On.

2184066.jpg

Joulun laittaminen on älyttömän kivaa ja yhtä kivaa on se, että hössötys on ohi.

Joulun mukavia juttuja olivat se, että pitkästä aikaa olimme Oulussa joulua, isän ja äidin kanssa oli rento meininki ja sain tavata Eickan joka päivä.

Sanotaan, että kolmantena päivänä vieraat alkavat haisemaan ja tässä tapauksessa näin lanttulaatikkojen ja muun ylettömän herkuttelun aikaan se piti kyllä kirjaimellisesti paikkansa ainakin minun kohdallani. Jos olisin voinut, olisin mennyt eri huoneeseen nukkumaan kuin missä itse olin, mutta se ei onnistunut.

Eilen iltasella ajettiin kotiin ja kuunneltiin joululahjalevyjä. Nuorin osti itselleen lahjarahoilla Piirpaukkeen ekan (!) ja sitä oli ihana kuulla: kauneimpia biisejä mitä tiedän on "Uusi laulu paimenille". Koko levy on muutenkin upea kokonaisuus edelleen.  Toinenkin hänen ostamansa levy on nimenomaan hieno kokonaisuus: Pink Floydin The Wall. "Comfortably Numb" ia on kuunneltu viime aikoina taajaan. Pukki olikin jo tuonut Dark Side of the Moonin. Minä olin ostanut pojilta itselleni lahjaksi (hyvä systeemi) Velvet Undergroundin kokoelman, joka automusiikkina ei saanut toisilta suurta suosiota kuten ei myöskään Zapan Just another band from L.A.

Oulussa on tuskallisen hyvä levykauppa Musiikki-Kullas josta löytyy kaikki mahdollinen ja mahdoton myös. Yritä nyt sieltä sitten valita. Valitsin Pekka Strengin Kesämaan, jolta malliksi "Puutarhassa". Led Zeppelin jäi tällä automatkalla paitsioon, koska se ilmiintyi pukinkonttiin keskimmäiselle konsertti-DVD:nä. Esikoisenkaan toivetta ei autossa kuultu, hän kun toivoi ja sai Esbjörn Svensson trion biisejä pianonuotteina.

Oli kiva ehtiä vähän kierrellä Oulun kauppoja ennen kotiin lähtöä. Selvisin alennusmyynneistä ansiokkaasti Marimekon sukilla ja yhdellä ihanalla tummansini-turkoosilla viskoosihuivilla. Joka ei ollut alennusmyynnissä, muttei tolkuttoman kalliskaan. Eikä kutita niinkuin tähän asti käyttämäni kaunis mutta villainen huivi.

2184051.jpg

Koneelle on jono. Siis hyvää vuodenloppua.