Tänä viikonloppuna olen saanut nauttia ystävyyden iloista. Perjantaina matkustin toiseen kaupunkiin tapaamaan porukkaa, joka viimeksi on kokoontunut vuosi sitten -ja yllättäen tuntui kuin äsken olisi nähty: oli vaivatonta ja rentoa olla yhdessä. Tuossa porukassa jokainen voi olla omanlaisensa, vaikka ryhmä koostuu hyvin erilaisista persoonallisuuksista. Varmaan juuri tuo erilaisuuden hyväksyntä siinä ryhmässä tekee sen tutuksi ja turvalliseksi, siinä on ikäänkuin riittävästi hengitystilaa kaikille. Kenenkään ei tarvitse toimia hauskuttajana, päällepäsmärinä, rajoittajana, hoitajana, missään roolissa. Voi olla vain oma itsensä.
Kotiinpalattuani eilen lähdin melkein heti  kahden hyvän ystävän kanssa sovittuun tyttöjen päivään. Kävelimme kauniissa auringonpaisteessa, minä tosin liityin mukaan vasta lenkin puolivälin jälkeen. Teimme hyvää ruokaa, lämmitimme saunan, hoidimme jalkoja ja laitoimme saunahunajaa iholle ja tehoaineita tukkaan, hieroimme toistemme jalkoja. Ja joimme melko paljon viiniä. Ja puhuimme vielä enemmän. Oli tosi mukavaa, elähdyttävää, voimia antavaa. Ja uusia ideoitakin syntyi. Aamulla heräsin pirteänä ja hyvin voivana, ei kankkusen häivääkään.
Tällekin päivälle olisi ollut kauan sitten sovittu tapaaminen yhden ryhmän kanssa toisessa kaupungissa, mutta totesin etukäteen, että liika on liikaa. Tein oharin ja ilmoitin, etten tule. Ei pitäisi käyttää kahta kalenteria: tämänkin suman syynä oli se, että olin laittanut osan menoista omaan ja osan perheen kalenteriin. Oma pää siinä välissä ei osannut yhdistää, että 4., 5. ja 6. päivä ovat peräkkäin. Eihän sitä nyt kaikkea voi muistaa...