Olin tänään akupunktiossa ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin varannut sen itse ja vapaaehtoisesti, halusin kokeilla voiko akupunktiosta olla apua nukkumiseen. Kaikkea voi kokeilla ainakin kerran.
Mietin jo aamulla, miten olen tullut juuri nyt varanneeksi tällaisen neulatyynyhoidon, kun omien rajojen vahvistaminen ja oman reviirin selkeyttäminen on ollut muuten niin tärkeää. Ja aivan oikein: se tuntui epämiellyttävältä vaikka kipu sinänsä ei ollut erityisen voimakas ja hävisi nopeasti, enkä ole kovin kipuherkkä. Mutta se tunne, että joku pistelee neuloja ihoni läpi ja jättää ne siihen, oli inhottava eikä hävinnyt vaikken tuntenut neuloja alun jälkeen enää ollenkaan. Tulin vihaiseksi! Olen käynyt samalla henkilöllä shiatsussa muutaman kerran tänä keväänä ja olen aina kertonut, jos joku hoito tuottaa jotain erityisiä tuntemuksia tai nostaa muistikuvia tai mielikuvia. Vaikkei hän Rosenterapeutti olekaan. Niinpä pyysin häneltä hoidon ajaksi mielikuvarentoutusta, joka auttoikin, rentouduin. Sen jälkeen kerroin kuinka voimakkaasti epämiellyttävältä neulat minusta tuntuivat, ja osan niistä muistoista, joihin tiesin asian liittyvän. Pyysin häntä ottamaan neulat pois, ja hän otti. Jossain määrin se oli korjaava kokemus.

Kaikki tällaiset invasiiviset hoidot ja toimenpiteet ovat rajaloukkaus ja lapsille tai vastentahtoisesti tehtynä voivat olla hyvinkin traumaattisia. Hyvä tarkoitus ja hyvä lopputulos eivät poista traumaattisuutta varsinkaan lasten kohdalla. Aikaisemmin ei ollut edes tapana kertoa lapsille mitä tehdään ja miksi. Toiset ovat tällaisille kokemuksille herkempiä kuin toiset, ja kun kokemukset kasautuvat, vaikutukset moninkertaistuvat. Väkivaltaisen vanhemman lapsi on esimerkiksi tavallista alttiimpi saamaan vaurioita mielelleen myös toimenpiteistä, koska hänellä on jo sisäinen tieto siitä, että ihmisiin ei ole luottamista ja että aikuinen pystyy halutessaan tekemään hänelle ihan mitä vain. Hoivasta ja turvasta tuleekin aikuisen armoilla olemista. Ja jos tilanne jatkuu tai toistuu riittävän usein, eikä korjaavia kokemuksia tule, voi jatkuva valmiustila tai hälytystila jäädä päälle, ja se jää nimenomaan kehoon. Keho muistaa vaikka tietoinen mieli ei muistaisikaan.

Lopulta tämänpäiväinen kokemus oli minulle hyödyllinen ja antoisa, koska pystyin kuuntelemaan tuntemuksiani ja pukemaan ne sanoiksi, ja sain oikeanlaista vastakaikua. Tuntuu hyvältä kuulla omaa sisintään ja kroppaansa, kun suurimman osan elämästään on vaientanut sitä ja yrittänyt vain elää ja toimia niinkuin pitää eli suorittanut elämää. Ei kai kummakaan, että voimat lopulta hiipuivat.

Hiljalleen sisälläni asunut mykkä ja liikkumaton pikkulapsi on alkanut tervehtyä. Eilen aamulla näin unta palleroikäisestä vauvasta, joka köllötteli hyväntuulisena ja heilutteli tyytyväisenä käsiään ja jalkojaan. Ehkä se olin minä.