Täällä minu on!
Näin huikkasi pieni serkku vaunuistaan, kun kadulla pojat huutelivat toisilleen, että pöljä!

Viime päivinä ei ole huvittanut kirjoitella. Olen huomannut kyllä, että vapaa-aikaa on yllättävän paljon, kun ei ole kirjaa kesken eikä Blogistaniassa mene aikaa. Ehtii vaikka mitä, esimerkiksi istua ja kaivaa nokkaa, mikä on lempiharrastukseni. Makaamisen ja piereskelyn lisäksi.

Onneksi minulla on joitakin naisellisiakin tapoja, vaikka ei tule heti mieleen yhtään esimerkkiä.

***
Muutama päivä sitten tuli kokeilluksi ABS-jarrujen teho, kun hirvi loikkasi tielle ihan kohdalla. Siinä ei olisi ehtinyt väistää yhtään mihinkään, mutta tällä kertaa hirvi pelasti itsensä ja meidät, kun kerkesi penkereen pikku ylämäessä sen verran reagoida autoon, että käänsi suuntansa tien myötäiseksi ja laukkasi sitten vieressä pientareella kunnes palasi metsään. Muuten se olisi tullut tasan oikeaan etukulmaan.

Mielenkiintoista tuollaisessa äkkitilanteessa on aina se, miten kirkkaasti ajatus toimii, kun on oikeasti tarvis. Olen huomannut sen saman aikaisemminkin hätätilanteissa, ihan kuin koko aivoissa olisi valo yhtäaikaa. Aivot arvioivat tilanteen, mahdollisuudet ja opitun sekunnin murto-osassa, ja ennenkuin on ehtinyt ajatella yhtään mitään, on jo toiminut. En tässä kehu itseäni vaan ihmettelen aivojen toimintaa. Ehtiikö adrenaliiniryöppy vaikuttaa aivoissa niin nopeasti - en usko. Se on jokin muu mekanismi, joka on yhtä vanhaa perua, koska se on eloonjäämisen ja lajin säilymisen kannalta ollut yhtä merkittävä.

***
Sain juuri tässä välissä merkittävän mööbleerauksen aikaiseksi. Koneen ääressä istuessa minua on keljuttanut aina ihan hirveästi se, että televisio on samassa huoneessa ja koko ajan joku on kulkemassa vierestä ja sanoo tai kysyy jotain tai jää lukemaan tekstiä, mikä on törkeää yksityisyyden loukkaamista, vaikka blogi onkin perheen luettavissa. Niinpä järjestin äsken olohuoneeseen tilan telkkarille, joka saa jäädä sinne, siellä on paremmat sohvatkin.

Haluaisin oman huoneen.