Jäniksenselän lomailija haastoi minut meemiin, johon en aikaisemmin ehtinyt vastata. Tässä valikoidut seitsemän asiaa minusta.

1. Lapsena tykkäsin keskustella äitini kanssa, mutta aina ei ollut asiaa. Keksin keskustelun, jonka piti mennä aina samalla tavalla ja se alkoi: "Onko puskuripässiä olemassa?" "On niitä, kun pikkulinnut itkee."

2. Pelkäsin pimeää silmittömästi aikuiseksi asti. Kun muutin yksin asumaan vanhaan mökkiin, lakkasin pelkäämästä.

3. Rakastan järvimaisemaa, merta ja hiekkarantoja. Inhoan mutapohjaa ja äkillisesti ilmestyviä karikoita soudellessa.

4. Rakastan kesää ja vihaan talvea, koska silloin on pimeää, palelee koko ajan, ja se kestää ikuisuuden. Sitäpaitsi villa kutittaa minua sietämättömästi, ja lapsuudessani se oli ainoa lämmin materiaali. Talvet olivat yhtä kärsimystä.

5. Rakastan väriyhdistelmiä kuten mustikansininen ja punavioletti, tummansininen ja puolukanpunainen, välimerenturkoosi ja oranssi.

6. Pidän totisesta progesta ja bluesrockista, joka tihkuu sanomaa ja tunnetta ja on soitettu ja laulettu juuri minulle. Esimerkkeinä Roy Harperin McGoohan´s blues, Led Zeppelinin Since I´ve been loving you ja CCR:n I put a spell on you. Parempi kuin alkuperäinen.

7. En loukkaannu juuri mistään, mutta olen loputtoman pitkävihainen.

***
Haastan tähän meemiin kaikki, jotka pitävät enemmän illoista kuin aamuista.

***

Tunnen huonoa omaatuntoa, kun olen kirjoittanut niin vähän viime aikoina ja kommentoinut vielä vähemmän. Ei ole ollut sopivaa tilaisuutta. Mutta olen nauttinut siitä, kun on ollut talo täynnä porukkaa, ja monenlaista touhua meneillään. Kuopus on ollut muutoksesta levoton ja rassannut hermoja enemmän kuin aikoihin, mutta on onneksi rauhoittumaan päin. Ja minäkin olen rauhoittumaan päin. Eläköön estrogeeni.

Mies laittoi takapihalle pingispöydän, joka on ollut maatumassa vuoden päivät talon päädyssä. Huomasin, että siinähän saa suorastaan liikuntaa, kun pelasin muutaman minuutin keskimmäisen kanssa. Hui. Mutta uimarannalla olin tänään pelkuri: kahlasin vyötäröön asti ja sitten kahlasin takaisin rannalle. En uskaltanut uida. Kumma juttu. Lapsena sitä mentiin toukokuussa uimaan ja tultiin syyskuussa pois eikä koskaan palellut, vaikka oli huulet sinisinä ja hampaat kalisi. Vesi on muutenkin ihana elementti, se rauhoittaa, virkistää, puhdistaa niin sielun kuin ruumiin. Kesällä pitäisi saada olla koko ajan veden äärellä.