Tänään on ollut palautumispäivä. Aamiaisen jälkeen menin takaisin nukkumaan, mikä on aina yhtä ylellistä ja ihanaa, hakkaa kaikki maailman timantit mennen tullen ja palatessa.
Toisen aamiaisen jälkeen seurasi völläilyä, odottelin vain, että pojat tulevat koulusta. Keskimmäinen kaverinsa kanssa lähti kyytiin kaupunkiin, kun menin tekemään vähän rästiin jääneitä paperitöitä pariksi tunniksi. 
Samalla reissulla löysin Sokkarilta uuden Lancomen huultenrajauskynän, joka on liian tumma niinkuin tähänastisetkin. En vain osaa vaalentaa skaalaani! Väri on osapuilleen sama kuin noiden sivulaatikoiden pohjaväri.
Ja mitä olen tehnyt koko pitkän illan aikana? En mitään. Pyykinpesua ei lasketa. No hyvä on, lasketaan sitten eli pari koneellista pyykkiä on sentään hoidettu narulle muttei muuta. Luin yhden lehden. Katsoin elokuvaa. Olin vain.

Kavereilta tuli tekstiviesti Italiasta. Siellä on lämmintä (varmaan ihan liian kuumaa) ja Chianti maistui. Käy KATEEKSI.
Käy KATEEKSI.