ihan järkyttynyt käytyään eilen passikuvassa. Mietti, voiko hän todella olla noin vanhan ja rasittuneen näköinen. Ehkä siinä on sama ilmiö kuin taannoin, kun hän katsoi sattumalta itseään peilistä lähilasit päässä. Mistä nuo rypyt yhtäkkiä ilmestyivät?
Mutta vanha totuushan on, että silloin vasta asiat ovat todella huonosti, kun alkaa muistuttaa omaa passikuvaansa.
