"Kas heipä hei! Nyt juteltaisko hiukan vaiko ei?"

Kirjallisuussitaatti on Nyytikirjasta, joka on yksi hienoimmista kirjoista maan päällä.

Eilen illalla menin yhdeksältä nukkumaan, mutta uni tuli vasta puolenyön jälkeen. Mietiskelyjen, ajatusten ja fysioakustisen hyminän jälkeen ehdin vielä laulaa mielessäni läpi kaikki ne kappaleet, jotka olin siirtänyt vinyyliltä koneelle ja muutaman muunkin. Pystyttekö te mielessänne kuuntelemaan musiikkia niinkuin panisi levyn soimaan - siis jos on tarpeeksi tuttu miljoona kertaa kuunneltu biisi?

Kuuntelin Pekka Strengiä pääni sisällä ja siitä tuli mieleen "Kuka lohduttaisi Nyytiä?" - vaan sitä en enää muistanutkaan ulkoa. Vaikka yhä luen sen säännöllisin väliajoin itselleni ja lapsille olen lukenut varmaan satoja kertoja.

"On tienoo äkkiä niin hiljainen ja musta

ja mörkö niinkuin vuori tuijottaa,

ja jäinen maa on täynnä kammotusta,

kun kuustakin pois värit putoaa.

 

Mörkö oli lapsista kamalampi kuin mikään muu.

 

Esikoinen sanoi kerran, että "tuo mörkö on varmaan lääkäri..." 

 

Auts.

 

 

 

 

Toisenlainen kirjallisuus sai minulle toissailtana sisäisen maanjäristyksen aikaiseksi. Sabine Kueglerin "Viidakkolapsi"-kirjassa oli 30 vuotta sitten Länsi-Papuasta löydetyn täysin eristyksissä olleen ja kivikautta elävän fayu-heimon syntylegenda. Se oli jokseenkin täsmälleen sama kuin 1. Mooseksen kirjan vedenpaisumuskertomus ja Gilgamesh-eepoksen vedenpaisumuskertomus. Lähes samoin sanoin siinä kuvattiin myös kielten sekamelskan synty.

Australian ja Uuden-Guinean asuttaneet nykyihmiset ovat tulleet sinne 40000-60000 vuotta sitten, ja lähteneet Afrikasta niinkuin kaikki muutkin alunperin. Lähi-idän kautta joka puolelle maailmaa. Vaikka fayujen esi-isät olisit tulleet paljon myöhemminkin ja olleet aikaisemmin enemmän tekemisissä muiden ihmisten kanssa kuin viime vuosisatojen aikana, näyttäisi tuo yhtenevyys merkitsevän sitä, että tämä syntytarina on paljon vanhempaa perua kuin on voitu kuvitella Raamatun ja Gilgameshin perusteella. Tai sitten sille on jokin selitys, jota en voi nyt keksiä.

FAYUJEN SYNTYLEGENDA

"Nuo ihmiset elivät rauhassa. Mutta taivaalta laskeutui yhtenä päivänä suuri tuli, ja äkkiä he puhuivat aivan eri kieliä. Aina vain yksi mies ja yksi nainen puhuivat samaa kieltä, muiden kanssa he eivät pystyneet enää puhumaan. Ihmiset hajaantuivat kaikkialle maailmaan. Niin tekivät myös Bisa ja Beisa. He puhuivat fayujen kieltä.

Bisa ja Beisa kulkivat päiväkausia löytääkseen kodin. He saapuivat yhtenä päivänä aarniometsään, ja silloin alkoi sataa.Sade ei loppunut ollenkaan, sitä kesti päiväkausia, viikkoja. Vesi nousi yhä korkeammalle. Bisa ja Beisa veistivät itselleen kanootin ja ottivat siihen paljon eläimiä, jotka myös hakivat turvaa vedeltä. He istuivat kanootissa selkä selkää vasten ja meloivat. Sade, lakkaa, ukkonen, lakkaa, meitä pelottaa! he huusivat yhä uudelleen.

Mutta sade ei lakannut. Vesi nousi kunnes kaikki puutkin olivat veden alla. Tulva tappoi kaiken; vain Bisa ja Beisa ja heidän kanoottiin ottamansa eläimet olivat enää elossa. Monen päivän kuluttua kun he olivat jo luopuneet toivosta, he näkivät lopulta maata. He nousivat veneestä eläimineen ja totesivat olevansa pienellä kukkulalla. "

Sitten kerrotaan kuinka heistä sikisi fayujen kansa. Mutta miten voi olla näin samanlainen legenda? Luulisi tämän olevan vähintään kulttuurihistoriallinen sensaatio, mutta en löytänyt mistään mitään mainintaa asiasta kun yritin etsiä.

Kuinka kauan se on voinut säilyä suullisena perimätietona?

Ja tuo taivaalta laskeutunut suuri tulikin on kuin suoraan Mooseksen kirjasta.

Tuntisinpa jonkun antropologi-historioitsijan!