Pitkä päivä.

Ennen kymmentä jo aloitettiin koulutuspäivä ja puoli seitsemältä lopetettiin. Viimeisen tunnin aikana en meinannut saada silmiä pysymään auki, alkoi jo nukuttaa koko päivän istuminen. Antoisa päivä kuitenkin, paljon hyvää asiaa ja harjoitusta. Huomenna heti aamusta jatketaan.

Viime päiviä on värittänyt hammassärky. En ymmärrä mistä se nyt yhtäkkiä tuli. Maanantaina peruin hammaslääkärin ajan, oli tullut kutsu tarkastukseen. Seuraavana päivänä alkoi särky. En edes muista milloin olisi viimeksi hampaita särkenyt, ei paljon koskaan vaikka onkin paikattu ahkerasti lapsena. Neljä 600 mg I-bu_xinia pitää ottaa että kipu pysyy kohtalaisesti kurissa, vaikka yleensä minun ei tarvitse kuin vilkaista lääkepurkkiin päin niin kivut häviävät. Aloitin jo vähän niinkuin varmuuden vuoksi antibiootinkin - heitin juuri kaksi rivitalon kokoista tabua kerralla huiviin.  En ole kipuherkkä ja osaan olla myös tämän säryn kanssa mutta ei se mukavaa ole. Tiistaiksi sain hammaslääkäriin ajan.

Luulin pääseväni petiin lukemaan jotain höpökirjaa ja rentoutumaan, mutta tulikin homma: pitää lähteä vielä mökiltä hakemaan kinokseen juuttunutta peräkärryä.
Siispä sulkeudun suosioonne ja lähden vetämään villapaitaa niskaan.
Moi.