Ihmisiä, tapahtumia, tunnelmia. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet niin vaihtelevat, että tällä hetkellä kaksi tuntia kahdestaan kotona miehen kanssa tuntuu taivaalliselta rauhalta. Lapset lähtivät Finncon-Animeconiin, joka jatkuu vielä tänään. Itse lähdemme tunnin kuluttua kuuntelemaan Paco Penaa ja vaikuttumaan flamencosta.

Eilen illalla olin väsynyt kuin maratonin jälkeen. Vietin koko iltapäivän yliopistolla Finncon-Animeconissa lähinna katsomassa kuopuksen perään, joka olisi pärjännyt ihan hyvin ilman kaitsijaa. Kävin kuuntelemassa paria haastattelua ja keskustelua ja suurimman osan ajasta istuin kuppilassa ihailemassa Animeconin cosplay-porukkaa. Aivan mielettömän upeaa minusta! Vaikka en tietenkään jaksa innostua mangasta niinkuin ei kai kukaan mukaan viisikymppinen muumio, niin voin ihailla nuorten innostusta ja vaivannäköä. Keskimmäinen poika ompeli viime syksynä itselleen cosplay-puvun, jonka kaavoitin kankaalle hänen piirustuksensa mukaan, mutta ei kai kehdannut laittaa sitä päälle. Sanoi vain sen käyneen liinan lyhyeksi, kun on kasvanut ainakin 10 cm viime syksystä. Ujous taitaa olla suurempi syy.

Kun tulin kotiin, oli talossa jo odottamassa tuttavaperhe pienine lapsineen. Lapset ovat suloisia kuin Rubensin enkelit ja niin rauhallisia kuin nyt 2-ja 4-vuotiaat pojat voivat olla, mutta olin ihan poikki kun he lähtivät. Oli harvinaisen ihanaa mennä nukkumaan, vaikka se muutenkin on aina päivän ehdottomasti paras hetki.

Nyt täytyy alkaa laittautumaan konserttiin. Salut!