Huoaah.
Aloitetaan helpoimmasta päästä. Hopola haastoi tarinoimaan bloginimen synnystä ja otin haasteen vastaan.
Kaikki alkoi siitä, kun seurasin aktiivisesti kahden läheisen ihmisen blogia ja se alkoi tuntua epätasapuoliselta, etten itse kirjoita muuta kuin satunnaisia kommentteja. Siispä bloginlaittoon: Omenakori teki puitteet ja yhtäkkiä piti keksiä itselleen nimi. Olen aina pitänyt nimistä, jotka tarkoittavat jotakin ja yksi kauneimmista on Meri. Meri on avara, sitä pitkin pääsee joka puolelle maailmaa, se on kaunis, syvä, pelottava ja vaarallinen, elämän lähde, loputon aarreaitta. Minulle on välttämätöntä asua veden lähellä, koska se antaa merenkaltaisen tuntuman siitä, että vettä pitkin pääsen lähtemään - jonnekin: uusiin paikkoihin tai pakoon. Veden läheisyys edustaa vapautta tai vapauden illuusiota. Olen kotoisin meren rannalta.
Meren avaruus muistuttaa ajatuksen avaruutta. Ajatuksissani kykenen liikkumaan kaikkialle, minkä vain voin kuvitella edes jollakin tavalla. Minun on joskus ollut vaikea hahmottaa omia rajojani, koska eniten samastan itseni ajatusmaailmaani, ja se on kaikki, minkä tiedän, luulen, olen nähnyt tai kokenut tai voin kuvitella. Oikeastaan olen siis yhtä koko maailman kanssa.
Kun itselle oli nimi keksittynä, piti keksiä nimi blogille. Se tuli itsestään, ajatukset ja muistiinpanot ovat sitä olemassaolon pinnan liikettä, puhe tai kirjoitus sitä aaltoliikettä, viestiä, joka tavoittaa jonkun tai sitten ei. Onpahan kuitenkin sysättu aalto liikkeelle, ilmoitus siitä, että minä täällä!

Blogin kirjoittamiseen minulla on ristiriitainen suhtautuminen. Toisaalta kirjoitan sattumanvaraisesti kuulumisiani, mutta huomaan alkaneeni sensuroida kirjoituksiani yhä enemmän -lähinnä siltä varalta, että syystä tai toisesta olisin tullut tunnistetuksi enemmän kuin itse tiedän. Se on sikäli hassua ja tarpeetonta, että ensinnäkään minulla ei ole kovin montaa lukijaa, ja toisekseen en kovin kaunistele asioita itsestäni tosielämässä, ennemminkin päinvastoin. Annan mielelläni aika raadollisen kuvan itsestäni. Koska en myöskään ole kovin utelias, uskon, että ylipäätään ihmiset ovat pääasiassa kiinnostuneita itsestään eivätkä kauheasti piittaa toistensa asioista.

Haastan sinut vastaamaan tähän samaan kysymykseen bloginimesi synnystä.
***

Eilen olin vanhempieni ja mieheni kanssa entisen luokkakaverin syntymäpäivillä. Tunnelma oli rento, iloinen ja lämmin, ympäristö mukava ja ihmiset hyvällä tuulella. Läheisin sydänystäväni oli paikalla oman perheensä kanssa. Silti olin jälkeenpäin ihan poikki, kertakaikkisen uuvuksissa ihan vain siitä, että ihmisiä oli niin paljon. Olin aika hiljainen, kun aikaisemmin olen ollut suorastaan ylisosiaalinen ja puhelias.
Onneksi tänään esikoinen palasi ryyppyreissultaan juuri ajoissa ehtiäkseen isänsä mukana saunanrakennushommiin, joten minä sain jäädä kotiin palautumaan.