Tänään oli heti vapaapäivä eli ei tässä hirveästi työt paina päälle. Mies pisti aamulla pojat kouluun ja lähti rengiksi toiseen kaupunkiin - tosin vain yhdeksi päiväksi auttelemaan leskirouvaa puutöissä. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että aamulla MINUN täytyy herätä seitsemältä herättelemään lapsia koulutielle. Törkeää.

Olen tainnut tottua vähän liian hyvälle. Työtkin olen järjestänyt alkamaan vasta puolelta päivin, joskaan sitä mahdollisuutta ei taida jatkua enää kovin pitkään. Täytynee alkaa totuttautumaan ajatukseen, että ennenpitkää taas on ansaittava leipänsä otsa hiessä puurtaen.

Tänään oli kyllä otsa hiessä ilman puurtamistakin, ihanan lämmintä ja kosteaa. Minun puolestani tällaista saisi olla ympäri vuoden. Pihassa kukoistavat syysleimut, pari vielä hengissä olevaa tulenpunaista tertturuusua ja syyshortensia. Ukonhattu antaa tummaa syvyyttä väriloistoon. Edelleen piha on jokseenkin hoitamaton, mutta pärjää erinomaisesti. Olen päättänyt, että luonnonmukainen, hieman rähjäinen puutarha on nyt muotia.

Ajoin vartavasten kaupunkiin hakemaan yhden tekemäni lasivadin sulatuksesta, eikä sinne asfalttiviidakkoon tehnyt mieli jäädä hetkeksikään pitempään kuin oli pakko ( lue: olen tuhlannut kaikki rahani enkä voinut ottaa tilinylityksen riskiä). Takaisin kotipihaan äkkiä. Lasityöhöni en ollut ihan tyytyväinen, mutta eihän jokainen työ voi olla paras.

Iltapäivällä odottelin kuopusta koulusta kolme tuntia, se oli mennyt kaverin luo ja unohtanut aamulla kännykän kotiin. Mielessäni olin jo ehtinyt käydä kaikki pahimmat vaihtoehdot läpi, kun se vihdoin ilmestyi, enkä viitsinyt edes moittia, kun olin niin helpottunut. Mukavahan se on, että tämäkin aikaisemmin niin yksinäinen lapsi on saanut kavereita. Kummasti se vaan tuo mieli alkaa heti kehittelemään kauhukuvia, jos joku on vähänkin myöhässä. Miten sitä tästäkin ongelmasta selvittiin ennen kännyköitten aikaa?

Nyt täytyy soutaa Höyhensaarille, jotta saan teinit aamulla kiskottua sieltä pois. Öitä.