Joulun tuoksu leijailee talossa, piparit ja hyasintti päällimmäisenä.

Tänään olen ahkeroinut kaksinkertaisen annoksen rahkavoitaikinatorttuja, taatelikakun ja monta pellillistä pipareita. Koko päivä siinä on mennytkin, kun paistelin kaikki pellillinen kerrallaan. Vaikka on kiertoilmauuni, en vain nyt halunnut käyttää sitä.

En ole ollut koskaan joulutorttujen ystävä, mutta tuo rahkavoitaikina tekee koko leivonnaisesta ihan erin. Toinen rahkapurkki sattui olemaan rommirusinarahkaa, josta tuli taikinaan pikkiriikkisen makeuttakin. Seuraavalla kerralla omatekoinen luumuhillo!

Keksin myös hyvän keinon siihen, ettei kaikki katoa heti parempiin suihin: sanoin että kaikkea saa syödä vapaasti. Tortuista teki kyllä aika suuri osa heti kauppansa.

Jostain syystä en saa siirrettyä kuvia puhelimesta koneelle, PC suite teki tenän. Onneksi talo on nyt täynnä mikrotukihenkilöistä, kun esikoinenkin on jo kotiutunut joululomalle, hän saa huomenna tutkia, missä vika.

Ja minullakin alkoi loma, eilen!

Tiistaina kävin hammaslääkärillä, joka totesi kovan särkyni olleen purentaperäistä. Mitään muuta vikaa ei löytynyt kuin kovasta puremisesta tullut hiushalkeama. Madalsi uusinta paikkaa ja särky jäi sille tielleen. Viikon päivät sitä kesti. Tilasin samantien purentakiskon, jota en ole aikaisemmin halunnut. En uskalla edes ajatella, kuinka paljon se tulee maksamaan. Haave rillien uusimisesta siirtyy hamaan tulevaisuuteen, vaikka siellähän se on ollut tähänkin asti. Hama tulevaisuus vain siirtyy tuonnemmaksi.

Tämä on ollut hyvä päivä. Tuntui kodikkaalta leipoa ja kuunnella kun pojat porisevat olohuoneessa ja nauravat. Olin onnellinen.