No voi keheveli! Kylloon tulu ahaneeksi tämä vuojatus ko se ahamii mun kirijotuksia ihan päntiönnää tätä nykyä. Nytki molin kiriottanu jo monta sannaa hienua Oulum murretta ko tämä rakkine hyppäs ilima varotusta eelliselle sivulle ja mun erittäin tähelliset ja tärkiät mietteet meni sen siliän tien ja hävis ku pieru Saharaan. Vaammääpä kerron ne uuvestaan! Näi se meni: mollaa Oulusa ja mies kävi aamulla hiihtämäsä eikä puonnu jokkee vaikka ennevvanahaa latu ruukas mennä jokia pitki ku joki oli jääsä vaanku tääläki ilimastommuutos on pannu joenki iha sekasi nii soovvaa sulana vaikkoo helemikuu.

Tännäämme käytii äitijja poikien kans Pohojois-Pohojammaan museosa ja se oli kyllä tosi mielenkiintosta. Siitoo monta vuotta ku moon viimeksi käyny sielä ja  sieloli tietenki tehty monta muutosta sen jäläkee.  Oikiastaa mustoli kaikkein mielenkiintosinta ne hopiaesineet, joitoli löyvetty Kuusamon Tavajärveltä yheltä kalloilta sammalee alta. Tosi hienoja ja isoja koruja, mää ihimettelin miten Kuusamosa o ees ollu kellää semmosia, ku moo aina luullu, että soo aika köyhää seutua. Vaa ehkä se o väärä käsitys, joka johtuu vaa siitä, että ne mun omat esi-isät, jotkoli Kuusamosta, sattu ollee nii köyhiä. Niin köyhiä, että Mumman isän isän ensimmäinen perhe Kuusamosa kuoli näläkään katovuosina ja toisen perheen nuorin poika jouvuttii myymää huutolaiseksi. Ja siitä tuli mun äitin isoisä siitä huutolaispojasta. Nuorena se ryyppäs ja ajo työkseen pororaitua Oulusta Kuusamoo vaan vanahemmite se rupes nii jumaliseksi lestatialaissaarnaajaksi, että ku se kuoli Oulun Kunnalliskojilla nii hoitajat kuuli enkelten laulua. Lehesä luki sillon nii. Vaa eihä se nyt oikiastaan tähän kuulunu. Ne vanahat esineet sielä museosa on vaa niin kiinnostavia ku ne herättää ainaski mulle henkiin koko historian, omanki.
Ku äiti o Oulusta kotosi ja sen isän suku on melekee aina täälä asunu nii se tietää iha hirviästi kaikista näistä vanahoje aikoje asioista. Sitäkää mee ollut tienny, että mun nuoruuve idolini Yriö Kalline oli mun isän enon tuttuja. Noli hyvät kaverit, mutta kansalaissovasa noli eri puolilla. Ja niin kävi, että ku Kalline määrättii ammuttavaksi, se isän eno oli määrätty yhtenä sitä ampumaa. Sois ollu sille iha hirviä paikka vaa onneksi se Kalline armahettii. Mulle oli nuorena tosi tärkeitä ne Kallisen kiriat, sen ajatusmaalima on jotenki samallainen ku mulla.
Yks ihana paikka sielä museosa oli Oulun pienoismalli vuojelta 1938. Mun lapsuuvenkoti oli siinä vielä vanahemma-aikasesa asusa ku mun aikana. Nyt sen paikalla on korkia kerrostalo.  Ja voi että sitä ympäristyä!  Ihan ko ois päässy käymää omasa lapsuuvesa nui vaa, hyppäämällä. Moo vasta viiskytäluvulla syntyny, -57, vaa monet asiat Tuirasa oli siinä pienoismallisa niiku sillo. Vaa aika hauskalta näytti ku Merikoskenkavun eli silloisen Huvilatien ympäristö oli lähinnä mettää. Semmosta aikaa määkää en sentää muista.

Museosta mentiin tietenkiStockmannille syömää, Vinttiin. Ja yhen mekon mää löysin sieltä itelleni vaa en onneksi muuta. Pölijäähä soo olla kaupungilla ja katella mitä kaikkia ihanaa sielois ku ei oo kerta rahhaa.

Vaan kyllä Oulu on kaunis kaupunki, ei voi muuta sanua.