Hassua kun lämpötilan mukaan kevät eteni ensin pikakelauksella ja nyt on kuin hidastetussa filmissä. Onneksi tänään oli jo vähän lämpimämpää.
En ole ehtinyt tekemään pihassa mitään moneen päivään. Aina silloin tällöin kuitenkin kiertelen pihasta ihailemassa nousevia kukkia ja kasveja. Tämä on aina yhtä ihmeellistä, tämä kun elämä voittaa ja tulee taas kesä talven jälkeen.

Tulppaanit ovat nupulla. Istutin syksyllä pitkästä aikaa suuren määrän uusia sipuleita entiseen hiekkalaatikkoon ja ihmettelin keväällä, että miksi olin jättänyt yhteen väliin ison tyhjän alueen. Siirsin siihen sitten toisesta penkistä kituvan verikurjenpolven. Nyt siihen oli noussut jotain hupsun näköisiä sirkkalehtiä ja muistin: minähän laitoin siihen kirjopikarililjaa! Ai miten niin huono muisti.

http://www.botanik.uni-karlsruhe.de/garten/fotos-knoch/Fritillaria%20meleagris%20Gewoehnliche%20Schachblume%201.jpg

Kuva ei ole omani.

On ihan hirveän mukava seurata tuota kukkien kasvua vaikken mikään ahkera puutarhuri olekaan. Kummasti nuo näyttävät pärjäävän vähemmälläkin touhuamisella.

Poikkeuksellista touhuamista on tulossa, koska olen silmäillyt autotallia sillä tarkoituksella, että nyt lähtee kaatopaikalle kuorma jos toinenkin. Saatiin kaksi vuotta lainassa ollut peräkärry kotiin, nyt pystyy taas kuljettamaan. Keskimmäinen kysyi autotallia bändinsä treenikämpäksi ja minä pidin ajatusta ensin täysin mahdottomana, koska tila on täynnä roinaa, autoa sinne ei ole mahtunut koskaan. Kun katsoin tarkemmin, huomasin että suurin osa roinasta joutaa kaatopaikalle ja osa kierrätykseen: esimerkiksi seitsemän pieneksi jäänyttä poikien polkupyörää.

Olen vain ollut niin saamaton, että en ole saanut aikaiseksi toimittaa tarpeettomaksi käynyttä tavaraa eteenpäin. Aina joskus tarmonpuuskassa olen sentään tyhjentänyt poikien kaapeista pieneksi jääneet vaatteet ja laittanut ne asianmukaiseen kierrätykseen: tuttavaperheeseen ne jotka ovat kelvanneet ja loput UFF:n konttiin tai Pelastusarmeijan kirpparille.

Keskimmäisen bändikaverit tulevat lauantaina avuksi autotallin raivaushommiin. Olen tosi iloinen jos ne alkavat treenaamaan meillä, vaikka autotalli onkin meidän makuuhuoneen seinän takana. Tykkään siitä, että poikien kaverit ovat meillä, saisivat olla paljon enemmänkin.
Ehkä en laitakaan varastoon kertyneitä patjoja kaatopaikalle vaan naulaan ne autotallin seinään.