Blogistaniassa kiertely ja omakin kirjoittelu on jäänyt vähemmäksi nyt kun koululaisilla on loma. Ne maleksii kotona kaiket päivät ja kuopus istuu enimmäkseen juuri tämän koneen ääressä. Ja kun hänet on saatu puskutraktorilla johonkin koordinaatiston toiseen pisteeseen, tekee mies levynkantta. Olin otettu, kun hän vaihtoi kansi-ideaa ja otti uuden pohjaksi yhden lasitöistäni.
Laitanpa tähän taas ilman asiayhteyttä toisenkin kuvan siitä Teneriffan talon seinästä. Nämä on "aitoja", siis käsittelemättömiä kuvia.
Mutta tosi on, ettei tuo sävy istuisi suomalaiseen maisemaan yhtä hyvin. Nuorena haaveilin puutalosta, jonka maalaisin violetiksi ja nurkkalaudat kiiltävän mustiksi. Nyt taitaisin päätyä samaan väriin, jonka mies piirsi toivetaloonsa muutama vuosi sitten: keltaiset seinät, musta katto. Aivan erityinen unelma olisi mansardikatto, joita ihailin Tuiran luistinpaanan viereisissä taloissa lapsena. Muoto on kaunis ja funktionaalinen, säilyttää lämmön ja antaa tilaa parhaiten. Ja hurmaavaa olisi pieni pyöreä tai salmiakinmuotoinen ikkuna vinttikerroksen päädyssä! Etelänpuoleisella seinustalla kuisti, jossa voisi jo aikaisin keväällä juoda aamukahvit ja kesällä olisi ihanan kuumaa ja hikistä. Ja sitten voisi kävellä omaan rantaan kokeilemaan, joko uskaltaisi uida.
Saahan sitä haaveilla. Joskus se vielä toteutuu, jossakin muodossa, jos vain elinpäiviä piisaa.
Eilen käytiin riparillelähtijän kanssa kaupungilla tukanleikkuussa ja kaupoissa täydentämässä varusteita. Samalla hän sai valita rippiristin itselleen ja tyylikkään valitsikin. Se on samalla hänen kastelahjansa, koska hänet kastetaan vasta rippipäivän aamuna.
Kun esikoinen syntyi, kuuluin vielä kirkkoon ja ristiäisiä alettiin puuhaamaan tavalliseen tapaan. Pappi ja vieraat oli kutsuttu, anoppi oli siivonnut huushollinsa ja leiponut pakastimen täyteen, kun minä tulin omantunnon tuskiin ja totesin, etten voi päättää kenenkään puolesta hänen uskontoaan. Varsinkaan, kun olin itse ihan vieraantunut kirkosta enkä uskonut ainakaan kristinuskon jumalaan. Mies hyväksyi kantani, ja niinpä soitin papille ja vieraille, että ristiäiset on peruttu ja erosin kirkosta. Anoppi oli kaikkein järkyttynein, hänelle ristiäiset olisivat merkinneet lapsen toivottamista tervetulleeksi yhteisöön ja hänestä tuntui tosi kolkolta lapsiparan jättäminen ilman tätä rituaalia. No, kai hän on jo toipunut.
Olen edelleen samaa mieltä, että jokainen valitsee itse, en ymmärrä lapsikastetta. Koulussa pojat ovat osallistuneet normaaliin uskonnonopetukseen. Molempiin ei saanut mennä, siis sekä uskontoon että elämäntaitoon. Itse asiassa en kyllä ymmärrä sitäkään miksi koulussa opetetaan uskontoa, monenlaisten elämäntaitojen kuten vuorovaikutustaitojen, ongelmanratkaisutaitojen, vanhemmuuden (viimeistään yläasteella), erilaisuuden sietämisen, yhteisöllisten taitojen kuten toisten huomioonottamisen ja vastuullisuuden opettaminen olisi aiheellisempaa, listaa voisi jatkaa loputtomiin. On paljon muutakin, mitä en ymmärrä, esimerkiksi avaruuden kaareutuminen massan läheisyydessä.
Kommentit