Perjantaina pääsin kokeilemaan metsurin töitä, ainakin melkein. Kavereitten tontin rajalla oli kaatunut jättiläiskuusi, jota ei viitsinyt jättää maahan lahoamaan ja pistettiin sitä sitten talkoilla pienemmäksi. Yksi sahasi kuusen moottorisahalla vajaan puolen metrin pätkiksi, toiset kierittelivät pätkät puroa pitkin parempaan pienimispaikkaan, jossa klapikoneella tehtiin pienempää jälkeä niin paljon kuin ehdittiin. Vuosirenkaita oli 120 eli paljon oli kertynyt kuuselle ikää. Tyvestä läpimitta oli jo lähes metrin luokkaa.

Se oli mukavaa hommaa. Kun oli tarpeeksi hikoiltu, mentiin saunaan ja puroon uimaan (tai "uimaan", puroon syvyys n. 30 cm) ja sitten taas syötiin hyvin. Ja uni maistui.

Eilen ajelin Lahteen ystäväni luo suunnittelemaan yhtä kurssia, jonka aiomme pitää huhtikuussa 2009. Kauaskantoiset suunnitelmat. Vuosia jaksamiseni oli niin kortilla ja vaihtelevaa, etten uskaltanut suunnitella oikein mitään, kun en voinut olla varma jaksamisestani. Nyt jo vähän uskallan.

Nyt on iltapalan aika ja kohta jo nukkumaanmenon. Vaikkei aamulla ole mihinkään lähtöä, niin nukuttaa nyt jo makeasti. Siis tapaamisiin taas, hyvät blogiystävät!