Tuli flunssa. Nokka vuotaa, lihaksia särkee, nukuttaa koko ajan.
Aamulla lasten lähdettyä kouluun menin takaisin nukkumaan ja heräsin aamupäivällä kun isä ja äiti olivat lähdössä kotiinsa kohti pohjoista. Minusta ei nyt ollut kovin kummoiseksi emännäksi tällä kertaa. No, varsinaisesti he tulivatkin koulukaverini juhliin. Siellä minä onneton vilustuinkin, kun seisoimme tunnin verran aluksi ulkona tervetuliaismaljojen ajan.

Eilen illalla muistelimme yhdessä lapsuudenkotiani. Ympäristö ja talo on valokuvamuistissa ihan tarkasti, ihmisistä muistot ovat hatarampia. Ehkä se johtuu siitä, että talo pysyi paikoillaan ja oli aina samanlainen, ihmiset eivät. Hajutkin monet muistan hyvin: saunan betonilattian, liiterin, maalihuoneen.

Nukuttaa niin, että silmät eivät pysy auki. Pakko mennä pötköttään.