Juhannus oli ja meni ja vei ääneni mennessään.
Juhannusaattona oli vielä mukavaa, kun grillasimme, söimme ja joimme, lauloimme ja nauroimme isolla porukalla vanhempien mökillä. Illan mittaan ääni alkoi kähistä ja seuraava päiväni meni melkein nukuskellessa ja ääntä säästellessä. Piti lähteä kotiin aikaisemmin kuin oli tarkoitus, ei sairaana ole mistään mitään iloa. Ja kotona tauti iski sitten oikein voimalla, nyt on yskä ja nuha ja kurkunpään tulehdus, särkee ja on surkeeta. *kerjää sääliä*

Onneksi juhannuksena oli aurinkoista ja melko lämmintäkin eikä satanut. Saatiin istua ulkona ja nauttia kauniista luonnosta. Siskot olivat laittaneet ihania herkkuja, minä sain herrastella valmiiseen päytään.

Lintujen laulua oli ihana kuunnella teltassa köllötellessä. Tunnistin ainakin laulurastaan, punakylkirastaan, peipposen, talitintin, satakielen (sen tarkistin vielä netistä äsken), taivaanvuohen ja käen äänistä. Viherpeippoja ja västäräkkejä näkyi syömässä. En ole lintuharrastaja, että varmaan siellä oli monta muutakin, joita en äänestä tunnista. Mm. yksi sellainen oikein juoruaja, jolla tuntui olevan ihan hirveästi asiaa, jota se selosti henkeä vetämättä, äiti veikkasi sitä lehtokertuksi.

Nyt lähden taas levähtämään ja sänkyyn haisemaan. Toivottavasti huomenna on jo parempi päivä.