Kirkas aurinko kutsui vasaroimaan anoppilan keskeneräiselle mökkisaunalle. Sain tehtyä kesken jääneen pikkuhomman loppuun -naputtelin taltalla ja vasaralla ikkunanpielistä pienet puukappaleet pois kulmista.
On aina mukava huomata, että olemme miehen kanssa hyvä työpari: kun on jokin homma tehtävänä, yhteistyö sujuu joustavasti ja kitkatta. Näissä rakennushommissa se tarkoittaa sitä, että mies sanoo mitä tehdään ja minä teen mitä käsketään. Syksyllä oli kiva huomata, että sama pätee isompien poikien suhteen: kaikki ahkeroivat samaan tavoitteeseen, ei mitään turhanaikaista nahistelua tai vastahankaa.
***
Kotona odotti hyvä ruoka. Ennen lähtöä ruskistin pikaisesti hirvenpaistin (kiitokset suvun metsästäjälle, siskon miehelle!) isoina paloina, päälle vähän lihalientä ja taas portviiniä. Muutama katajanmarja ja mustapippuri Mumman vanhassa rautamorttelissa rusikoituna ja uuniin. Kuopus heitti vielä pyynnöstä sipulin ja porkkanan pilkottuna sinne perään. Rautapata rules! Kolmen tunnin päästä pussillinen kantarellejakin oli sopivasti sulanut, siitä kastike, ja ai että oli hyvää! Potutkin olivat nuorempien poikien yhteistyöllä keitettynä, liikutti vähän nähdä, että kotitalouskirjasta oli kuitenkin pitänyt lukea ohje.

Selvästi vointi on virkeämpi, kun olen joka päivä (melkein) käynyt kävelyllä tai muuten ulkona. Auringonpaiste tekee ihmeitä.