torstai, 29. toukokuu 2008
Tulppaaneja.
Lämmin päivä sai taas yhden ihmeen aikaan: tulppaanit aukesivat.
Tein syksyllä tulppaanipenkin hassuun paikkaan entiseen hiekkalaatikkoon. Huomaan nyt, että se on varjossa oikeastaan koko päivän. Kukkia ihaillessani näen aina myös niiden takana olevan rojukasan; kaatopaikalle on vielä vietävää.
Mutta kukat ovat ihania. Vuosi vuodelta tykkään kukista yhä enemmän ja ihmettelen, miksi nuorena halveerasin kukkamaalareita. Nykyään olisin erittäin iloinen, jos osaisin maalata hyvin kukkia.
Nuorena en erityisesti myöskään pitänyt tulppaaneista, mutta niihinkin olen tykästynyt vuosien myötä.
Näiden vaaleiden piti pakkauksen mukaan olla oransseja, mutta ne ovatkin erittäin hennon okranvärisiä.
Kohta niiden viereen avautuu ihan tummanvioletteja.
Etupihalla hupsuttelee piiri tulppaanien esiäitejä, parvitulppaaneja.
Ne on minusta aika veikeän näköisiä, kun on tottunut siihen, että kaikista kasveista jalostetaan aina vain muhkeampikukkaisia lajikkeita.
Tänään on ollut löhmö päivä, en ole tehnyt juuri mitään. Oikeastaan en tiedä yhtään mihin koko päivä hulahti. Ja äkkiä on ilta, Salvatore Quasimodon sanoin.
Se onkin yksi hienoimpia runoja, minkä tiedän. Hiottu timantti.
Jokainen yksinään maan sydämellä
auringonsäteen lävistämänä:
Ja äkkiä on ilta.
Varmaan ne ylihuomiset hautajaiset saavat mielessä liikkumaan tällaiset runot, vaikken ole sinne menossakaan. Eilen kävin valitsemassa kukat kukkalaitteeseen meidän perheeltä, sinisiä iiriksiä ja keltaisia neilikoita.
Olisinpa vähän vähemmän myötätuntoinen, elämä olisi helpompaa.
Kommentit