Tein pitkästä aikaa lasitöitä.

Kiinnostuin keväällä islamilaisesta ornamentiikasta ja siitä, että islamilaisessa taiteessa ei käytetä kuvia. Älkää tehkö kuvia epäjumalaksi vaan keskittykää sanomaan.
Kotoisessa luterilaisessa kirkossa ristiinnaulitun kuva on yhdensorttinen epäjumala. Kun kävin toissasunnuntaina kuuntelemassa iltamessun, jossa keskimmäinen oli soittamassa, koinkin epämiellyttävänä sen, että koko ajan oli se raato silmien edessä diakuvana. Se vääristää koko sanomaa, minun mielessäni siis. Tämä on henkilökohtainen näkemykseni jonka ei ole tarkoitus loukata muita. Miksi se on rakkauden vertauskuvana? Että näin käy jos noudattaa totuutta ja sydämensä ääntä.

Mutta lasin tekemisestä piti puhumani. Kaiversin jo aikaisemmin aloittamaani ornamenttia kullanväriselle mustalle lasille pienellä porallani. Oli kertakaikkisen ihanaa tehdä mekaanista pikkutarkkaa työtä, ajatuslepoa. Suunnittelu ja sommittelu on luovaa, toteuttaminen käsityötä. Pidän molemmista.

Nyt nukkumaan.

***

Edit.25.9.08

Lisäys eiliseen pohdintaan. Omakin tie valoon ja rakkauteen käy tietysti sitä kautta että ensin kohtaa omat kärsimyksensä ja raatonsa myös.
Ei ole kuitenkaan tarkoitus juuttua kärsimykseen vaan mennä sen läpi.