Kolmas harmaa päivä jo perätysten. Eilen oli kiehtovan näköistä, kun pilviretaleet vaelsivat puunrunkojen lomassa metsässä. Vähän aavemaista.

Uskottava on, että liikunta virkistää. Kävin sunnuntaina vesijuoksemassa ja olo on ollut toisenlainen sen jälkeen. Tällä kertaa käsivarretkaan eivät enää kipeytyneet, ymmärsin kauhoa vähän hillitymmin. Vesijumpassa ja vesijuoksussa yksi mukava puoli on se, että jokainen voi taaplata tyylillään, kukaan ei edes näe miten hienosti tai huonosti liikkeet tekee. Joskaan se nyt ei ole erityisen merkittävää näkeekö vai ei.
Vesijumpasta tykkään vielä enemmän, taidankin ottaa selvää, olisiko täällä kotipaikkakunnan hallissa sopivaa ryhmää. Vetäjän perässä tulee jumpattua niin paljon tehokkaammin. Vedessä kroppa on ihanan kevyt ja tuntuu niin taipuisalta ja joustavalta, että tulee ballerinamainen olo tällaiselle vähän jäykkänivelisemmällekin tyypille. Plié!

Uimahallissa näin ihan neanderthalilaisen näköisen miehen. Onkohan se nyt ihan varmaa, ettei heistä ole jäänyt mitään perimää koko ihmiskuntaan? En vielä ihan usko.

Toinen, mikä teki hyvää oli neljän päivän vapaa ilman mitään sovittuja menoja. Totesin jälleen kerran, että saan oikein hyvin päivät kulumaan tekemättä yhtään mitään - ja nautin siitä. Poikkeuksellisesti olen lukenutkin vain lehtiä vaikka on monta kirjaakin kesken (luen usein montaa kirjaa yhtä aikaa). Ainoa kirja mitä luin oli Harville Hendrixin "Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu". Se on parisuhdeoppaista ehdottomasti paras ja luen sen aina silloin tällöin uudelleen. Suosittelen kaikille, niillekin, joilla ei ole paria. Jo pelkästään kirjan lukeminen eheyttää. Jyväskylässä tuota helmeä on myyty monta vuotta kilokirjassa hintaan 7,50 €.

Keskeneräisenä on Pasi I. Jääskeläisen "Taivaalta pudonnut eläintarha", jonka esipuhe oli loistava. Opus jäi kesken kun innostuin lukemaan Raamattua noin niinkuin kulttuuriantropologisesta näkökulmasta eli nimenomaan niitä vanhimpia kirjoituksia. Suuri yllätys oli, kun ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kerrottiin maailmassa asuneen ennen jättiläisiä, jotka olivat jumalan poikien ja ihmisten tyttärien jälkeläisiä. Mitähän siitä ajattelisi?
Kolmeenkymmeneen vuoteen en halunnut koskeakaan koko Raamattuun, olin niin järkyttynyt kirkon verisestä, korruptoituneesta ja ahdasmielisestä historiasta. Vieläkin kirkonmenot ja useimmat uskonnolliset ohjelmat aiheuttavat inhonväristyksiä, mutta pystyn taas sentään tutkimaan asian toista puolta: sekä kristinuskon että muiden uskontojen alkuperää. Sekä syntyhistoriaa että aatteellista alkuperää. Se on kiinnostavaa ja innostavaakin. Ja pystyn suhtautumaan kannustavasti rippikouluikäisteni uskonnollisiin pohdintoihin ja seurakuntaharrastukseen: olin itsekin seurakunta-aktivisti ja uskonnollinen pohdiskelija sen ikäisenä. Olen oikeastaan odottanutkin, alkavatko nämä kysymykset joskus kiinnostaa uudelleen.

Töihin valmistautumaan pitää tästä lähteä. Pestä tukka. Pukeutua. Maalata naama tuon vaalean pläntin kohdalle, joka on otsatukan alapuolella. Hypätä autoon (johon esikoinen kävi viime viikolla ottamassa "lävistyksen". Onneksi vain takahelmaan, joka on jotain ei-metallia, siis paikattavissa ja ei-ruostuvaa) ja jättää pohdiskelut vähemmälle. Ajatteleminen on lempiharrastukseni!